Hampuusi: Tiistaina lisättiin HBO Maxin kataloogiin jouluna ensi-illassa ollut DC:n supersankarielokuva, Aquaman and the Lost kingdom, ja meitsi oli heti hereillä asian suhteen. Elokuvassa Aquaman on ensimmäisen osan jälkeen perustanut perheen, mutta kun synkkiä voimia omaavan mustan kolmikärjen löytänyt Black manta suunnittelee isänsä kuoleman kostoa, niin on aika jättää perhearki taakse. Samalla hän huomaa ettei pärjää … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Eeppistä meininkiä dyynillä
Tekijä: Satunnaistoisto
Viikko Viihteellä – Katsojatilastot vallannut Myrskyluodon Maija.
Hampuusi: SkyShowtimen kataloogiin lisättiin viime viikonloppuna Wes Andersonin viimeisin elokuva, Asteroid city, joka oli ensi-illassa viime kesänä. Hevoshuutaja on tainnut ottaa tämän esiin jo joskus aiemmin, mutta häpeäkseni joudun myöntämään, etten muista yhtään mitä hän siitä sanoi? Ja sen sijaan, että olisin kahlannut vanhoja julkaisuja läpi ja etsinyt sen, niin kirjoitin omani. Toivottavasti kirjoitan eri asioita, ettei tule … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Katsojatilastot vallannut Myrskyluodon Maija.
Viikko Viihteellä – Mehiläisten hoitoa ja putoamishommia
Hampuusi: Meikämetsuri kävi taas leffateatterissa. Tällä kertaa katseluun tuli Putoamisen anatomia (Anatomie d'une chute), joka on Justine Trietin ohjaama ja osittain kirjoittama rikosdraama viime vuodelta, mutta sai meillä ensi-iltansa vasta viime perjantaina. Elokuvassa perheen lähes sokeutunut poika löytää isänsä kuolleena kotipihasta ja vaimosta tulee epäilty. Vaihtoehtoja on kolme: Onnettomuus, murha tai itsemurha. Siinä lähtöasetelmat elokuvaan. Tämä on … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Mehiläisten hoitoa ja putoamishommia
Viikko Viihteellä – Jonnet ei muista, kun Inarinjärveen ammuttiin ohjus
Hampuusi: Viikko sitten ensi-iltaan tuli Ohjus, joka on Miia Tervon ohjaama ja kirjoittama draamakomedia ja meikämarmeladi kävi katsomassa sen viikonloppuna tuoreeltaan. Elokuvassa Niina päätyy sattumuksen kautta töihin paikalliseen sanomalehteen ja kun inarijärveen syöksyy neuvostoliittolainen ohjus, niin siinä olisi aihetta kansainväliseen selkkaukseen, mutta se pyritään vaikenemaan hiljaiseksi sekä peittelemään ja vähättelemään tapahtunutta. Elettiinhän suomettumisen ja kylmän sodan aikaa. … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Jonnet ei muista, kun Inarinjärveen ammuttiin ohjus
Viikko Viihteellä – Kaikenkarvaisia koiruuksia
Hampuusi: Lähdetään liikkeelle Yle Areenaan kaksi viikkoa sitten lisätyllä brittiläisellä, The Lazarus project, scifi-draama sarjalla. Sarjassa agenttijärjestö Lazaruksella on keino kääntää kellot ja kalenterit takaisin ns."tallennuspisteeseen" maailmanlopun uhatessa maailmaa, (esim.pandemia tai ydinisku) ja näin pyrkiä korjaamaan vahingot, jotta ihmiskunta jatkaa jälleen eloaan, ilman että kukaan tietää tapahtuneesta. Tarina lähtee liikkeelle, kun sovellusten parissa työskentelevä koodari, huomaa erikoisominaisuutensa takia … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Kaikenkarvaisia koiruuksia
Viikko Viihteellä – Naistähtien säihkettä
Hampuusi: Suuntasin viime viikon lauantaina teatteriin katsomaan, Poor Things:n, joka tuli suomessa ensi-iltaan toissa viikolla. Elokuvassa nuori ja kaunis nainen on herätetty henkiin tämän heittäydyttyä sillalta alas, erikoisen tiedemiehen toimesta. Eikä siinä kaikki, vaan hänelle on laitettu, hänen vielä elossa olleen syntymättömän lapsen aivot ja vaikka keho ja aivot eivät ole ns.samassa ajassa ja niin ikään … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Naistähtien säihkettä
Viikko Viihteellä – Suuria elokuvia, suuria merkkihenkilöitä.
Hampuusi: Pitkään odottamani Killers of the Flower moon, eli Martin Scorsesen uusin elokuva lisättiin AppleTV+:n valikoimiin viikko sitten perjantaina, joten palattuani viikonlopun reissulta otin sen tarkasteluun. Elokuva kertoo tositapahtumiin pohjaten 1920-luvulla, öljyesiintymän myötä rikastuneiden Osage-intiaanien murhista, Oklahomassa. Hitaan ja systemaattisen massamurhien takana olivat ahneet valkoiset, eikä tapauksia edes tutkittu paikallispoliisin toimesta. FBI kiinnostui tapauksista Osage-intiaanien vetoomuksesta. … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Suuria elokuvia, suuria merkkihenkilöitä.
Viikko Viihteellä – Kapinalliset ryskää näyttävin hidastuksin
Hampuusi: Barbie lisättiin pari viikkoa sitten HBO:n kataloogiin ja meikämorricone katseli sen. Elokuvassa Barbie elää unelmaelämää Barbie-maailmassa, kunnes yhtäkkiä saa ajatuksia kuolemasta. Siitä alkaa identiteetti-kriisi, jonka selvittääkseen Barbien on matkattava oikeaan maailmaan ja löydettävä tyttö, joka leikkii hänellä. Siinä lähtöasetelmat elokuvaan. Margot Robbie on hyvä stereotyyppisenä klassisena Barbiena, mutta Ryan Gosling varastaa show:n. Olin aina ajatellut, että … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Kapinalliset ryskää näyttävin hidastuksin
Viikko Viihteellä – Poika ja Haikara
Hampuusi: Otin jälleen suunnan leffateatteriin ja kävin katsomassa Hayao Miyazakin uusimman animaation, Poika ja haikara, joka sai ensi-iltansa suomessa kolme viikkoa sitten. Elokuvassa äitinsä, toisen maailmansodan pommitusten aiheuttamassa tulipalossa, menettänyt poika muuttaa isänsä ja uuden äitipuolensa luo. Pian kun äitipuoli katoaa, niin vielä oikeaa äitiäänkin sureva poika lähtee etsimään äitipuolta ja elättelee samalla toiveita löytää äitinsäkin, … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Poika ja Haikara
Viikko Viihteellä – Katsoiko Hampuusi jouluelokuvan?
Hampuusi: Otin pienen tauon jälkeen suunnaksi leffateatterin ja sieltä valikoitui Mummola, joka on Tia Kouvon ohjaama ja kirjoittama tuore draamakomedia. Kaksi viikkoa sitten ensi-iltaan tullut elokuva pohjaa Tia Kouvon omaan samannimiseen lyhytelokuvaan ja kertoo tavallaan miten perhe kokoontuu kolmessa polvessa isovanhempien luo viettämään joulua. Kyseessä ei kuitenkaan ole perinteinen iloinen jouluelokuva vaan tämä on enemmänkin … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Katsoiko Hampuusi jouluelokuvan?









