Hampuusi: Meikäläisen vuoden odotetuimpien leffojen kärkikahinoissa oli Denis Villeneuven ohjaama Dune: Part 2. Tämä scifi-elokuvahan tuli ensi-iltaan viime viikolla ja käsiteltiin täällä jo Hevoshuutajan toimesta, mutta tässä vielä meikäläisenkin anti aiheeseen. Elokuva jatkaa vastentahtoisen messiaan Paul Atreidesin tarinaa siitä mihin ensimmäinen osa jäi. Elikkäs koko Astreidesin aatelissuku on pyyhkäisty pois, muiden sukujen juonittelujen tuloksena, Paulia ja hänen äitiänsä lukuunottamatta, joten kostohommia luvassa, messias profetioiden lisäksi. Siinä kupletin juoni lyhyesti. Timothee Chalamet oli hyvä jo ensimmäisessä osassa, mutta tuntuu kuin hän olisi kasvanut rooliinsa vielä vahvemmin jatko-osassa ja onkin pääosassa karismaattinen nuoresta iästään huolimatta.
Jäin ensimmäisen osan jälkeen innolla odottamaan jatkoa, jotta saadaan tarina niputettua, kun elokuvan maailma, hahmot ja motiivit oli pohjustettu sekä pelinappulat saatu siirrettyä pelilaudalla oikeille paikoille. Toiveissa olikin, että samalla lopputulos olisi enemmän kuin osiensa summa, eli moderni scifi-klassikko. Vastasiko ohjaaja-käsikirjoittaja Villeneuve huutoon? Vastaan siihen ennen tekstin loppua. Lähdetään kuitenkin liikkeelle siitä, että odotin tarinalta enemmän politikointia ja juonittelua aatelissukujen välillä, mutta nyt kaikki se olikin siirretty syrjään ja nostettu messias-tarina keskiöön. Samalla moni uusi hahmo jäi yhdentekeviksi ja ohkasiksi. Varsinkin Christopher Walken keisarina ja Florence Pugh hänen tyttärenään oli jätetty lähes statistin osaan, kun taustalla kytevä valtapeli jää paitsioon. Toisaalta, kun mittaa oli nytkin lähemmäs kolme tuntia, niin jostainhan se on täytynyt karsia ja nostaa yksi osa keskiöön, kuten nyt messias-tarina.
Näin saadaan kasaan toimiva tarina ja draamankaari, ilman, että touhu paisuu kuin pullataikina ja juonenlangat lähtee rönsyilemään. Tunnelma velloo edelleen vahvana ja meininki kasvaa eeppisiin mittoihin. Värimaailma on synkän harmaa ja elokuva on audiovisuaalisesti todella vaikuttava ja upea. Mukana on muutamia kohtauksia, jotka saa vyöryessään kylmät väreet iskemään kehon läpi. Joten puitteet on ensiluokkaiset. Mukaan on ujutettu myös kolonisaation, ympäristötuhon ja uskonnon teemoja, joten sanomaakin löytyy ja mikä tärkeintä niin tarina imaisee mukaansa ja pitää otteessaan loppuun asti. Silti jostain syystä tämä jätti minut vähän etäiseksi. Enkä tuntenut teatterista ulos kävellessäni, että olisin nähnyt jotain poikkeuksellista, kuten esim. Villeneuven Bladerunnerin kohdalla. Vaikkei Dune siis noussekaan osiensa summaa suuremmaksi, niin jokatapauksessa lopputuloksena on kovan luokan spektaakkeli ja avaruusooppera, joka jättää odottamaan innolla kolmatta Dune elokuvaa. Sillä vaikka kostotarina tulee päätökseensä, niin loppu antaa ymmärtää, että Villeneuve tarttuu vielä tulevaisuudessa Dune: Messiah kirjaan. Joten eeppisten scifin ystävät älkää epäröikö tarttua tähän.
Utö on Ruutu+:n 8-osainen mysteeri sarja tammikuun puolen välin kantturoilta. Sarjassa suomen eteläisimmällä asutulla saarella, Utössä, tapahtuu kummia, kun korvia vihlovan äänen saattelemana katkeaa sähköt, puhelimet pimenee, veneet ei käynnisty ja niin edelleen. Ensimmäinen reaktio on, että joku laiva on taas katkaissut vedenalaisen kaapelin, mutta pian linnut ja rotatkin jättävät saaren, eikä ulkomaailmasta kuulu mitään viikkoihin. Eristyksissä olevalla saarella onkin maailmanlopun tunnelma, kun tiede ei pysty selittämään tapahtumia ja ihmiset alkavat kääntymään toisiaan vastaan.
Kyseessä on siis sarja, jossa on outo mysteeri ja selittämättömiä asioita. Minulle tällaisesta tulee aina ensin mieleen Twin peaks, mutta tunnetumpi esimerkki lienee Lost. Tällaiset sarjat herättää helposti mielenkiinnon mysteerillään, mutta selittämättömien asioiden ja salaisuuksien kasautuessa, ajavat karille ennen loppua, pettäen katsojan. Tämä kuitenkin onnistuu välttämään mahalaskun, vaikka kompuroikin loppuratkaisuunsa. Yleensä nämä ryssitään paljon pahemmin, joten tämä oli lajityypissään jopa positiivinen yllätys. Nimittäin sarja herättää kiinnostuksen heti mysteerin alussa, eikä jännite katkea. Näin sarja pitääkin kompuroinnista huolimatta otteessaan maaliin asti, saaden mielikuvituksen laukkaamaan kivasti mysteerin perässä. Joten outojen tapahtumien äärellä viihtyvien kannattaa tarttua tähän kotimaiseen vaihtoehtoon.
The Lovers on Brittiläinen romanttinen komediasarja, johon tuli kuudes, eli viimeinen jakso tämän viikon torstaina SkyShowtimessa. Sarjassa itsestään vähän liikoja luuleva politiikan toimittaja, joka on avoliitossa julkkistyttöystävän kanssa ja rääväsuinen kaupankassa, itsetuhoisine ajatuksineen rakastuvat toisiinsa. Kyseessä on siis klassinen kaksi yhteensopimatonta sopiikin toisilleen rakkaustarina. Lähdetään liikkeelle siitä, miten alkuun tuntui, etten pidä kummastakaan päähahmosta, mutta jotenkin jo eka jakson loppuunmennessä, yhdessä he olivat voittaneet minut puolelleen. Yhtäkkiä, kun he olivat yhdessä, niin pidinkin heistä ja toivoin kaikkea hyvää.
Toivoin, että parin välinen vetovoima saa heidän rakkaustarinansa kukoistamaan, vaikka lähtökohdat ei ole hyvät ja uusia esteitä tulee jatkuvasti vastaan. Brittiläiseen tyyliin sarja ei karkaa liian siirappiseksi ja huumori on mukavan kuivaa ja mustaa. Hahmot on kirjoitettu luonteviksi ja Johnny Flynn sekä Roisin Gallagher istuu niihin hyvin ja heidän välillään kivasti sähköä. Pääparin välinen kemia onkin elinehto tälläiselle sarjalle ja kun jaksot on napakoita puolen tunnin pläjäyksiä, niin kerran viikkoon ilmestyvän jakson jälkeen jäikin aina odottamaan lisää. Nyt kun se loppui, niin jätti hyvän mielen. Joten britti rom-komien ystävät herätys.
Hevoshuutaja: Argylle. Kingsman-trilogian ohjaajan Matthew Vaughin uusi toimintakomedia alkaa vauhdikkaalla kohtauksella jossa Henry Cavillin esittämä erikoisagentti Argylle jahtaa Dua Lipan esittämää petturia aurinkoisessa Kreikassa. Pian ruudulla nähdään myös John Cena myhäilemässä. Kohta selviää että tapahtumat ovatkin vain osa tapahtumia Elly Conwayn kirjoittamassa agenttikirjassa. Elly on maailman suosituimpia kirjailijoita ja hänen todentuntuisia teoksiaan odottaa koko maailma. Myös alamaailma, sillä junamatkalla Elly tapaa oikean agenttismiehen Aidanin, joka kertoo että Elly on vaarassa sillä hänen kirjansa ovat noudattaneet oikean rikollismaailmann tapahtumia siinä määrin että pahikset ovat päättäneet kaapata Ellyn. Ja tästä tarina oikeastaan etenee ja menee solmuun siinä määrin elokuvan edetessä että ei siitä sen enempää.
Jo elokuvan ensikohtauksen meiningistä huomaa että tätä leffaa ei ole tehty mitenkään otsat kurtussa vakavasti, vaan pääpaino on näyttävässä toiminnassa ja hassuttelussa. Vähän niinku Kingsman-elokuvien tyyliin. Itseasiassa lopussa itselleni selvisi että tämä jopa sijoittuu siihen samaan maailmaan. Alku on vauhdikas, mutta pian huomasin katsovani kelloa ja elokuvan kestoa, 2 tuntia 20 minuuttia, eihän tämmöistä sekoilua niin pitkään kukaan kestä katsoa, varsinkin kun toimintakohtaukset nyt eivät niin erikoisen näyttäviä olleet. Puolenvälin tienoilla leffa alkaa vyöryttämään ruudulle erikoisia twistejä elikkäs juonenkäänteitä siinä määrin että juonen osalta kiinnostus lensi samointein helvettiin. Leffan keskimmäinen osuus onkin elokuvan huonointa antia, sillä loppua kohden pistetään oikeasti iso vaihde silmään ja saadaan pari todella näyttävää toimintakohtausta, joskin ne ovat sen verran älyttömiä ja övereitä että niistä voi olla vaikea nauttia jos kaipaa vakavampaa elokuvaa. Mutta itselleni ne tällä kertaa toimivat. Argylle olisi kaivannut ehkä enemmänkin juuri tämänkaltaista överiyttä, nyt välissä nähdään turhaan yritystä tehdä vakavaa elokuvaa typerinä juonenkäänteineen. Näyttelijöistä pääroolin Bryce Dallas Howard on hyvässä vedossa, ja Sam Rockwell toimii tietysti aina. Henry Cavillia ja John Cenaa elokuva olisi kuitenkin kaivannut enemmänkin. Tämmöisenään ihan ok elokuva, pienellä tiivistämisellä turhien juonikoukeroiden osalta tästä olisi voinut saada jopa hyvän elokuvan.
Race for Glory: Audi vs. Lancia. Tämä italialais-brittiläinen elokuva kertoo tositapahtumiin perustuen kaudesta 1983 rallin mm-sarjassa. Audi on tuonut sarjaan nelivetoisen auton ja muut ovat helisemässä. Lancian tallipäällikkö Cesare Fiorion hiukset harmaantuvat kovaa tahtia kun hän yrittää miettiä miten heidän takavetoinen autonsa voi pärjätä saksalaiselle insinöörityön taidonnäytteelle. Cesare kuitenkin keksii että kevyt takavetoinen auto voi pärjätä ainakin asfalttiralleissa, ja panokset laitetaankin niihin. Ykkösautoa ajamaan Cesare palkkaa saksalaisen rallimestarin Walter Röhrlin, joka ilmoittaa kuitenkin heti kärkeen että ei kiinnostele ajaa sitten kaikkia ralleja. Onneksi Lancian tallista löytyy myös Markku Alen.
Rallielokuvia on todella vähän. Johtunee varmasti suurilta osin siitä että ameriikoissa ralli ei ole kovinkaan suosittu laji joten siellä voi olla vaikea saada rahoitusta rallielokuvalle. Ja onhan rata-autoilun puolella helpompi luoda ruudulle jännitystä kun autot ovat radalla yhtäaikaa, kun taas ralli ajetaan väliaikalähdöllä jolloin kiivaita taistoja ja tiukkoja ohituksia ei nähdä. Pitääkin nostaa hattua tämän elokuvan tekijöille että näin kunnianhimoiseen projektiin on lähdetty. Harmillisesti Race for Glory on kuitenkin aika huono elokuva. Sinänsä mielenkiintoinen tarina on toteutettu pelkästään Lancian näkökulmasta, ja Audin porukka maalataan vittumaisiksi ihmiskyrviksi, kuten myös suurin osa muista kuljettajista. Kyseisellä kaudella mestaruuden voittanut rallilegenda Hannu Mikkola saa hyvin vähän ruutuaikaa, mutta ruutuajan perusteella hänkin oli täysi ihmisperse. Muutekin kaikki hahmot ovat sellaisia karikatyyrejä että pahaa tekee katsoa. Hahmonkehitys on olematonta, eikä siihen ole kai edes pyritty muutenkuin parilla kohtauksella jossa Lancian tallipäälliköltä kysytään miksi hän haluaa voittaa. Niin että miksikö rallitallia johtava ihminen haluaa voittaa ralleja, aivan järjetön kysymys joka tekee kysyjästään idiootin. Siinä onkin elokuvan syvällisimmät pohdinnat, muuten keskiössä on auton kehityskeskustelut ja sitten siinä sivussa ajetaan vähän rallia. Rallikohtauksissa on ajoittain hienoja otoksia, mutta oletettavan rajallisen budjetin takia suurin osa rallista on mitäänsanomatonta katseltavaa. Ja kuten jo aiemmin totesin, on rallin kuvaukseen vaikea luoda jännitystä, eikä siinä onnistuta tässäkään. Näin suomalaisnäkökulmasta Race for Glory on täysi farssi. Suomalaisia rallikuskeja esittävät ulkomaalaiset näyttelijät, jyväskylän mm-ralli ajetaan vuoristomaisemissa oliivipuiden varjossa, ja sitten ehkä suurimpana mokana elokuvan loppuselostuksessa lukee että sarjan voitti HANNA MIKKOLA. Näin naistenpäivänä tietysti olisi hieno pikku yksityiskohta mutta ei jumalauta ei helvetti miten tämmöinen on voinut mennä läpi. Elokuvan loppuun oli sijoitettu disclaimer että leffassa on keksittyjä tapahtumia ja hahmoja draaman lisäämiseksi. Semmoinen vinkki että ensikerralla tämmöinen disclaimer kannattaa laittaa leffan alkuun. Race for Gloryä on aika vaikea suositella, se ei ole kummoinen elokuva, eikä se virheistään johtuen toimi edes koville ralliniiloille.
Mea Culpa, netflix. Destiny’s Childista tuttu Kelly Rowland esittää asianajaja Meaa, joka saa hoidettavakseen tapauksen jossa tunnettua taiteilijaa syytetään tyttöystävänsä murhasta. Mean kotiasiat ovat vähän huonosti, mies on menettänyt työnsä ja miehen äiti ja veli ovat inhoittavia ihmisiä. Miehen veli on lisäksi apulaissyyttäjä joka hoitaa samaa tapausta, vain eri puolella. Tuomari kuitenkin päättää että mitään ongelmaa tässä ei ole ja game on. Pikkuhiljaa Mean ja syytetyn välille kehittyy sähköä ja yhtäkkiä ollaankin siinä tilanteessa jossa asiakasta lähdetään tapaamaan nahkaisiin rintaliiveihin pukeutuneena.
Kovin paljon pidempää pohjustusta tästä pökäleestä ei jaksa kirjoittaa. Ylipäätään kirjoitan tämän koko jutun siksi että kukaan ei tekisi samaa virhettä kuin minä ja viettäisi iltaa Mea Culpan parissa. Tämä oli aivan karmea elokuva. Murhamysteeri joka muuttuu erikoiseksi eroottiseksi sekoiluksi, joka lopulta muuttuu takaisin murhamysteeriksi. Elokuvan luonut Tyler Perry on kirjoittanut Kelly Rowlandin hahmosta sellaisen että en voi kuin ihmetellä miten kukaan nainen on suostunut sitä näyttelemään. Menestynyt asianajaja tapaa asiakastaan ainoastaan iltaisin ja aina syytetyn asunnolla. Näinhän se varmasti oikeastikin menisi. Mealla ei tunnu myöskään olevan minkäänlaista omaa tahtoa vaan on täysin vietävissä. Tarina on aivan käsittämätön ja täynnä aukkoja joihin en löytänyt lopulta vastausta edes internetistä. Käsikirjoitus ja kaikki dialogi on todennäköisesti viallisen tekoälyn kirjoittamaa, tai sitten tämä on yksi netflixin kokeiluista minkälaista paskaa sitä voi suoratoistopalveluun laittaa. Älkää katsoko ja irtisanokaa netflix-tilauksenne siihen asti että yhtiö virallisesti pahoittelee tämän julkaisua.
Satunnaistoisto 