Viikko Viihteellä – Katsojatilastot vallannut Myrskyluodon Maija.

Hampuusi: SkyShowtimen kataloogiin lisättiin viime viikonloppuna Wes Andersonin viimeisin elokuva, Asteroid city, joka oli ensi-illassa viime kesänä. Hevoshuutaja on tainnut ottaa tämän esiin jo joskus aiemmin, mutta häpeäkseni joudun myöntämään, etten muista yhtään mitä hän siitä sanoi? Ja sen sijaan, että olisin kahlannut vanhoja julkaisuja läpi ja etsinyt sen, niin kirjoitin omani. Toivottavasti kirjoitan eri asioita, ettei tule … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Katsojatilastot vallannut Myrskyluodon Maija.

Viikko Viihteellä – Mehiläisten hoitoa ja putoamishommia

Hampuusi: Meikämetsuri kävi taas leffateatterissa. Tällä kertaa katseluun tuli Putoamisen anatomia (Anatomie d'une chute), joka on Justine Trietin ohjaama ja osittain kirjoittama rikosdraama viime vuodelta, mutta sai meillä ensi-iltansa vasta viime perjantaina. Elokuvassa perheen lähes sokeutunut poika löytää isänsä kuolleena kotipihasta ja vaimosta tulee epäilty. Vaihtoehtoja on kolme: Onnettomuus, murha tai itsemurha. Siinä lähtöasetelmat elokuvaan. Tämä on … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Mehiläisten hoitoa ja putoamishommia

Viikko Viihteellä – Jonnet ei muista, kun Inarinjärveen ammuttiin ohjus

Hampuusi: Viikko sitten ensi-iltaan tuli Ohjus, joka on Miia Tervon ohjaama ja kirjoittama draamakomedia ja meikämarmeladi kävi katsomassa sen viikonloppuna tuoreeltaan. Elokuvassa Niina päätyy sattumuksen kautta töihin paikalliseen sanomalehteen ja kun inarijärveen syöksyy neuvostoliittolainen ohjus, niin siinä olisi aihetta kansainväliseen selkkaukseen, mutta se pyritään vaikenemaan hiljaiseksi sekä peittelemään ja vähättelemään tapahtunutta. Elettiinhän suomettumisen ja kylmän sodan aikaa. … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Jonnet ei muista, kun Inarinjärveen ammuttiin ohjus

Viikko Viihteellä – Kaikenkarvaisia koiruuksia

Hampuusi: Lähdetään liikkeelle Yle Areenaan kaksi viikkoa sitten lisätyllä brittiläisellä, The Lazarus project, scifi-draama sarjalla. Sarjassa agenttijärjestö Lazaruksella on keino kääntää kellot ja kalenterit takaisin ns."tallennuspisteeseen" maailmanlopun uhatessa maailmaa, (esim.pandemia tai ydinisku) ja näin pyrkiä korjaamaan vahingot, jotta ihmiskunta jatkaa jälleen eloaan, ilman että kukaan tietää tapahtuneesta. Tarina lähtee liikkeelle, kun sovellusten parissa työskentelevä koodari, huomaa erikoisominaisuutensa takia … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Kaikenkarvaisia koiruuksia