Hampuusi: Viikko sitten ensi-iltaan tuli Ohjus, joka on Miia Tervon ohjaama ja kirjoittama draamakomedia ja meikämarmeladi kävi katsomassa sen viikonloppuna tuoreeltaan. Elokuvassa Niina päätyy sattumuksen kautta töihin paikalliseen sanomalehteen ja kun inarijärveen syöksyy neuvostoliittolainen ohjus, niin siinä olisi aihetta kansainväliseen selkkaukseen, mutta se pyritään vaikenemaan hiljaiseksi sekä peittelemään ja vähättelemään tapahtunutta. Elettiinhän suomettumisen ja kylmän sodan aikaa. Elokuva pohjaa siis todellisiin tapahtumiin, kun 1984 joulukuussa Inarinjärveen syöksyi neuvostoliittolainen ohjus ja siihen yhdistetään nuoren naisen kasvutarina.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Tervo on luonut tositarinasta ammentavaan elokuvaansa ilmapiirin, joka on välillä hykerryttävän hupsu ja sitä seuraa hymy huulilla, mutta välillä tunnelmat heilahtavat ihan toiseen laitaan ja meininki menee vakavaksi. Elokuva vakavoituu paikoin rankkojenkin aiheiden äärelle. Näitä mielialan vaihteluja heilautellaan herkullisen kasari-soundtrackin säestämänä. Oona Airola tekee pääosassa hienon roolisuorituksen naisena, joka kantaa valtamerten painoisia huolia hartioillaan ja haluaa uskoa kaikista hyvää, vaikka tulee kaltoin kohdelluksi.
Miia Tervo lähestyy konfliktin eskaloitumis mahdollisuutta ja sodanuhkaa satiirin ja mustankin huumorin keinoin ja kyseessä on selvästi pasifistinen elokuva. Hän myös rinnastaa ovelasti suomi-neuvostoliitto suhteen, parisuhdeväkivaltaan. Lappi kuvataan kauniina näyttämönä tarinalle ja lappilaisuus näkyy myös elokuvan asenteessa. Lopputuloksena on hyvä kasarihenkinen ja sekä lapin eksotiikkaa, että melankoliaa tihkuva draamakomedia, joka vuorotellen hymyilyttää ja surettaa. Suosittelenkin Ohjusta kaikille kotimaisten elokuvien ystäville.
Rakkaani merikapteeni on Klaus Härön ohjaama draamaelokuva vuodelta 2022 ja löytyy Ruutu+:sta, ainakin vielä ja varmaan aika pitkään. Elokuvassa yksinäinen ja kärttyinen entinen merikapteeni rakastuu vanhoilla päivillään kodinhoitajaansa, eikä hänen tyttärensä katso uutta rakkautta hyvällä. Siinäpä se erittäin lyhyesti. James Cosmo ja Brid Brennan ovat pääosissa hellyyttävä vanha nuoripari ja heidän kemiansa pelaa hienosti yhteen. Hienot roolisuoritukset molemmilta.
Klaus Härö on aina osannut ladata elokuviinsa voimakkaita tunteita, jotka tulvii kuvaruudusta ulos kotisohvalle, ilman, että se olisi yhtään imelää ja tekee niin jälleen. Irlannissa kuvattu elokuva on kaunista katsottavaa, jylhine maisemineen. Myös ns.vanhus rakkaustarina on kaunis tarina viimeisestä rakkaudesta. Säröjä ja rosoisuutta elokuvaan tuo isän ja tyttären välinen suhde, kipukohtineen, joka nostaa päätään isän uuden onnen myötä. Näin tarinaan tulee lisätaso ja syvyyttä rakkaustarinan rinnalle. Härö kertoo tarinaansa rauhallisesti, viipyillen hahmojen äärellä ja hiljaisuus kertoo monesti enemmän kuin sanat. Lopputuloksena on elämänmakuinen ja koskettava draama, josta löytyy rakkautta ja surua, katkeruutta ja iloa. Voin suositella romanttisten elokuvien ystäville, jotka kaipaavat välillä muutakin kuin tarinoita ensirakkaudesta tai muuten vain tarvitsee ravintoa romantiikan nälkään.
The Marvels on tuorein MCU -elokuva ja järjestyksessään jo 33. Tämähän tuli ensi-iltaan viime marraskuussa ja lisättiin keskiviikkona Disney+:aan, enkä arkaillut tarttua siihen saman tien. Elokuvassa Captain Marvel yhdistää voimansa Ms. Marvelin ja Kapteeni Rambeaun kanssa, taistellakseen Krii-johtaja Dar-Benniä vastaan, joka aikoo ryöstää muiden planeettojen luonnonvarat, elvyttääkseen oman kuolleen planeettansa. Siinäpä se lyhyesti.
Lähdetään liikkeelle siitä, että The Marvels tekee historiaa, vaikkakin kyseenalaista historiaa. Sillä tämä on 33:sta MCU elokuvasta huonoin. Kyllä, valitettavasti tämä oli melkoista myyrän paskaa. Siinä missä Captain Marvel oli nokkela ja viihdyttävä supersankari rymistely, maustettuna ysäri-soundtrackillä, niin tämä on lattea ja sekava sekä typerä. Typeryydestä voisi heittää monta esimerkkiä, mutta tyydytään yhteen, musikaaliplaneetta, ei helevetti. Sen lisäksi Brie Larson on jotenkin pökköle roolissaan, kuin kesäteatteriversio itsestään, eikä Samuel L. Jacksonkaan tunnu edes yrittävän Nick Furyna.
Jos tästä väkisin pitää jotain hyvää sanoa, niin lopputekstien aikana oleva kohtaus linkittää X-Menit MCU:hun, ja sehän on mukavaa, vaikka niin tehtiin eka kerran jo Dr. Strangen jatko-osassa. Niin ja plussaa kestosta. Tämä oli vain reilu 1 tunti 40min. Lopputuloksena on vauhdikas, mutta täysin yhdentekevä supersankari-pätkä. Näimpä onkin hyvin vaikea suositella tätä kenellekään. Toisaalta kohderyhmänä lienee ollut nuoret naiset, joten ei minun keski-ikäisenä miehenä kannate tätä haukkua määräänsä enempää, vaikka onkin osa MCU-jatkumoa matkalla kohti Secret warsia.
Hevoshuutaja: The Night of the 12th (La nuit du 12), vuokrattu Apple Tv. Ranskalainen rikosdraama alkaa puistattavalla kohtauksella jossa nuori nainen murhataan raa’alla tavalla. Nuorehko nimismies Yohan laitetaan selvittämään julmaa rikosta, parinaan hänellä on hieman jo maailman pahuuteen sekä omaan elämäänsä kyllästynyt Marceau. Tutkimusten edetessä epäiltyjä löytyy useitakin, mutta heistä kukaan ei lopulta päädy kaltereiden taakse. Osa epäillyistä on sen verran vastenmielisiä tapauksia että nimismiesten veri meinaa kiehahtaa. Lopulta Yohankin alkaa jo menettämään uskonsa mihinkään, niin ikävästi kyseinen tapaus vaikuttaa hänen mieleensä.
Elokuvan alku on vahva, julmasta rikoksesta siirrytään kohtaukseen jossa Yohan joutuu kertomaan murhatun tytön äidille tapahtuneesta. Äidin reaktio on niin riipaiseva että ei voi muuta sanoa kuin hattua nostaa kyseiselle näyttelijälle. Tämän jälkeenkin meno jatkuu vahvana, rikosta yritetään selvittää ja kamarille raahataan useita epäiltyjä. Poliisit alkavat turhautua ja samalla kaksikon siviilielämässä näyttäisi olevan murheita. Yohan on myös turhautunut työpaikkansa setämiesmäiseen ilmapiiriin. Sitten kuitenkin lopulta, rikos jää selvittämättä. Mitä ihmettä, ajattelin. Ja kas vain, kun elokuvan alussa kerrottiin tekstillä että Ranskassa avataan vuodessa 800 murhatutkimusta ja 20% jää selvittämättä, oli alla myös lisäys että tämä elokuva kertoo yhdestä joka ei ikinä selvinnyt. Ahaa, olisinpa ollut räpläämättä puhelinta alkutekstien aikaan niin en olisi odottanut elokuvalle varsinaista ratkaisua. Hieman olin siis pettynyt kun lopputekstit tulivat ruutuun ja tapaus oli yhä selvittämättä. Mutta tosiaan hieman omaa typeryyttä sekin. Muutenhan tämä oli oikein hyvä rikosdraama. Tosin elokuvassa kyllä esitetään todellinen syyllinen murhaan, eikä edes mitenkään rivien välissä, vaan sitä ehkä vähän jopa hierotaan katsojan naamaan. Mutta en spoilaa sitä tässä, katsokaa itse koska tämä on hyvä elokuva.
Freelance, Amazon Prime. John Cenan tulkitsema Mason Pettits on entinen ammattisotilas, joka selkänsä loukattuaan on siirtynyt lakimiehen hommiin. Juristinhommat kuitenkin maistuvat puulta ja perhe-elämäkin vituttaa. No mutta onneksi miehen entinen esimies Christian Slater soittelee ja pyytää tapaamiseen. Christian Slater tarjoaa Masonille tehtävää jossa pitäisi suojella toimittajaa joka on matkalla Paldoniaan haastattelemaan maan diktaattoria. Eihän Mason tietty heti hommaan suostu, muttakun kotona vaimo sanoo pakkaavansa kamansa ja lähtevänsä hevonvittuun, päättää mies tarttua Christian Slaterin tarjoukseen. No perillä Paldoniassa hommat perkelöityvät melkein samantien ja Mason joutuukin tekemään kovasti töitä palkkansa eteen, suojellessaan toimittajaa pakomatkalla viidakon halki.
Paljon en odottanut, hyvin vähän sain. Tekoälyn käsikirjoittama toimintarymistely on nähty aiemmin tuhansia kertoja, eikä sillä ole tarjota mitään uutta genreen. John Cena oli Peacemaker-sarjassa mainio, mutta tässä mies on palannut vanhaan ja lähinnä irvistelee elokuvan läpi. Vastaparina nähtävä Alison Brie on jostain tuttu, en muista mistä, mutta hoitaa ruutunsa sentään hieman paremmin kuin Cena. Sen sijaan elokuvan parhaasta suorituksesta vastaan diktaattori Venegasta näyttelevä Juan Pablo Raba. Tässä hahmossa olisi ollut sauma nostaa elokuva ikuisesta unohduksesta edes sellaiselle tasolle että joku nelosen kaltainen paskakanava tämän jossain perjantai-illassa näyttäisi, mutta mönkään meni. Elokuvan paras hahmo jätetään hyödyntämättä, ja varsinkin Masonin ja Venegasin orastava bromance unohdetaan ennenkuin se alkaakaan. Harmi, sillä mitään muuta tarjottavaa elokuvalla ei ole. Paskoja toimintakohtauksia joissa pahikset eivät osu mihinkään, huonoja tehosteita sekä vaisuja vitsejä. En voi suositella, samankaltaisia elokuvia on kuitenkin suoratoistopalvelut täynnä, ja kyllä niistä varmaan 70% on tätä parempia.
Satunnaistoisto 