Hampuusin hajatelmia osa 11: Tarina Neiti Hattarasta

”No kato musta kuullaan vielä. Mä lennän korkeella. Nimeni mä tahdon nähdä välkkyvissä valoissa”. Istahdin näppäimistön eteen ja mietin miten aloitan tämän? Auringon säteiden osuessa silmäkulmaani mieleeni tuli kesällä lyhyen comebackin tekevä Tehosekoitin ja sitä myöten varastinkin heiltä aloitukseni. Aikaisemmin helmikuussa juhlimme blogimme kantavan voiman Neiti Hattaran syntymäpäiviä. Juhlat vietettiin Afrikka-teemalla ja juhlaväki oli panostanut asuihinsa. Viini, booli ja välivesi virtasi, mutta kaikenlaista muutakin oli tarjolla aina naposteltaviin asti. Menu oli kasvis ja modernina hampuusina maistoin rohkeasti, eikä se nyt hassumpaa ollut. En kuitenkaan lähtenyt tässä kirjoittamaan itse juhlista, vaikka ne olivatkin ratki riemukkaat täynnä iloa ja hymyä. Neiti Hattaran näköiset juhlat siis.

Jokatapauksessa minä ja Hevoshuutaja lyöttäydyttiin Raikuliakkojen kanssa kimppaan suunnittelemaan lahjaa Neiti Hattaralle. Raikuliakat on Hattaran kaikin puolin ihastuttava ystäväporukka, joka on ottanut Hampuusin ja Hevoshuutajan hyvin mukaan porukkaansa. Joku heistä taisi jo kutsua meitä Raikulipojiksikin, mutta takaisin asiaan. Löimme viisaat päämme yhteen ja alkukankeuden jälkeen saimme vision huikeasta lahjasta, joka muodostui useammasta eri asiasta ja kokonaisuus oli enemmän kuin osiensa summa. Neiti Hattara voi itse avata lahjaansa enemmänkin lukijoille, jos haluaa, mutta yksi raikuliakoista pyysi minua kirjoittamaan tarinan Neiti Hattarasta osana tätä lahjaa. Ajateltiin julkaista se tarina tässä nyt. Laitoin tämän hajatelmieni alle, koska sen syntyprosessi päässäni oli pitkälti samanlainen. Se johdannannosta ja seuraavaksi se tarina.

Todellisuus on tarua on ihmeellisempää

Olen kuullut Neiti Hattarasta tuhat ja yksi tarinaa. Hattaran syntypäivän kunniaksi lauloin arvontalaulun ja arvoin yhden näistä tarinoista kerrottavaksi. Tämän tarinan Neiti Hattarasta kuulin ystävältäni Tuhkimolta. Hän oli vuosia sitten päässyt livahtamaan eräisiin tanssiaisiin ja törmännyt siellä Neiti Hattaraan. Naisilla synkkasi heti keskenään ja olivat alkaneet ottamaan jallusnapseja. Neiti Hattara oli suositellut juhlien sushibuffettia ja kertonut matkailuharrastuksestaan sekä kuinka keräilee hauskoja eläinten pehmokorvapantoja, joista tuolloin piti yllään leopardin korvia. Tuhkimolla oli vaan, niin huono viinapää ja muutenkin pitkä päivä takana, että kunto loppui kesken heti ennenkuin ilta ehti kunnolla alkaakaan. Eihän hän ollut tottunut juomaankaan, kun vittumainen äitipuoli ja kusipää sisarukset eivät päästäneet häntä ikinä mihinkään ja joka luojan aamu piti herätä aikaisin palvelemaan heitä. Neiti Hattara ystävällisenä ja hyväntahtoisena ihmisenä hommasi Tuhkimolle Uberin kämpille. Neiti Hattara oli kuitenkin jossain vaiheessa onnistunut hukkaamaan omat kenkänsä ja lainasi Tuhkimolta lasikenkiä, kun eihän hän niitä enää tarvinnut. Siinä oikeastaan kaikki mitä Tuhkimo illasta muisti ja osasi kertoa.

Lähipäivien aikana sitten paikallinen prinssi oli kierrellyt sovittamassa poimimaansa lasikenkää kaikille tienoon naisille ja pyysi sovittamaan sitä myös Tuhkimon jalkaan ja sehän sopi kuin valettu. Prinssi oli kuulemma syvästi rakastunut jallulle persoon lasikengän omistajaan, jonka kanssa oli viettänyt elämänsä illan tanssien ja juoden jallua. Prinssin harmiksi tämä kaunotar oli vaan yhtäkkiä yllättäen lähtenyt juosten pois ja huutanut perään jotain tyyliin – Perkele Mytty unohtui Pommiin. Prinssi ei kaikelta hauskan pidolta ja jallun juonnilta muistanut minkä näköinen tämä nainen oli, mutta oli poiminut talteen lasikengän, jonka hänen sydämmensä mukanaan vienyt nainen oli jättänyt matkalleen pois juostessaan. Tuhkimo haistoi saumansa päästä pois kurjista oloista ja sepitti tarinan, kuinka hän oli juuri se nainen eikä prinssillä ollut syytä epäillä tarinaa sillä kenkä oli selvästi Tuhkimon. Tuhkimo ei silloin tarinaa sepittäessään arvannut, kuinka se muuttuisi matkan varrella meidän kaikkien tuntemaksi tarinaksi, mutta Neiti Hattaralle hän on ikuisesti kiitollinen siitä että villitsi prinssin sillä lailla ja näin hän itse pienen valheen siivittämänä löysi elämänsä rakkauden ja saa elää elämänsä onnellisena loppuun asti. Näin haluammekin porukalla, Tuhkimo mukaan lukien toivottaa Neiti Hattaralle onnea ja iloa niin paljon kuin harteillaan jaksaa kantaa.