Hampuusin Hajatelmia osa 30: Hampuusi kirkon ja uskonpuhdistuksen asialla.

Eilen, maanantaina, oli niin hirveä ja vaikea herätys, että harkitsin vakavasti lavastavani oman kuolemani ja aloittavani uuden elämän pappina Meksikossa, ettei tarvitsisi mennä töihin. Suunnittelin jo varastavani nimen El crimen del Padre Amaro elokuvasta ja esiintyä isä Amarona. Sekin kertoo osittain väsymyksen tasosta etten vaivautuisi varastamaan tuntemattomampaa nimeä, kuin yhden tunnetuimman Meksikolaisen elokuvan päähahmon nimen. … Jatka lukemista Hampuusin Hajatelmia osa 30: Hampuusi kirkon ja uskonpuhdistuksen asialla.

Hampuusin hajatelmia osa 29: Kohtalokas nainen

Edellisissä Hajatelmissani oli ns. Nainti-kappale, josta tuli palautetta. Osa oli yllättynyt ronskista kielenkäytöstä, ei kuitenkaan negatiivisesti tai ei kukaan ainakaan myöntänyt, mutta yllättynyt kuitenkin. Yksi piti sitä osuutta jopa kauniina. Se taas yllätti minut. Niin tai näin, ajattelin että jos se yllätti lukijani, niin yllätän ensikerralla kunnolla ja kirjoitan eroottisen novellin. Paljastetaan heti tässä vaiheessa … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 29: Kohtalokas nainen

Saamelaisten kansallispäivä

Moni unohtaa täysin saamelaisten kansallispäivän, sillä tänään on myös minun syntymäpäiväni! Hip Hip Hurraa! Meille kaikille kaikukoon "Eläköön!"-huudot, joilla tänään on aihetta juhlaan. Tässä tulee nyt teemaan sopivaa safkaa, jota voitaneen syödä myös muulloin. Nää flat breadit on mun uutta suosikkiruokaa. Täytteitä voi varioida haluamallaan tavalla. Tylsin osuus on tietty taikinan tekeminen ja sen työstäminen … Jatka lukemista Saamelaisten kansallispäivä

Kolme kokkia – Runebergin päivän spesiaali

Paljon on taas aikaa vierähtänyt siitä kun viimeksi meidän kokit tekivät jotain yhdessä. Tai no on tässä välissäkin kokkailtu ainakin kerran, mutta olikohan niin että Hattaralla puuttuu siitä vielä jälkiruoka? Saa nähdä tuleeko sitä juttua koskaan ulos. Tämä artikkeli julkaistaan runebergin päivänä 5.2.21, ja siihen liittyen ovatkin pojat laatineet omat runebergin päivän herkkunsa. Hattara osallistuu … Jatka lukemista Kolme kokkia – Runebergin päivän spesiaali

Juhlaa ja jallupastaa

Aikuisena olemiseen kuuluu ihmeellisiä sääntöjä. Yksi niistä on, että omasta syntymäpäivästä ei saisi pitää, tai ainakaan tehdä numeroa. Haistatan pitkät tälle, niin kuin monelle muullekin, säännölle.Toki tänä vuonna eräs virus ikään kuin pilasi minulta juhlat. Mutta pilasi se paljon muutakin. Olin ostanut noin 1,5 vuotta sitten jo sopivat teemapallot juhliini Belgiasta lentokentältä. No, täytänhän minä … Jatka lukemista Juhlaa ja jallupastaa

Hampuusin hajatelmia osa 28: Seksiä, valheita ja videonauhaa.

Mainitsin edellisissä Hajatelmissani miten olin selvinnyt aamuvuoroista yllättävän kivuttomasti. Se herätti sen verran kummastelua ja ihmetystä, että ajattelin avata teille millainen on perusaamuni aamuvuoroviikolla. BOOOM!! Kello herättää 4:30. Huudan - Vaikene vempain! Ja kirvaan - Ei helevetti voi vielä olla herätys, ja vaikeroin itkua tuhertaen, että eihän? Puen paidan päälle pimeässä väärinpäin. Laahustan keittiön tapaiseen … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 28: Seksiä, valheita ja videonauhaa.

Satunnaisarvio: Kasvibolognese

Perjantain kauppareissulla sattui silmään paikallisessa Citymarketissa uusia Muu-sarjan tuotteita. Yksi niistä oli Kasvibolognese, joka oli pakattu tyylikkäästi koiranmakkarapakettiin. Samassa altaassa oli myös jotain kalapuikonkorvikkeita, sekä chorizonakkeja. Nakit lähtivät myös mukaan. Laitoin tuotteet ostoskoriin ja näin erään työkaverin lähestyvän. Ladoin pikaisesti makkarahyllystä lukemattomia lenkkipaketteja peittääkseni lihattomat ruuat. "Ruuanlaittohommiin alkamassa?", kysyi työkaverini. "Joo, ajattelin tehdä makkarakastiketta, makkarakiusausta … Jatka lukemista Satunnaisarvio: Kasvibolognese

Elämäni soundtrack: Sara

9.5.2019 julkaisin tässä blogissa ensimmäisen artikkelini, Elämäni soundtrack – Woods Of Ypres. Pian sen jälkeen aloin kirjoittamaan sarjan toista osaa, jonka pääosassa on Sara. Melkein pari vuotta tässä on nyt mennyt, ja vaikka en vieläkään ole juttuun täysin tyytyväinen, niin julkaisen sen silti. Tuskin siihen ikinä täysin tyytyväinen olisinkaan. En osaa oikein sanoa miten tämän jutun … Jatka lukemista Elämäni soundtrack: Sara

Kaksi leipää, joiden vuoksi voisin…

Tässä on kaks iisiä ohjetta vähän herkumpiin leipiin. Nää on niitä vapaapäivän aamu- tai iltaleipiä, jolloin elämä tuntuu hetken kevyeltä unelmalta. Mä oon viimeisen vuoden vältellyt avokadojen ostoa, vaikka mä rrrrrrakastan niitä. En lähde lätisemään ekologisista syistä vältellä avokadojen ostoa, jokainen voi halutessaan googlettaa faktoja tästä. Joskus mä kuitenkin sallin itselleni tän vihreän, kermaisen, pehmeän … Jatka lukemista Kaksi leipää, joiden vuoksi voisin…

Internetin ihmeellinen maailma: Floorgasm

Pitkään blogissamme vierailuja tehnyt Hämis on vihdoin kirjoittanut oman julkaisun. Satunnaistoiston väki toivottaa Hämiksen tervetulleeksi, ja toivoo että kynä pysyy jatkossakin miehellä kädessä. Aiemmin Hämiksen on voinut bongata ainakin seuraavista julkaisuista:Levyraati Savotan SannillaLevyraati Oulangan kansallispuistossaLevyraati SkypessäVapaaottelua TukholmassaPrahassa Youtube on pullollaan erilaisia reaktiovideoita. Porukka reagoi kaikenlaisiin asioihin aina kissavideoista Game of Thronesin kuuluisaan hääjaksoon. Tyypit milloin … Jatka lukemista Internetin ihmeellinen maailma: Floorgasm