Hampuusin hajatelmia osa 17: Kesä peruttu vai onko sittenkään?

”Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia, sekopäänä hulluna heilua ja rakastaa sinua”, näin lauletaan hampuusin lempikesäbiisissä. Eli Herra Ylpön ’Pojat ei tanssi’ kappaleessa. Ehti kuitenkin jo tuntua siltä, että tuostakaan biisistä ei saa imettyä iloa tänä vuonna. Nimittäin kesä 2020 ehdittiin jo virallisesti perua. Ei festareita, ei keikkoja, ei yhen mitään. Minulla taisi olla viimeksi … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 17: Kesä peruttu vai onko sittenkään?

Hampuusin hajatelmia osa 16: Syntyjä syviä

”Täällä me istutaan, kuin vankeina jossain louhoksessa, joka vain näyttää kaupungilta, valolta pimeän meressä”. Näin lauletaan eräässä CMX:n biisissä ja se sopii tähän ajankuvaan. Täytin taas vuosia tuossa pari päivää sitten. Se vetää aina mietteliääksi ja kun nämä ajatkin on tämmöiset, niin ei tässä paljoa tee mieli ampua serpentiiniä ilmaan. Ensin oli päättymätön marraskuu ja … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 16: Syntyjä syviä

Hampuusin hajatelmia osa 15: Hampuusin Mökkikaranteeni

Minun piti alunperin lähteä tällä viikolla Hevoshuutajan kanssa Berliiniin ja tulla huomenna takaisin Suomeen. Olisimme siis kävelleet dönerit tai currywurstit käsissä pitkin katuja joiden nimiä en osaa lausua. Ihasteltu paikallista arkkitehtuuria ja kierrelty museoita. Istuttu hämyisissä rokkibaareissa maistelemassa rieslingiä ja kahden euron oluita tai ehkä Hevoshuutaja olisi skipannut sen rieslingin, mutta minä olisin maistellut mielelläni. … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 15: Hampuusin Mökkikaranteeni

Hampuusin hajatelmia osa 14: 75 Faktaa Hampuusista joita et välttämättä tiennyt aikaisemmin

Vaikka saapui huhtikuu, niin tällä kertaa ei käänny hymyyn suu. Normaalisti kylläkin, sillä huhtikuussa yleensä kesän voi jo nähdä horisontissa, jos oikein siristää silmiä, mutta nyt kesänkin ylle on jo noussut tummia pilviä. Ensin oli neljä kuukautta marraskuuta ja sitten korona-rajoitukset, kehoitukset ja vaikka mitkä helvetit peruivat keväänkin tai onhan tää tavallaan kevät, vittujen kevät. … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 14: 75 Faktaa Hampuusista joita et välttämättä tiennyt aikaisemmin

Hampuusin hajatelmat osa 13: Skotlanti, historian oppitunti ja muuta karateenitajunnanvirtaa.

Mietin tässä yks päivä, että kuinka paljon Skotlannissa oikein juodaan? Nimittäin maa, jonka kansalliseläin on yksisarvinen, niin sen täytyy olla paljon. Ei muuten koko maa voi niin sekaisin, että nimeää kansalliseläimekseen taruolennon. Entä sitten golf? Ei kukaan selväpäinen keksisi peliä jossa pieni pallo pitää saada lyötyä vittumaisella mailalla monen sadan metrin päässä olevaan reikään, joka … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmat osa 13: Skotlanti, historian oppitunti ja muuta karateenitajunnanvirtaa.

Hampuusin hajatelmia osa 12: Naiset ja Naistenpäivä

"Kaikki rakkaus, kaikki viha, kaikki vapaus, kaikki ikävä, mitä ikinä voitte kuvitella, kertokaa se tuhannella. Siltä tuntuu elää ilman sua." Noin lauletaan Herra Ylpön uudella levyllä eräässä biisissä ja se jäi soimaan minulle päähän heti eka kuuntelusta lähtien. Ylppö on minun mielestä ollut aina nero liioittelemaan tunteitaan kaihoisissa sanoituksissaan kuulostamatta silti kornilta ja tämä on … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 12: Naiset ja Naistenpäivä

Hampuusin hajatelmia osa 11: Tarina Neiti Hattarasta

”No kato musta kuullaan vielä. Mä lennän korkeella. Nimeni mä tahdon nähdä välkkyvissä valoissa”. Istahdin näppäimistön eteen ja mietin miten aloitan tämän? Auringon säteiden osuessa silmäkulmaani mieleeni tuli kesällä lyhyen comebackin tekevä Tehosekoitin ja sitä myöten varastinkin heiltä aloitukseni. Aikaisemmin helmikuussa juhlimme blogimme kantavan voiman Neiti Hattaran syntymäpäiviä. Juhlat vietettiin Afrikka-teemalla ja juhlaväki oli panostanut … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 11: Tarina Neiti Hattarasta

Hampuusin hajatelmia osa 10: Ystävänpäivä

Oletteko pistäneet merkille, että Herttakuningas on korttipakan kuninkaista ainut jolla ei ole viiksiä? Tämmösiä asioita on hyvä ja tärkeä tarkkailla. Hertasta tulikin mieleen, että ystävänpäivä lähestyy. Jälleen yksi amerikkalaisten pilaama juhlapäivä, on ensimmäinen ajatukseni asiasta. Käsittääkseni ystävänpäivä sai alkunsa antiikin Rooman aikana, jolloin juhlalla kunnioitettiin Junoa, avioliiton jumalatarta sekä Pania, luonnon ja hedelmällisyyden jumalaa. Tuolloin … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 10: Ystävänpäivä

Hampuusin hajatelmia osa 9: Uudenvuoden lupaus

Heräsin eilen aamulla alasti ja kädet sidottuna jostain tuntemattomasta paikasta. Havahduin kuuntelemaan, että mikä musiikki oikein soi, kunnes hoksaan, että sehän on Cantina band Star wars: Episode IV – A New hope leffasta ja vielä päättymättömällä nauhalla. Suussani oli nahkaremmillä punainen pallo ja kaulalla kiristetty tuppivyö, josta retkotin panokeinussa. Katselin ympärilleni samalla kun yritin riuhtoa … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 9: Uudenvuoden lupaus

Hampuusin hajatelmia osa 8: Hampuusi ja Tinder

Facebook muistoissa tuli vastaan yksi eniten reaktioita kerännyt päivitykseni muutaman vuoden takaa ja kun hajatelma-inspiraatio on ollut hukassa, niin ajattelin että edetään niin sanotuilla vanhoilla lehtileikkeillä ja kaivetaan pöytälaatikosta vanha teksti esiin. Tinderiä käsittelevä tekstini on siis muutaman vuoden takaa FB-päivitys, jota hyvin vähän hioin kulmista, mutta julkaisin käytännössä sellaisenaan tähän alle ja yritän näin … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 8: Hampuusi ja Tinder