Hampuusi: Jalmari Helanderin ohjaama ja kirjoittama toimintaelokuva, Sisu 2, tuli ensi-iltaan keskiviikkona. Päädyin katsomaan sen heti tuoreeltaan. Sisun jatko-osassa eletään vuotta 1946 ja toinen maailmansota on päättynyt ja Suomi on joutunut luovuttamaan alueita Neuvostoliitolle. Aatami Korpi palaa kotiseudulleen Karjalaan purkaakseen talonsa ja viedä hirret suomen puolelle, mutta puna-armeija haluaa tappaa legendan maineessa olevan miehen. Jorma Tommila on edelleen karismaattinen hiljaisena kostajana ja yhden miehen armeijana.
Parin vuoden takaisessa ensimmäisessä Sisussa, elettiin toisen maailmansodan loppua ja Aatami Korpi joutui vielä kertaalleen nousemaan taisteluun, kun natsit kiinnostuvat hänen löytämästään kullasta. Se oli kuin sysimusta korpiwestern, joka oli maustettu Korkeajännityksellä, Tarantinon paskiaisilla, Rambolla ja niin edelleen, ollen kuitenkin persoonallinen teos ja puolitoista tuntinen kotimaisen toiminnan merkkiteos. Jatko-osassa natsit on vaihdettu neuvostosotilaisiin. Se lienee merkittävin ero, tuplatun budjetin lisäksi.
Meininki on siis isompaa ja näyttävämpää, mutta samaa rataa jatketaan ja vartin sisällä aloituksesta on jo rähinä päällä. Onneksi kuitenkin muistetaan vähän uusiutuakin. Siitä osoituksena on Mad Max 2:lle kumartava ensimmäinen puolisko, Aatamin yrittäessä kuskata rekalla talon hirsiä suomeen. Toiminta on brutaalin graafista ja paikoin kekseliästäkin. Ja sitä mäiskettä sitten riittääkin.
Tämän tarkoitus ei ole selvästikään olla syvällisempi vaan enemmän. Rehellisesti sanottuna, vaikka kyseessä on vain puolitoistatuntinen pläjäys, niin loputtomaan toimintaan ehtii turtua. Ja kun ensimmäisen osan ihastelua aikaan saanut yllätyselementti on poissa, niin yhtä kovia pisteitä tälle ei voi antaa. Silti kyseessä on kotimaisella mittapuulla kovan luokan toimintaelokuva, joka on samalla hirsipuu-western ja kostoelokuva, post-apocalyptissä maisemissa, maustettuna hyppysellisellä huumoria. Joten kyllä tätä voi suositella ensimmäisestä osasta pitäneille.
Sentimental value on Joachim Trierin ohjaama ja pitkälti kirjoittama draama, joka tuli ensi-iltaan viime perjantaina ja minulla oli tilanne, että toukokuussa ostettuja sarjalippuja löytyy vieläki. Olin nimittäin vähän kuin unohtanut ne syksyn synkkyydessä. Joten sunnuntaina päätin tarttua Trierin uuteen leffaan, sillä olin pitänyt hänen edellisestä elokuvastaan, Worst person in the world ja olihan tämä uutukainenki kerännyt suitsutusta osakseen Cannesissa. Sentimental value kertoo teatterinäyttelijätär Nora:sta, joka järjestää siskonsa kanssa äitinsä hautajaisia ja etäiseksi jäänyt elokuvaohjaaja isä tulee myös yllättäen paikalle, yrittäen alkaa korjaamaan välejä tyttäriinsä. Siinä kupletin juoni lyhyesti.
Norjalais-tanskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Trier nostaa tarinassaan esiin sukupolvien välisiä kuiluja ja vaikeita perhesuhteita. Näitä teemoja käsitellään kuitenkin lämmöllä ja maltilla sekä kaavoihin kangistumatta ja vältellen klassisia sudenkuoppia. Tapansa mukaan Trier annostelee kerronnan sekaan myös vähän huumoria, jotta meininki ei karkaa liian vakavaksi tai laskelmoiduksi. Elokuvan kantava voima on kuitenkin sen näyttelijät. Ilman Stellan Skarsgårdin ja Renate Reinsven loistavia roolisuorituksia tarina jäisi vähän yhden tekeväksi. Nyt he puhaltavat siihen elon ja tuovat tarvittavaa herkkyyttä. Elokuva kuitenkin jättää fiiliksen, että se haluaisi kertoa enemmänkin, mutta nyt asioita jäi puolitiehen. Voi toki olla, etten vain saanut ensikatselulla koppia kaikesta, mutta sen takia en lämmennyt tälle yhtä paljon kuin Trierin edelliselle. Silti hyvää pohjoismaista draamaa, jota voin suositella sellaisesta pitäville.
September 5 on Tim Fehlbaumin ohjaama ja osittain kirjoittama trilleri, joka sai suomessa ensi-iltansa keväällä ja on nyt syksyllä lisätty SkyShowtimen kataloogiin. Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo ABC-kanavan toimittajien näkökulmasta Munchenin kesäolympialaisten terroristi-iskusta vuonna 1972, kun israelilaisurheilijat joutuvat panttivangeiksi Olympiakylässä. Ja terroristi-isku päätetään lähettää ensimmäistä kertaa suorana lähetyksenä koko maailmalle.
Suomalaiset yhdistävät Munchenin olympialaiset monesti Lasse Virenin unohtumattomaan kultajuoksuun, jossa hän kaatui kesken 10 km juoksun, mutta nousee voittoon. Pari päivää myöhemmin tapahtui kuitenkin tragedia, jossa terroristit hyökkäsivät Olympiakylään. Elokuva kertoo siitä tapahtumasta luoden autenttisen tunnelman, kun ABC:n uutistiimi, joutuu vaihtamaan lennostaan urheilu-uutisoinnin murhenäytelmään, kertoen verilöylystä koko maailmalle.
Vaikka tarina kerrotaan pääosin uutishuoneesta käsin, niin tapahtumat etenevät intensiivisesti, lähes reaaliajassa ja näin jännitysnäytelmä naulaa katsojan penkkiin. Näyttelijät vetävät vahvat roolisuoritukset. Varsinkin John Magaro nousee esiin kovaan paikkaan joutuvana nuorena tuottajana sekä Peter Sarsgaard uutispomona. Lopputuloksena onkin onnistunut puolitoistatuntinen uutis-trilleri, jossa tunnelma sähköistyy ja tarina jättää pohtimaan median etiikkaa vielä katselun jälkeenkin. Voin suositella tätä kaikille, joita aihe kiinnostaa.
Satunnaistoisto 