Hampuusi: Marvel puski ulos kesän blockbusteriksi tarkoitetun The Fantastic four: First stepsin toissa viikolla. En ole pitänyt aikaisemmista Ihmeneloset elokuvista. Enkä muutenkaan ole nelikon fani, mutta tämä keräsi kehuja ympärilleen ja ilmeisesti Pedro Pascalin näyttelemä Reed Richards tulee johdattamaan seuraavassa Avengers: Doomsday elokuvassa sankarit pahaa Iron man varianttia, Dr. Doomia vastaan. Joten päätin tänään käydä tarkastetaan tämänkin supersankari rainan, ennenkuin finnkinon kesäliput kuivuu käsiin.
Elokuvan konsepti on lyhyesti, että jossain rinnakkais universumissa Ihmeneloset ryhmä saa vastaansa planeettoja syövän Galactuksen. Ollen näin täysin itsenäinen elokuva muusta Marvelin elokuvauniversumista, mutta esittelee hahmot, jotka voivat linkittyä sulavasti kohti seuraavaa Avengers elokuvaa. Vaikka kyseessä on supersankarielokuva, niin tämä on myös perhe-elokuva. Perhedynamiikka onkin koko touhun keskiössä. Elokuvan retrofuturistinen maailma ja tunnelma muistuttaa, että ollaan sarjakuvafilmatisoinnin äärellä.
Näyttelijäsuoritukset ovat mukiinmeneviä ja elokuva näyttää kivalta, mutta jotenkin tämä ei tempaissut mukaansa. Ehkä kehuja antaneet ovat Ihmeneloset faneja ja tämä filmatisointi syleilee heitä, mutta näin neutraalina katsojana tämä tuntuu vähän yhdentekevältä. Panokset kyllä kasvaa loppua kohden ja sen pystyy aistimaan, mutta silti tämä ei säväytä sen kummemmin. Lopputulos oli minulle kertakäyttöviihteenä toimiva esiosa Avengers: Doomsdaylle. Silti tämä lienee paras Ihmenelos-filmatisointi. Toki rimakaan ei ole korkealla. Näimpä liputankin kesän supersankari-leffoissa Teräsmiehen puolesta.
Mobland on SkyShowtimen valikoimista löytyvä rikos-sarja, jonka ensimmäinen kausi tuli päätökseensä maanantaina. Sarja sijoittuu Lontooseen ja kertoo kahden rikollisperheen valtataistelusta. Siinä kupletin juoni lyhyesti. Sarjan pääosassa Tom Hardy tekee jämäkän ja karismaattisen roolisuorituksen irlantilaisen rikollisperheen ongelmien selvittelijänä, jolle riittää töitä, kun perhe ajautuu sotaan. Pierce Brosnan on myös hyvässä vedossa vahvaa irlannin aksenttia vetävänä rikollisperheen päänä. Muutenkin sarja on roolitettu onnistuneesti.
Sarjan taustajoukoista löytyy Guy Ritchie ja hän onkin tuottamisen lisäksi, myös ohjannut pari jaksoa. Kyseessä ei kuitenkaan ole Ritchielle tyypillistä veijari-meininkiä, vaan tämä on aika pitkälti haudan vakavaa touhua. Toki gangsterihahmoissa voi nähdä vähän yliammuttuja luonteenpiirteitä, muttei siinäkään karata komedian puolelle. Näin lopputulos on synkkäsävyistä rikosdraamaa, josta ei puutu juonittelua ja eikä hyvällä maulla karikatyyrisiä gangsterihahmoja. Tätä 10-osaista kautta voi suositella hyvällä omallatunnolla tummasävyisistä britti-tuotannoista pitäville.
Hevoshuutaja: Daddio, Hbo max. Jossain sattui silmiin jonkin paskasivuston paskauutinen kuinka Daddio-elokuva oli näytetty vahingossa jollain lennolla kaikille matkustajille, ja siitähän oli sitten PÖYRISTYTTY. No minäkin sitten katsomaan että mistä on kyse. Daddio on hyvin yksinkertainen ja pelkistetty elokuva, leffa tapahtuu kokonaan taksissa ja siinä on kaksi näyttelijää, matkustaja Dakota Johnson ja taksikuski Sean Penn. Sen kummempaa juontakaan ei ole, kaksikko juttelee alkuun kepeästi mutta ruuhkaan juututtuaan heillä on aikaa keskustella elämästä ja ihmissuhteista laajemminkin.
Jossain tämä oli luokiteltu trilleriksi, ja vaikka sellaista odotinkin, niin en silti pettynyt vaikka kyseessä olikin ihan puhdas draamaelokuva. Daddio vaatii katsojaltaan tiukkaa keskittymiskykyä ja on myöskin suotavaa että Dakota Johsonin ja Sean Pennin naamat miellyttävät. Itselläni ei ollut ongelmia naamojen kanssa, ja varsinkin Sean Pennistä olen aina pitänyt. Mutta lähinnä kaikenmaailman höpöleffoista tuttu Dakota Johnson on myös hyvässä vedossa ja todistaa osaavansa oikeasti näytellä. Kaksikon välinen vuorovaikutus on mielenkiintoista seurattavaa, ja oman lisänsä taksimatkaan tuo Dakotalle tekstaileva mysteerimies. Alun kepeistä puheenaiheista mennään loppumatkasta melko synkkiinkin vesiin, ja lopussa onkin vaikea olla liikuttumatta kun kaksikon yhteinen matka on ohi. Suosittelen tätä jutteluelokuvien ystäville, ja voisin kuvitella että tämä voisi konseptina olla helposti monistettavissa, varsinkin teatterilavoille.
Fight or Flight, IPTV, ostettavissa, tulossa vuokralle. Josh Hartnett on entinen huippuagentti Lucas Reyes, joka on ollut vuosia karkuteillä jouduttuaan ongelmiin työnantajansa CIA:n kanssa. Lucas heräilee krapuloissaan eräänä päivänä Thaimaassa, kun hänen entinen työkaverinsa Katherine paikallistaa miehen. Katherine ehdottaa Lucasille työkeikkaa joka voisi puhdistaa hänen nimensä ja mies voisi taas elää vilkuilematta jatkuvasti olan yli. Tehtävänä on nousta kaukolennon kyytiin ja löytää lennolla oleva mestarihakkeri Ghost ja saattaa hänet Katherinen käsiin. Kukaan ei vain tiedä miltä Ghost näyttää, ja lennolla Lucasille selviää että koneessa on muitakin henkilöitä samoilla asioilla. Myllyiksihän se sitten menee.
Bullet Trainin ja vähän John Wickinkin hengessä etenevä toimintahassuttelu on tavallaan juuri sitä mitä siltä odottaakin, eikä yhtään enempää. Varsin kelvollista toimintaa suljetussa tilassa, joka ei kuitenkaan missään nimessä yllä John Wickin kaltaisten huippuunsa hiottujen rymistelyjen tasolle. Yllättävän veriseksi äityvä Fight or Flight olisi ehkä kaivannut vielä yhden toimintajakson lisää, sillä jonkin verran tuntui olevan joutokäyntiä. Mutta ehkä budjetissakin jäädään vähän isojen poikien elokuvista, joka toisaalta näkyi myös paikoin erikoistehosteissa. Pääroolissa Josh Hartnett tekee varsin hyvän suorituksen, muiden roolien osalta en oikein osaa arviota tehdä, sen verran vähäisiä olivat muut suoritukset. Helppo suositus jos tarkoitus on vain katsella jotain ja viihtyä, eikä elokuvan juoni ole merkityksellinen.
Weird: The Al Yankovic Story, Prime Video. ”Weird Al” Yankovic on amerikkalainen muusikko joka on tullut parhaiten tunnetuksi eri hittibiisien parodiaversioista. Miljoonia levyjä myynyt mies ei kuitenkaan suomessa nauti kovin suurta suosiota, joten miehen artistin elämästä kertova komediaelokuva on varmasti mennyt monelta ohitse. Se on harmi, sillä Weird: The Al Yankovic Story on varsin pätevä komedia. Tarina alkaa kuin mikä tahansa elämäkertaelokuva, Yankovicin lapsuudesta. Pian kuitenkin käy selväksi että elokuva perustuu suht löysästi oikeisiin tapahtumiin, ja värikynää on käytetty kohtalaisen paljon. Oikeasti elokuvassa ei taida olla totuutta nimeksikään, ja se onkin kuin parodia vakavista elämäkertaelokuvista. Elokuvan huumori koostuu pääosin täysin övereistä keksityistä tapahtumista Yankovicin uralla, osa jutuista naurattaa, osa taas ei. Pääosassa Daniel Radcliffe ei juurikaan näytä Weird Al Yankovicilta, mutta se ei hirveästi haittaa, ja mies tekee hyvän työn irrotellessan roolissaan. Sivurooleissa vilahtaa valtaisa määrä tunnettuja koomikoita, kuten vaikka Conan O’Brien Andy Warholina. Weird: The Al Yankovic Story on varsin onnistunut elokuva ja sellainen mukava hyvän mielen komedia.
Satunnaistoisto 