Hampuusi: Mennään tällä kertaa sarjavoittoisella kattauksella meikän osalta. Dexter: Original sin on uunituore sarja SkyShowtimen valikoimista. Dexterin 10 jakson mittainen esiosa sarja sai viimeinen jaksonsa tämän viikon torstaina. Sarja kertoo Dexterin nuoruudesta 90-luvulla, 15 vuotta ennen alkuperäisen sarjan tapahtumia. Sarja kuvaa Dexterin suhdetta isäpuoleensa, jonka ”koodin” perusteella hän kohdistaa murhanhimojaan, sen ansaitseviin ja avaa samalla myös menneisyyttä enemmän. Eli sarja kertoo miten Dexteristä tulee Dexter ja miten hän opettelee elämään ”synkän matkustajansa” kanssa.
Sarjaa on syytetty kuolleen hevosen ruoskimisesta, eikä se ole ihan väärin sanottu. Sillä sarja ei tarjoile hirveästi yllätyksiä alkuperäis-sarjan ystäville. Nimittäin onhan näitä samoja asioita kerrottu siellä jo, mutta minä kyllä viihdyin tämän parissa oikein hyvin. Sarja luottaa tuttuun ja turvalliseen Dexter meininkiin ja tunnelmaan ja alkuperäinen Dexter, Michael C. Hall on jopa roudattu kertojaääneksi. Patrick Gibson on mainio nuorena Dexterinä, joka tekee vielä virheitä ja vasta ”opiskelee” sarjamurhaajaksi, jona hänet tunnemme. Joten jos on ollut ikävä Dexteriä, niin tämä kannattaa tarkastaa.
Paradise on Disney+:n 8-osainen draamatrilleri sarja alkuvuodelta. Sarjassa Salaisen palvelun agentti löytää presidentin kuolleena ja hänestä tulee pääepäilty. Siinä lähtöasetelmat tarinaan, eikä enempää ole hyvä tietääkään, mutta paljastetaan sen verran, että tarina sijoittuu yhdenlaiseen dystopiaan. Sarjan käyntiin panevana voimana on presidentin murhan selvittely, mutta kun tarinaa avataan myös takaumin, niin vyyhdin alkaessa avautumaan, selviää paljon muutakin. Sterling K. Brown on pääosassa mainio salaisen palvelun agenttina, joka pitää pään kylmänä, vaikka joutuu epäillyksi. James Marsden on myös hyvä presidenttinä, joka käy takaumissa läpi toimivan draamankaaren.
Sarja tempaa mukaansa heti alusta asti ja murhamysteeri vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ja kun taustat ja salaisuudet alkaa paljastumaan, niin selviää, että vaikka aikeet on hyvät, niin kaikki touhu ei kestä päivänvaloa. Ja vaikka aurinko paistaa ja amerikan liput liehuu rauhallisen oloisessa naapurustossa, niin se ei lopulta ole mikään paratiisi. Sarja avaa valheiden päälle rakennettua kuvaa dystopiastaan taitavasti pala kerrallaan ja vaikka meininki on paikoin vähän hölmöäkin, niin se pitää otteessaan ja siinä on myös sydäntä, niin hahmoista välittää. On sitten makuasia, että tykkääkö loppuratkaisusta. Minä toivoin sen menevän erilailla, mutta näinkin homma saatiin kunnialla pakettiin ja myös soundtrackistä plussaa. Joten lajityypin ystäville tätä uskaltaa suositella.
Cocaine shark on b-luokan kauhuelokuva parin vuoden takaa ja lisättiin vastikään Primen kataloogiin. Oletin tämän olevan kuin hai-versio Cocaine bearista ja kertovan tyyliin, että huumelaiva merellä uppoaa ja hai syö kokaiinia ja alkaa sitten kokaiinipäissään tappamaan ihmisiä. Ja jos se on vedetty överiksi, niin voi olla hauskaa katsottavaa, mutta kuinka väärässä olinkaan. Tässä ei ole kokaiinia missään muualla kuin elokuvan nimessä, eikä juonikuvio muutenkaan osunut kohilleen, mutta ei sillä tarinalla ole väliä, sillä päiväkodissakin lapset keksivät päivittäin parempia. Promokuvakin on harhaanjohtava tuodessa mieleen Cocaine bearin.
Niin ja vaikka heti eka lauseessa sanoin tämän olevan b-luokan kauhuelokuva, niin todellisuudessa aakkosia saa kelata pidemmälle, löytääkseen oikean luokan tälle. Budjetti on ollut olematon ja kyseessä on selvästi amatöörileffa. Näyttelijäsuoritukset saavat Salattujen elämien näyttelijät vaikuttamaan ’Daniel Day Lewis’-tason näyttelijöiltä. Käsikirjoitus hakee surkeudessaan vertaistaan, jos sellaista on edes ollut. Jos tästä pökäleestä pitää jotain hyvää väkisin keksiä, niin mittaa tällä oli ainoastaan 68 minuuttia. Ja EI! Tämä ei ollut niin huono, että tämä olisi hyvä, vaan yksinkertaisesti pelkästään ämpärisurkea. Minä katsoin tämän, jotta sinun ei tarvitse.
Hevoshuutaja: Den of Thieves 2: Pantera, elokuvateatterit. Den of Thieves ykkösessä Gerard Butler esitti Los Angelesilaista renttupoliisi Nick O’Brienia joka yritti saada satimeen kansallispankin ryöstöaikeissa ollutta rikollisliigaa. Tavallaan hän siinä onnistuikin, mutta rahat päätyivät lopulta kadoksiin Donnie-nimisen rikollisen mukana. Muutama vuosi tuosta on jo kulunut, kun Belgiassa ryöstetään timanttikuljetus. Nick saa vahvan etiäisen että sama Donnie se siellä taas metkuilee, ja kertoo asiasta pomoilleen. Pomot nauravat Nickin ulos toimistosta ja sanovat että menehän alkon kautta kotiin lepäilemään. Nick paikallistaa Donnien Nizzaan, jossa suunnitellaan suurta timanttiryöstöä. Nick tapaa Donnien ja kertoo että pidättämisen sijasta hän haluaa mukaan ryöstöön kun tilillä ei ole pennin jeniä ja poliisinhommista maksetaan ihan huonosti.
Muistaakseni ensimmäinen Den of Thieves oli aivan pätevä rikostoimintajännäri, semmonen köyhän miehen Heat. Jatko-osakaan ei ole ollenkaan huono, joskin genrestä voi pudottaa toiminnan pois, sen verran niukasti sitä tässä on. Den of Thieves 2 on siis aivan pätevä ja laadukas ryöstöjännäri joka ei yritä keksiä pyörää uudelleen. Pääosassa Gerard Butler näyttelee itseään, kun taas Donnieta näyttelevä Ice Cube Jr luottaa pelkästään tuimaan katseeseensa, eikä varsinaisesti edes yritä näytellä. Leffan tapahtumat sijoittuvat nykytrendin mukaisesti eurooppaan, ja Nizza onkin vallan hieno näyttämö elokuvalle. Koska ryöstöporukassa on kansallisuuksia ympäri euroopan, kuullaan leffassa useita ulkolaisia kieliä, mikä kieltämättä on rohkea valinta amerikkalaiselle elokuvalle, mutta hyvä näin. Internetin mukaan kaikissa jenkkinäytöksissä vieraita kieliä ei oltu tekstitetty, joka ymmärrettävästi on voinut haitata katselukokemusta, itselläni tekstit onneksi olivat. Den of Thieves 2 kestää karvan alle kaksi ja puoli tuntia, jossa on kyllä hieman liikaa. Varsinkin kun sitä toimintaa ei juurikaan ole, ja kaikkien aikojen ryöstön suunnittelukin kuvataan vähän puolivillaisesti, niin tiivistettävää olisi ollut. Mutta lopulta aivan pätevä jännäri joita ei nykypäivänä ainakaan liikaa tehdä.
The Adolescence on 4-osainen brittiläinen minisarja joka lisättiin netflixiin viikko sitten. Sarjan tapahtumat saavat alkunsa kun poliisi rynnäköi aamun tunteina ihan tavallisen perheen kotiin, perheen 13-vuotiasta poikaa syytetään ikäisensä tytön murhasta. Sarjan todellinen erikoisuus piilee siinä, että jokainen jakso on kuvattu yhdellä otolla. Ensimmäinen jakso sijoittuu siis välittömästi murhan jälkeiseen aikaan, toinen jakso kolmea päivää myöhemmin, kolmas jakso 7 kuukautta myöhemmin ja viimeinen jakso 13 kuukautta myöhemmin.
Sarjassa syytetyn pojan isää esittävä Stephen Graham on yleensä laadun tae, eikä tälläkään kertaa tarvitse pettyä. Graham on ollut myös käsikirjoittamassa sarjaa. Adolescence on on intensiivinen ja mukaansatempaava draama, joka ei anna katsojalle hengähdystaukoja. Ruudulla tapahtuu kokoajan kun kamera liikkuu tilanteesta ja paikasta toiseen. Itselleni varsinkin ensimmäinen jakso oli todella mielenkiintoinen, aina huikeaan lopetukseensa saakka. Tämän jälkeen kun jutun juoni on osittain paljastunut, ei sarja enää mielestäni tavoittanut ihan samaa jännitystä. Kuitenkin loput kolme jaksoa ovat erittäin hyvää televisiota, joskin varsinkin kolmosjaksossa meinasin jo vähän ahdistua kun kamera pyöri käytännössä kahden ihmisen ympärillä eikä yhtään lepohetkeä ollut. Vaikka Adolescence on mestarillisesti toteutettu, se hieman myös kärsii siitä. Itse ainakin jäin kaipaamaan joitain taustoja jotka eivät näihin neljään tuntiin mahtuneet. Sarjassa käsitellään nykyajan vitsauksia, kuten sosiaalisen median väärinkäyttöä sekä ns. incel-kulttuuria, ja muuan ihmisperse Andrew Tate mainitaan myös nimeltä. Jos netflixin tilaus löytyy niin Adolescence kannattaa katsella ensitilassa.
Satunnaistoisto 