Hampuusi: Kävin vappupäivänä katsomassa pari viikkoa sitten ensi-iltaan tulleen, Civil war:n. Kyseessä on Alex Garlandin ohjaama ja kirjoittama sotadraamaelokuva, joka on noussut yhdeksi alkuvuoden elokuvatapauksista. Elokuvassa ollaan lähitulevaisuudessa, jossa Yhdysvallat on jakautunut kahtia ja ajautunut sisällissotaan. Tarina alkaa kun presidentti harjoittelee puhetta, jossa puhuu voitosta, vaikka todellisuudessa kapinalliset joukot lähestyvät Washingtonia ja sota on loppusuoralla. Siinä lähtöasetelmat tähän toimittajien näkökulmasta kerrottuun sotatarinaan, jossa toimittajat jahtaavat viimeistä skuuppia, eli presidentin haastattelua, ennenkuin hänen päivänsä ovat luetut. Hahmot eivät ole hirveän monisyisiä, mutta näyttelijät puhaltavat heidät eloon. Kirsten Dunst on mainio veteraanikuvaajana, joka on jo turtunut sotaan ja menettänyt uskonsa journalismin tärkeyteen. Kuten myös Cailee Spaeny on hyvä kokemattomana kuvaajana, josta kuoriutuu nuoruuden hölmöydellä varustettu adrenaaliaddikti.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Garland on luonut elokuvaansa kolkon ja synkeän raadollisen, mutta silti varsin tutun oloisen dystopian ja se tekee tästä entistä karmivamman ja voimakkaamman teoksen. Elokuva ei selittele syitä, taustoja eikä mistä sisällissota on saanut alkunsa, vaan tyytyy antamaan ainoastaan pieniä vihjeitä. Elokuvan sodanvastainen teema ei jää epäselväksi. Taistelut ovat kaoottisia ja kaukana viihteellisestä, aina ei tiedetä ketä vastaan edes taistellaan. Loppua kohden meininki menee todella intensiiviseksi ja onnistuu pari kertaa ravistelemaan kunnolla. Elokuva käsittelee nykymaailman kahtia jakautuneisuutta ja sodanvastaisten teemojen lisäksi ihmisyyden kadottamista ja kun tarinaa kerrotaan toimittajien näkökulmasta, niin siinä samalla toimittajista saa varsin kyynisen kuvan. Saaden pohtimaan toimittajien etiikkaa ja hahmojen motivaatiotekijöitä. Voi siis puhua hyvällä omalla tunnolla monitasoisesta ja väkevästä teoksesta. Lopputuloksena onkin kylmäävä, satiirin kaltainen ja ajatuksia herättävä sota-roadmovie, jossa on kaikuja sekä Full metal jacketista ja Ilmestyskirja Nyt! elokuvista. Joten tätä voi suositella katsojille, jotka etsivät muutakin kuin aivot narikkaan viihdettä.
From on ainakin tällä hetkellä Netflixin kataloogista löytyvä 10-osainen sarja parin vuoden takaa. Sarjassa perhe on reissun päällä asuntoautolla ja he ajavat vahingossa näivettyneeseen pikkukaupunkiin. Hyvin pian alkaa tuntumaan, että vaikka he ajavat suoraa tietä, niin kulkevat ympyrää, eivätkä pääse pois kaupungista. Eikä muuten pääse aikaisemmin sinne joutuneetkaan, jotka ovat joutuneet sinne eripuolilta amerikkaa ja eri teitä pitkin, eli kaikki ovat jumissa siellä. Eli olemme mysteeri-sarjan äärellä. Eikä siinä vielä kaikki, vaan öisin metsästä tulee hirviöitä saalistamaan heitä. Kyseessä on siis kauhun asuun puettu mysteeri-sarja.
Eli mystinen paikka, johon kukaan ei tiedä mitenkä tai minkä takia on joutunut, eikä pääse pois. Asetelma tuo väkisinkin mieleen Lostin ja kun kaupungin sheriffinä on vielä Harold Perrineau, niin Lost mielikuvat vain vahvistuu. Silti tämä kuulosti mielenkiintoiselta ja päätin antaa mahdollisuuden. Ja tavallaan kannatti. Kerron lopuksi, että miksi TAVALLAAN. Ennen sitä kerron, että sarja pitää hyvin otteessaan, vaikka joku/jotku hahmoista osaa olla jonku kerran typeriäkin, niin silti. Ja jännitystä onnistutaan kasvattamaan loppua kohden. Sarjan tunnelma on salaperäinen ja synkkä, ja se kietoo katsojan pauloihinsa tai ainakin minut. Niin ja sarjan tunnarina toimiva The Pixiesin cover Que sera sera kappaleesta istuu hienosti sarjan tunnelmaan.
Mennään nyt siihen TAVALLAAN osuuteen. Nimittäin pistäessäni sarjan pyörimään, olin siinä uskossa, että 10 jaksoa ja that’s it, mutta kun viimeinen jakso loppui, niin olin että MINKÄLAINEN HOMMA? Mysteeri ei selvinnyt ja lopputekstien alkuun lasahti vielä This season is dedicated…, niin mietin itsekseni, että voi kamelin kusi. Nämä sarjat eivät koskaan kanna montaa kautta vaan lässähdys on väistämätön jossain vaiheessa. Selvitin sen verran, että MTV Katsomo+:ssa on jo toinen kausi katsottavana ja tänä vuonna tulee kolmas kausi jenkeissä. Joten ei siis 10-jakson mini-sarja, vaan ainakin 3.kauden. Jokatapauksessa jos yliluonnolliset mysteeri-sarjat kiinnostaa. Niin tässä sellainen kauhumausteilla ja ainakin eka kauden osalta yllätti positiivisesti ja oli hyvää katsottavaa.
Hevoshuutaja: All of Us Strangers, Disney+. Sisältää pienen spoilerin elokuvan alusta! Adam on yksinäinen lontoolaiskirjailija, joka säännöllisesti vierailee vanhempiensa luona juttelemassa 30 vuoden takaisista ja vähän vanhemmistakin asioista. Adamin vanhemmat ovat nimittäin kuolleet jo 30 vuotta sitten. Eräänä iltana naapuri Harry soittaa Adamin ovikelloa ja kaksi yksinäistä sielua kohtaa. Harry tuo Adamin elämään pitkään kaivattua eloa, ja mies jatkaa myös lapsuuden asioiden puintia kuolleiden vanhempiensa kanssa.
Tätä olin odottanut kovasti sillä se on ollut hyvin kehuttu elokuva meikäläisen kuplassa. Ja olihan tämä hieno elokuva. Pääosakaksikko Andrew Scott ja Paul Mescal tekevät molemmat huikeat roolityöt, eikä edesmennyttä isää näyttelevän Jamie Bellin suoritusta voi myöskään olla kehumatta. All of Us Strangersin tunnelma on sellainen vähän surullinen mutta ehkä kuitenkin myös vähän toiveikas. Se on myös kohtalaisen rankka elokuva katsottavaksi, sen verran vaikeita asioita siinä käydään läpi. Varsinkin Adamin ja isänsä välinen keskustelu vetää hiljaiseksi. All of Us Strangers ei ehkä jätä katsojalleen päätyttyään kovinkaan iloista mieltä, mutta jää päähän pyörimään pitkäksi aikaa, mikä on tietysti hyvän elokuvan merkki. Suosittelen.
Dream Scenario, katsottu IPTV-palvelusta. Nicolas Cage on professori Paul Matthews, ihan tavallinen perheenisä joka opettaa koulussa tiedeaineita. Paulin elämä kuitenkin saa kohtalaisen jännittävän käänteen kun ihmiset alkavat nähdä hänestä unia. Tuhannet ihmiset kertovat kuinka Paul on ilmestynyt heidän uniinsa, ja miehestä tulee pian jonkinlainen viraali-ilmiö. Yleensä unissa on jonkinlainen ikävä ja pelottavakin tilanne menossa, kun Paul ilmestyy ja vain kävelee tekemättä mitään. Paulia tämä ihmetyttää sillä hän ei haluisi vaikuttaa tylsältä edes uneksittuna. Kotona Paulin rouvalla on vähän vaikeuksia suhtautua tilanteeseen, ja pian pariskunnan suhde onkin vähän vaikeuksissa. Ja sitten myös ihmisten unissa tapahtuu merkittävä käänne.
Ilman mitään ennakkotietoja kun lähdin tätä katselemaan niin olin kovin iloisesti yllättynyt kun jutun juoni selvisi. Nicolas Cage käyskentelemässä ihmisten unissa oli varsin huvittava konsepti, ja Dream Scenario onnistuikin hymyilyttämään omituisella alkupuoliskollaan. Hyvä alku kuitenkin vähän jotenkin hukattiin, ja alamäkivaihe ei ollut enää kovinkaan ”hauskaa” katsottavaa, vaan enemmänkin vakavaa yhteiskuntakritiikkiä. Lopussa homma menikin sitten melkoiseksi sekoiluksi ja elokuva lässähti pahoin. Nicolas Cage tekee hyvää duunia pääroolissa ja on aivan nappivalinta siihen. Kyllä tämän nyt silti kerran katsoi kivuttomasti, mutta on tietysti aina harmi kun hyvän elokuvan aihio epäonnistuu pahoin.
The Zone of Interest, ostettavissa AppleTv. Kaksi oscaria voittanut historiallinen draama on viimein saapunut katsottavaksi kotisohville. Eletään 1940-luvun alkua ja sota-aikaa. Elokuva esittelee katsojalle hyvin toimeen tulevan perheen normaalien askareidensa parissa. Pian selviää että perheen isäntä on Auschwitzin keskitysleirin johtaja Rudolf Höss. Pihan muurien takana voikin välillä nähdä savua ja kuulla huutoa ja ampumista. Sen enempää keskitysleiriä ei kuitenkaan kuvata, se vain on läsnä aina ja kokoajan, samalla kun Hössin perhe elelee näennäisen normaalia perhe- elämää, jopa anoppikin saapuu vierailulle. Välillä elokuva ottaa taiteellisia vapauksia ja ruudulla nähdään vain staattinen värikuva, vaikuttava äänimatto taustallaan. Välillä taas seurataan jonkinlaisen lämpökameran kautta nuoren tytön yöllisiä toimia kun hän piilottaa keskistysleirin vangeille ruokaa.
Aloitan vaikka toteamalla että minuun tämä ei oikein uponnut. The Zone of Interest on hienosti tuotettu elokuvateos, jossa ei ole huonoja kuvia tai ääniä eikä huonoja roolisuorituksia. Mutta tavallaan siinä ei myöskään ole juuri sisältöä. Ymmärrän että elokuvan idea onkin juuri siinä että kaiken kauheuden keskellä jotkin vain elävät normaalia elämäänsä, mutta se ei kanna elokuvan mittaa. Elokuvassa ei ole oikein minkäänlaista draaman kaarta, se ei ala mistään eikä se pääty mihinkään. Toki Hössin ”työuralla” tapahtuu merkittäviä asioita, mutta miksi niiden pitäisi kiinnostaa. Lopussa elokuva yritti selvästi myös kertoa jotain, mutta en ihan ymmärtänyt että mitä. Eli tavallaan tästä ei meikäläiselle jäänyt juuri mitään käteen. Välillä nähtävät ruudut ilman liikkuvaa kuvaa tuovat sellaisen taide-elokuvafiiliksen, ja ehkä tämän paikka olisikin enemmän videotaiteen puolella vaikkapa kiasmassa, semmoisena puolen tunnin mittaisena esityksenä. Vaikka tämä nyt meni vähän negatiivissävytteiseksi, niin ei The Zone of Interest nyt kuitenkaan huono leffa ollut. Mielenkiinto pysyi riittävästi yllä ja täytyy kehua erikseen keskitysleirin jättämistä kuvista pois, se loi elokuvaan omanlaisensa absurdin kontrastin. Äänimaailmasta myös plussaa, siitä taisi toinen oscareistakin tulla.
Satunnaistoisto 