Hampuusi: Suuntasin viime viikon lauantaina teatteriin katsomaan, Poor Things:n, joka tuli suomessa ensi-iltaan toissa viikolla. Elokuvassa nuori ja kaunis nainen on herätetty henkiin tämän heittäydyttyä sillalta alas, erikoisen tiedemiehen toimesta. Eikä siinä kaikki, vaan hänelle on laitettu, hänen vielä elossa olleen syntymättömän lapsen aivot ja vaikka keho ja aivot eivät ole ns.samassa ajassa ja niin ikään motorisia liikkeitä myöten kaikki on kankeita, niin kehitystä tapahtuu nopeaan tahtiin. Pian tuleekin aika, kun seksuaalinen ja muukin uteliaisuus herää, niin suljetussa ympäristössä kasvanut nainen lähtee seikkailulle maanosan halki, tutkimaan maailmaa sekä itseään. Eli eräänlainen Frankensteinin hirviö tarina, tavallaan, jossa Emma Stone tekee upean roolisuorituksen naisena, jonka aikuisessa kehossa on lapsen mieli, joka kulkee henkisen matkan aikuisuuteen asti.
Ohjaaja Lanthimos on luonut riettaan ja oudon aikuisten sadun ja satiirin, joka julistaa tasa-arvon, itsemääräämisoikeuden ja naisten vapauden sanomaa sekä antaen kyytiä tekopyhyydelle. Elokuva käsittelee teemojaan todella erikoisella ja säädyttömällä tavalla, mustalla huumorilla maustaen ja paikoin jopa surrealistisella tyylillä. Tapahtumat sijoittuu nimellisesti eurooppaan, mutta elokuvan maailma on kuin fantasia sadusta, jota ei pysty sijoittamaan oikein mihinkään aikakauteen. Elokuvan musiikki ja äänimaailmakin on mukavan outo ja se istuu hienosti teoksen luonteeseen. Lopputuloksena on provosoiva, viihdyttävä, epäsovinnainen, vinksahtanut ja irvokaskin kasvutarina sekä anteeksipyytelemätön tasa-arvon julistus, joka ei varmasti ole kaikkien mieleen, mutta minä tykkäsin. Omaperäinen ja mielipuolinen elokuva, muttei koko ajan helppo katselukokemus, joten ei tätä kaikille voi suositella. Jos kuitenkin teksti herätti kiinnostuksen, niin suosittelen katsomaan, sillä tätä on vaikea pukea sanoiksi, se pitää itse kokea.
Monille on varmaan tuttu elokuva nimeltä Fargo. Sehän oli Coenin veljesten leffa ysäriltä, jossa rahapulassa oleva autokauppias lavastaa vaimonsa kidnappauksen, korjatakseen lunnasrahat rikkaalta appiukolta omiin tarpeisiin, mutta homma menee niin monella eri tavalla pieleen. Coenin veljekset loivat rauhallisesti etenevään elokuvaansa vahvan kontrastin, sen ollen paikoin synkkää ja väkivaltaista rikoselokuvaa ja välillä kevyttä ja lämmintä draamaa. Elokuvan hahmogalleria oli värikäs ja hyvin kirjoitettu. Monisävyinen käsikirjoitus oli muutenkin jiirissä ja Coenin veljeksille ominainen mustalla huumorilla kuorrutettu kokonaisuus toimi. Mainittakoon vielä, että elokuvan alussa tuli ilmoitus, että tapahtumat perustuvat tositapahtumiin, mutta todellisuudessa koko tarina oli Coenin veljesten keksimä. He vain halusivat asettaa katsojat siihen mielentilaan, kuin he katsoisivat tositapahtumiin perustuvaa elokuvaa ja lopputeksteissä kaiken mainitaan olevan fiktiota.
Ja miksi kertasin Fargo elokuvaa lyhyesti? Noh koska samanniminen sarja, joka perustuu elokuvaan, on saanut jo viidennen kauden, kun tällä viikolla tuli HBO MAX:iin 5.kauden viimeinen jakso. Fargo-sarja on säilyttänyt onnistuneesti elokuvan hengen ja maailman. Oikeastaan koko konsepti on samanlainen. Tarinat ovat vaan laajempia, kun kaudet ovat 98min leffan sijaan, 10 jakson mittaisia, poislukien 4.kausi, joka oli 11 jaksoa. Sarjan kerronta napakampaa ja meininki hieman äkkiväärempää, jotta touhu pysyy liikkeessä ja katsoja varpaillaan koko kauden ajan. Tämä on siis erittäin onnistuneesti jalostettu sarja muotoon. Kaudet ovat ehjiä kokonaisuuksia ja ennenkaikkea mielenkiintoisia tarinoita, jotka tempaavat mukaansa. Jokainen kausi on oma itsenäinen tarinansa, vaikka niistä voikin löytyä joku pieni viittaus muihin kausiin tai jopa elokuvaan, osoittaakseen että ollaan edelleen samassa ”maailmassa”. Kovan luokan sarja kaikenkaikkiaan. Sarjan tarinoita ei mielestäni tarvitse tässä avata, vaan jos pidit aikoinaan Fargo elokuvasta tai jos olet muuten vain rikosdraamojen ystävä, joissa on erikoisia tapahtumia ja mustaa huumoria, niin suosittelen hyppäämään kyytiin.
Hevoshuutaja: The Marsh King’s Daughter. Leffa alkaa jonkin aikaa sitten menneisyydessä, nuori tyttö Helena asuu isänsä ja äitinsä kanssa eristyksissä ja omavaraisena metsässä, ja kaikki vaikuttaa olevan hienosti. Isä Jacob opettaa tytärtään metsästämään ja selviytymään luonnossa. Eräänä päivänä kuitenkin äiti ottaa Helenan mukaansa ja karkaa sivistyksen pariin. Selviää että Jacob on kaapannut vaimonsa ennen Helenan syntymää ja pakottanut asumaan metsässä. Nimismies laittaa Jacobin kymmeniksi vuosiksi vankilaan ja Helena aloittaa uuden elämän ilman rakasta isäänsä. Kelataan parikymmentä vuotta eteenpäin ja Helena viettää onnellista perhe-elämää, kunnes saa kuulla isänsä karanneen vankeinhoitolaitokselta. Yhtäkkiä Helena joutuu olemaan varpaillaan ja valmistautuu kohtaamaan lapsuutensa sankarin joka ei sitten ollutkaan niin kovin hyvä tyyppi.
Jotenkin tää leffa ei olis ikinä päätynyt mun videonauhuriin, ellei kansikuvassa olisi tuijotellut Jacobia esittävä Ben Mendelsohn. Jostain syystä olen pitänyt useista miehen töistä, ja varsinkin suht kiinnostavasta Outsider-sarjasta. Pääroolin Helenana näyttelee Daisy Ridley, joka on itselleni tuttu ainoastaan uusista Star Wars-elokuvista. The Marsh King’s Daughter on rauhalliseen tahtiin etenevä trilleri, joka ei kuitenkaan äidy ihan hirvittävän jännittäviin tilanteisiin. Vaikka isänsä tavallaan hirviö onkin, niin silti Helenan mielessä kummittelee hieman lapsuuden hyvät muistot, eikä suhtautuminen vankilasta karanneeseen isään ole mitenkään mustavalkoisen selvä. Tästä puolesta olisi ehkä voinut ottaa enemmänkin irti, nyt asialla tavallaan vähän leikiteltiin mutta jätettiin sitten kuitenkin sivuun. Trilleriosuus käynnistyy suhteellisen hitaasti, ja ollaankin jo varmasti reilusti yli puolenvälin kun Jacobista alkaa oikeasti olla harmia. Mutta tähän asti elokuva on kuitenkin ollut ihan mielenkiintoinen. Viimeinen näytös onkin sitten melkoinen pettymys, tapahtuu paljon epäloogisia ja epäuskottavia asioita, jotka eivät oikein sovi aiemmin koettuun vakavaan ja painostavaan tunnelmaan. Daisy ja Ben vetävät hyvät pääroolit, ja parikymmentä vuotta nuorennettu Mendelsohn on uskottavan näköinen. Elokuvassa on myös paikoin hienoa kuvausta ja musiikkia. Tää on ehkä sellaisen kolme kautta viis, ehkä jollekin enemmänkin jos elokuvan loppupuoli maistuu paremmin kuin minulle.
Promising Young Woman. Cassie on ehkä noin kolmikymppinen nuori nainen joka asuu vielä vanhemmillaan ja vanhemmatkin jo toivovat että nainen ottaisi itseään niskasta kiinni ja hankkisi tavallaan elämän. Cassie on aikoinaan opiskellut lääketiedettä, mutta siellä koettu tragedia sai jättämään opinnot kesken ja jätti Cassieen muutenkin syvät arvet. Näitä arpia nainen hoitaa öisin, kun hän menee selvinpäin baariin esittämään todella humalaista. Ja yleensä ilta päättyy siihen kun joku miespuolinen törkimys yrittää käyttää humalaista naista hyväkseen. Ja sitten Cassie antaa tälle opetuksen. Kahvilassa työvuorossa tavattu vanha opiskelukaveri Ryan saa Cassien kuitenkin harkitsemaan yöllisiä toimiaan uudestaan.
Muutama viikko katseltu Saltburn-elokuva oli sen verran erilainen ja hyvä kokemus, että päätin katsastaa ohjaajansa Emerald Fennellin edellisenkin leffan. Eli siis tämän Lupaavan nuoren naisen vuodelta 2020. Ja kyllähän se kannatti, sillä Promising Young Woman on oikein hyvä elokuva. Kyseessä on omaperäinen sekoitus komediaa ja draamaa, eikä aiheesta huolimatta verellä mässäillä vaikka sitä kieltämättä odotinkin. Cassiena nähdään taidokas Carey Mulligan, jota nähdäänkin ruudulla lähes kaikissa kohtauksissa. Vastaparina ns. mukavana miehenä eli Ryanina toimii Bo Burnham, jota en ehkä ole aiemmin elokuvissa nähnyt, mutta tiedän että mies on jonkinlaisena huumorismiehenä tunnettu. Cassien ja Ryanin välinen suhde on kohtalaisen kevyttä ja paikoin hauskaakin hassuttelua, ja tietysti myös vakavampaakin puintia menneisyydestä ja nykyisyydestä. Promising Young Woman pitää mielenkiinnon yllä mainiosti koko lähes kaksituntisen kestonsa, mutta sellaiset oikeasti isot ja päräyttävät kohtaukset jäävät puuttumaan. Ja lopetus oli vähän siinä ja siinä että pidinkö siitä hirveästi, mutta ei se nyt huonokaan ollut. Mutta kokonaisuutena tämä oli oikein hyvä elokuva jota uskallan suositella.
Satunnaistoisto 