Hampuusi: Nyt käynyt sillai, etten ole ehtinyt hirveästi kuluttaa viihdettä, mutta katselin Netflixin The Crown sarjan uunituoreen 5.kauden. Kyseessä on siis Netflixin yksi suurimmasta tuotannoista ja sarja kertoo kuningatar Elisabeth II:n elämästä. Tämä on todellakin laatudraamaa sanan varsinaisessa merkityksessä. Koko sarja on ollut alusta asti visuaalisesti hienon näköinen paketti, näyttelijöiden suoritukset huipputasoa ja oikein hyvin kirjoitettua tositapahtumiin pohjaavaa draamaa, joka tempaa kyllä mukaansa. Sarja on melko uskollinen historian kululle. Toki tapahtumissa aina välillä otetaan taiteellisia vapauksia ja lisätään hieman värikynää, jotta niihin saadaan enemmän merkityksellisyyden tuntua ja dramatiikkaa, näin sarjan jännite pysyy yllä ja katselukokemus on parempi. Joten onkin katsojan vastuulla miten paljon tätä pitää historian oppituntina ja kuinka paljon vain laadukkaana viihteenä.
The Crownin 5.kausi vie katsojan 90-luvulle tapahtumiin, jotka johtavat lopulta prinsessa Dianan väistämättömään kuolemaan. Sarjalla on tapana ollut aiheuttaa kohuja ja tämän kauden parranpärinän onkin nostanut, kruunuaan odottavan prinssi Charlesin vehkeilyt Kuningattaren selän takana. Entiset pääministerit John Major ja Tony Blair ovatkin kiistäneet väitteet ja kertoneet niiden olevan fiktiota. Turhautuneen Charlesin kautta päästään kuitenkin näkökulmaan, jossa sarja tarkastelee monarkiaa kriittisestikin ja muutoksen edessä olevan, uuden Britannian kautta. Samalla myös näytetään miten aikojen muuttuessa kuningasperheessä glamour on vähentynyt ja tilalle on tullut arkisuutta. Näin 5.kausikin on mainiota ja mielenkiintoista viihdettä, vaikka mukana on pientä epätasaisuutta ja voimakkaan tunteellinen lopetus jää puuttumaan. Kokonaisuutena The Crown on ollut tähän asti niin kovatasoista draamaa, että voin suositella tätä lämmöllä ja jään innolla odottamaan sarjan päättävää 6.kautta.
Sen lisäksi lukuhommat ovat jatkuneet ja sieltä puolen voinkin tehdä yhden noston. Luin nimittäin Arttu Tuomisen kirjoittaman Verivelka kirjan. Vanhat lukijat saattavat muistaa miten aikaisemmin suosittelin Artun Labyrintti sarjaa. Samaa voin tehdä tämän Artun 2019 ilmestyneen Delta-sarjan ensimmäisen osan kanssa. Nimittäin Arttu parantaa kirjailijana, kirja kirjalta kuin sika juoksuaan ja kyseessä on erittäin mainio dekkari. Toisaalta tämän lokeroiminen pelkästään dekkariksi olisi kirjan vähättelyä. Niin moninaisesta teoksesta on kysymys. Toki kirjan alussa tapahtuu raaka surmatyö, jota sitten selvitellään, mutta tämä on paljon muutakin. Tämä voisi olla ihan vaan romaani, jossa tapahtuu rikos. Sillä kyseessä on tarina ystävyydestä, salaisuudesta ja syyllisyydestä sekä menneisyyden taakasta.
Kirjan päähahmoina on vastikään komisarioksi noussut Paloviita, jonka menneisyydestä löytyy vahva yhteys sekä surmatyön epäiltyyn, että uhriin. Ja hänen alaisenaan toimiva Oksman, joka on tutkijana loistava, jopa pakkomielteinen, mutta sosiaalisilta kyvyiltään rajoittunut. Eikä se tee Paloviidan jaakobin painia yhtään helpommaksi, hänen pohtiessaan onko vanha ystävyys lakia vahvempi? Arttu kuljettaa Poriin sijoittuvaa tarinaansa kahdella aikatasolla ja onnistuu luomaan kirjaan todella vahvan jännitteen. Sillä vaikka tulevista tapahtumista pudotellaan vihjeitä ja niitä pystyy, niiden ansiosta aavistelemaan, niin kerronta on piinaavaa ja käänteet onnistuvat yllättämään. Näin tämä pitää tiukasti otteessaan ja suorastaan kerjää ahmimaan sivuja toisensa jälkeen. Lopputuloksena on kovan luokan lukukokemus traagisista kohtaloista, eikä Arttua palkittu suotta tämän myötä Dekkariseuran vuoden Johtolanka -palkinnolla.
Hevoshuutaja: Meikä katteli aikoinaan The Crownia jonnekin kolmanteen kauteen asti, mutta jotenkin sitten ei enää jaksanut. Pidin kyllä parista ensimmäisestä kaudesta, mutta sitten se jotenkin vähän lässähti. On kuitenkin sen verran laadukkaasti tehty sarja että ehkä joskus vielä palaan sen pariin.
Tällä viikolla sain päätökseen The Old Manin, joka vahvasta alusta huolimatta meni melkoiseksi tuhnutteluksi loppua kohden. Varsinkin takaumahommat olivat aika puuduttavaa katseltavaa paikoin. Ihmetys oli lisäksi suuri kun valmistauduin katsomaan kauden päättävän kahdeksannen jakson, sillä semmoista ei ollutkaan. Olin kokoajan siinä uskossa että jaksoja on nimenomaan 8, mutta imdb-listauksessa olikin listattu kakkoskauden ensimmäinen jakso, joka tulee sitten joskus. Nyt sarja ”loppui” todella kesken, siis ei edes sellaiseen kutkuttavaan kausien väliseen käänteeseen, vaan ihan vain kuin seinään. Ei tää nyt oikeen sitten kuitenkaan vakuuttanut, mutta John Lithgow ja Jeff Bridges olivat sen verran oivassa vireessä että ehkä vielä joskus katson tulevatkin jaksot.
Skyshowtimeen ilmestyi maanantaina kaksi uutta jaksoa Yellowstonea. Sarjasta pyörähti käyntiin jo viides kausi. Sarja kertoo Montanassa valtavan ranchin omistastavasta Duttonin perheestä, jonka isähahmoa John Duttonia näyttelee Kevin Costner. Sarja alkoi aikanaan todella vahvasti ja tempaisi mukaansa siten, että tykittelin silloiset neljä kautta läpi hyvinkin vauhdikkaasti. Duttonit taistelevat jatkuvasti ranchinsa olemassaolon puolesta, sillä maalle olisi muutakin käyttöä, kuten esimerkiksi valtavan laskettelu- ja viihdekeskuksen rakentaminen tilan läheisyyteen. Sehän ei Johnille käy, ja välillä valtausyrityksiä torjutaan rajuinkin ottein. Välillä meno äityy sen verran vauhdikkaaksi että voisi kuvitella meneillään olevan jonkinlainen mafian välienselvittely. Johnin lisäksi sarjassa tärkeässä roolissa ovat hänen lapsensa Beth, Jaime ja Kayce. Ja tietysti ranchin päivittäistä toimintaa pyörittävät cowboyt, joiden nokkamiehenä häärii kovaotteinen Rip.
Sarja lähti melkoiseen alamäkeen neljännellä kaudella, eikä vitoskauden alku herätä hirveästi lupauksia paremmasta. Kaikennäköisiä sivujuonia ilmenee tuon tuosta, eivätkä ne yleensä johda mihinkään mielenkiintoiseen lopputulemaan. Jotenkin tuntuu että sarjan luoja ja käsikirjoittaja Taylor Sheridan on kadottanut sarjan punaisen langan. Eikä ihme, sillä Yellowstonen lisäksi mies kirjoittaa mm. sarjoja Mayor of Kingstown, 1883 sekä uutena 1923. 1883 ja 1923 ovat molemmat samaa universumia Yellowstonen kanssa, sijoittuen aiempaan ajanjaksoon samassa suvussa. 1883 on tähän asti tullu yksi kausi, joka oli mielestäni erinomainen kokonaisuus. Sarjassa kerrottiin kuinka Duttonin suku saapui Montanaan. Sarja sai myös hyvän lopun, joten toivon että sitä ei enää jatketa. 1923 taas tulee olemaan Harrison Fordin ja Helen Mirrenin tähdittämä sarja, joka myös sijoittuu Duttonin sukuun. Tämä sarja on tulossa ilmeisesti joulukuussa, ja nimekkäistä päärooleista johtuen odottelen sarjaa varovaisen innostuneesti.
Yellowstone on yksi maailman katsotuimpia sarjoja, imdb:ssäkin arvosana on kirjoitushetkellä 8.7, joten kyllä tätä varmaan kannattaa harkita jos nykypäivän länkkärihommat yhtään kiinnostaa. Ja onhan tässä komeita maisemia. Sarjan pilottijakso on muuten puolitoistatuntinen, ja toimii omillaankin lähes elokuvan tavoin, joten sitä kannattaa kokeilla.
Hattara: Ponyo rantakalliolla
Jos olisit kultakala, voisitko muuttaa maailmaa?
Ohjaaja Hayao Miyazaki vie katsojan huikean kauniiseen merenalaiseen maailmaan. Tarinallisesti leffa ei koskettanut mua syvästi, ja onkin ohjaajan ehkä eniten nimenomaan lastenelokuva. Tästä huolimatta elokuva soveltuu hyvin aikuisellekin katselijalle ja siitä saattaa löytää myös ympäristöllisen näkökulman, kuten monessa muussakin Miyazakin leffassa.
Elokuva oli myös sielukkaan kauniisti piirretty (nimenomaan kokonaan käsin piirretty!) ja jo pelkästään visuaalisuuden takia suosittelen tsekkaan. Jos meri ei herätä mitään tunteita, niin tää saa ne varmasti heräämään.
Olisinpa kultakala.
Nukahtamiskertoja: 0
Mobiilipeli: Cooking Madness
Puuttuuko elämästäsi stressi? Lataapa tämä peli, niin lupaan sulle verille purrut huulet ja aivojen vihlonnan. Jos olet miettinyt uuden puhelimen hankintaa, niin tällä pelillä asia tulee hyvinkin ajankohtaiseksi, sillä puhelin on luultavasti vähintään parissa päivässä palasina. Varaa kuitenkin tätä peliä varten mieluiten yksi tai kaksi vapaapäivää, sillä muu elämä katoaa ympärilläsi. Kovaan huumeeseen tätä voisi siis verrata. Ja kerrasta jää koukkuun.
Ei ole mitään väliä, kokataanko tässä vittu tacoja vai keitetäänkö hummereita.
Olen poistanut pelin.
Hampuusi: Minäkin oon katsonut tämän Ponyon joitain vuosia takaperin. Jos muistan oikein niin kyseessä on samankaltainen tarina kuin pieni merenneito, mutta ”kultakalalla” ja kuitenkin raikas sekä originelli. Näimpä Miyazaki on luonut jälleen mielenkiintoisen keitoksen fantasiaa ja lempeää seikkailua, josta muodostuu todella valloittava tarina, joka tempaa mukaansa. Visuaalisesti elokuva todellakin näytti oikeasti piirretyltä ja upealta. Oikein sympaattinen anime, vaikken istunutkaan kohderyhmään.
Hevoshuutaja: En ole katsonut Ponyota, mutta tiedättekö mitä olen katsellut tällä viikolla? Joululeffoja tietysti. Parina aiempana vuonna olen tänne arvostellut kaikenlaisia joululeffoja, ja samahan se on sitten tänäkin vuonna. Laitan leffat viikottain tänne viihdepäivitykseen, ja koostan niistä sitten myöhemmin erilliset julkaisut.
Ensimmäisenä katsoin uunituoreen netflixtuotannon Unohtumaton joulu (Falling for Christmas). Lindsay Lohan esittää ökyrikkaaseen hotellisukuun kuuluvaa Sierra Belmontia, jonka elämä on melkoista luksusta. Sierran elämänkumppanina on menestyvä influensseri Tad, joka on päättänyt kosia Sierraa. Mutta voi ei, hiihtoretkeksi naamioitu kosintatilaisuus päättyy onnettomuuteen juuri kun pari on kihlautunut. Onnettomuuden seurauksena Sierra menettää muistinsa ja Tad eksyy metsään päiväkausiksi. Sierran onneksi komea majatalon omistaja Jake löytää hänet, ja majoittaa naisen kunnes tämän muisti palautuu. Sierra joutuu majatalossa opettelemaan itselleen uusia taitoja, kuten kananmunan paistamista ja vuoteen sijaamista. Ja kyllähän siinä Jaken ja Sierran välillä pari kipinääkin saattaa vilahtaa!
Joululeffageneraattorilla valmistetun Unohtumattoman joulun kaltaisen leffan on varmasti jokainen nähnyt, ehkä jopa useita kertoja. Tarina ei siis pääse yllättämään omaperäisyydellään. Mutta ei tämä nyt ihan huono kuitenkaan ollut, pääosakaksikko Lindsay Lohan ja Chord Overstreet on mielestäni ihan toimiva pari, mutta olisivat kaivanneet ympärilleen myös toimivia sivuhahmoja, nyt sivuhahmot ovat aika onnettomasti kirjoitettu. Mitään erityistä tästä ei kuitenkaan jäänyt mieleen, joten olihan tämä vähän turha elokuva. Mutta jos joulusta pitää, ja haluaa joulua ennen virittäytyä iloiseen joulutunnelmaan, niin kyllä tämä varmasti siihen toimii. Suosittelen kuitenkin katsomaan vähintään yhden kanssakatsojan kanssa, ei näitä ihmisen yksin kannata katsella.
Seuraavaksi otin katseluun viaplayn valikoimista tulevan klassikon A Very Corgi Christmas. Klassikon siinä mielessä, että elokuvalle haluaisi antaa 5/5 pelkästään kannen ja nimen perusteella.
Lauren on menestyvä ja kiireinen uranainen, sekä yksinhuoltaja. Lauren ja poikansa Jacob lähtevät maalle joulunviettoon, mutta ikävien sattumuksien seurauksena Laurenin vanhemmat eivät olekaan kotona, joten äiti ja poika näyttävät viettävän joulun ihan kaksin. Onneksi maalla kuitenkin asuu myös Laurenin sisko Lizzy, joka onkin pian pitämässä kaksikolle seuraa. Ja eipä mene kauaa kun pihassa on tuttavuutta tekemässä naapurin tumma hurmuri Ben, joka on Charlie-tytön yksinhuoltaja. Siinäpä elokuvan hahmot pääpiirteissään. Eiku ainiin, se Corgi. Ben on hommannut Charlielle joululahjaksi koiran, ja pyytää josko Lauren voisi sitä hoitaa pari päivää salassa. Lauren empii hetken koska myös Jacob on toivonut koiraa lahjaksi, ja voisi ymmärtää asian laidan väärin koiran nähdessään. Ben on kuitenkin aiemmin roplannut Laurenin sulakerasiaa (oikeesti), joten kiitollisuudenvelassa hän suostuu. Ja hassuja tilanteitahan siitä syntyy kun koiran olemassaoloa täytyy peitellä, ja siinä sivussa Lauren ja Ben näyttäisivät ihastuvan toisiinsa. Miten pariskunnan lopulta käy?
A Very Corgi Christmas oli noin ajatuksen tasolla sen verran hulvaton että otin oitis katseluun. Pian kuitenkin on selvää että elokuva on tehty kolmen markan budjetilla, eikä näyttelijöihin varmasti ole käytetty siitä budjetista mitään. Mutta yllättävän sympaattinen tää silti oli, jotenkin vähän kotikutoinen eikä vitsitkään oikein naurata, mutta kuitenkin todella harmiton. Tarinan pääosakaksikko jollain tavalla on ihan toimiva ja uskottava, eikä ne näyttelijäntaidotkaan nyt niin huonoja ole kuin jo ehdin toteamaan. Mutta Corgilla tässä oli kyllä yllättävän pieni rooli, odotin paljon enemmän kaikenlaisia kommelluksia ja täpäriä tilanteita. Koira on kuitenki melkoisen söpö otus ruudussa ollessaan, ja sulattaa varmasti vaikkapa Hampuusin mustan ikiroutaisen sydämen. Tosin Hampuusi ei tätä suostuisi katsomaan edes kovien tai kokeellisten huumeiden vaikutuksen alaisena. Uskoisin että A Very Corgi Christmas on oikein mainio jouluelokuva katsottavaksi koko perheen kesken, tässä on kuitenkin kaikenikäisille jotain.
Satunnaistoisto 