Neiti Hattara
Aamu, kahvia. Ja vielä vähän kahvia. Täällä blogissa on tainnut tulla ilmi, että Hevoshuutajalla on tehtävä aina matkustaessaan ulkomaille. Tehtävänä on ottaa minulle kuva muurahaiskarhusta. Koskaan en ole tuota kuvaa saanut, mutta erilaisia kompensaatio-lahjuksia kyllä. Kuvassa yksi niistä.

Lounaan nautin tällä kertaa luonnossa, sillä oli metsävaellus-päivä. Kiva päivä olikin. Eväänä siis niitä itsetehtyjä sämpylöitä ja smoothieta.


Päivälliseksi tein helpon uuniruuan, sillä olin aika poikki päivän aktiviteetista. Tässäkin helpotti valmiiksi keitetty tomaattikastike! Ai niin, lisäksi oli myös sämpylä.


Jälkkäriksi söin pari karkkia.

Illalla leffaeväinä dippivihanneksia. Ja kun joku kuitenkin miettii, niin Liikkuva linna. Kyllä, ehkä kymmenennen kerran.

Hevoshuutaja
Aamuväyrysen kanssa tällä kertaa jotain uusia kaurarieskoja, Lemppari oli muistaakseni nimeltään.

Lounaalla oli sitten sitä safkaa mistä tämä koko ruokavalioiden vaihtoviikko lähti liikkeelle. Kermaperunoita ja nakkeja cheddarkuorrutuksella.

Lounaan kruunasi siivu pullaa.

Runsaasta lounaasta johtuen ei ollut kotiin tullessa kovinkaan nälkä, joten söin vain kevyen välipalan. Makkarajugurtti on vanha klassikko joka ei esittelyjä kaipaa. Perus lenkkimakkara toimii hyvin, kuten myös paksut lauantaimakkarasiivut. Jugurteista on toimivaksi testattu ainakin mansikka, banaani sekä hedelmäpommi. Kunhan jugurtti vain on paksua, eikä semmoista halpaa lirua. Itse suosin makkaroiden dippailua jugurttiin, mutta jugurtin ja makkarat voi halutessaan sekoittaa valmiiksi lautaselle.

Seuraava päivä
Muut
Ruokavaliot vaihtoon – Loppu
Viikko 2 – päivä 9
Viikko 2 – päivä 8
Viikko 2 – päivä 7
Viikko 2 – päivä 6
Viikko 2 – päivä 5
Viikko 2 – päivä 4
Viikko 2 – päivä 3
Viikko 2 – päivä 2
Viikko 2 – päivä 1
Viikko 1 – välipäivä
Viikko 1 – päivä 6
Viikko 1 – päivä 5
Viikko 1 – päivä 4
Viikko 1 – päivä 2
Aloitus ja viikko 1 – päivä 1
mulla tuli oksennusta suuhun, tosta hedelmäpommista.. hyi hel..
TykkääTykkää