Kävin heti ensi-illassa 21.2 tarkastamassa ohjaaja-käsikirjoittaja Guy Ritchien uusimman elokuvan, vaikken ollut niin alkuun ajatellut. Sillä vaikka Ritchie tuli vuosituhannen taitteessa elokuvamarkkinoille ryminällä Lock, stock and two smoking barrels (1998) ja Snatch (2000) elokuvillaan, joista paistoi kyllä Tarantino vaikutteet, mutta niissä oli oma raikas ja energinen twistinsä. Vakuuttavan alun jälkeen liito loppui ja tuntui kuin Ritchie olisi menettänyt kultaisen kosketuksensa. Uran alun kaltaisia osumia ei enää näkynyt. No okei Sherlock Holmes (2009) on ehkä sivuosuma, mutta vastapainoksi löytyy muun muassa King Arthur: Legend of the sword (2017) tasoista naalinpaskaa. Pari ystävääni oli kuitenkin käynyt aikaisemmin helmikuussa Finnkinon mysteerinäytöksessä, jossa esitettiin juurikin tämä The Gentlemen ja he kehuivat elokuvaa. Toinen ystävistä kannusti minua useampaankin kertaan katsomaan elokuvaa ja viimein otin suosituksesta kopin. Eiköhän hyökätä itse asiaan jo?
Elokuvassa Iso-Britaniaan marihuana imperiumin luonut amerikkalainen huumepomo on päättänyt vetäytyä viettämään eläkepäiviä ja aikoo myydä koko bisneksensä pois. Ostajakin on tiedossa ja toinenkin olisi halukas tekemään oman tarjouksensa, joten ei muuta kuin 400 miljoonan kaupat lukkoon ja lentokentän levyinen hymy kasvoilla viettämään loppuelämän mittaista lomaa. Paitsi kun kyseessä on Ritchien rikoselokuva, niin matkaan tulee mutkia ja kuoppia sekä värikäs hahmokaarti. Kuten varmaan arvasittekin. Elokuva on roolitettu mainiosti ja näyttelijät tekevät hyvää työtä leveällä rintamalla. Matthew McConaughey tekee tyylikkään ja viileän roolin pääosassa eläkepäiville halajavana huumepomona. Laadukkaista sivuosista omat suosikkini on Hugh Grant oman osansa rahoista haluavana yksityisetsivänä ja Colin Farrell oppipoikiensa virhettä sovittelevana nyrkkeilyvalmentajana.
Guy Ritchie palaa Gentlemenillä juurilleen. Tämä ei ole yhtä energinen kuin Snatch, mutta selvästi paluu sinne mistä ura aikoinaan lähti raketin lailla nousuun. Tarina jakautuu useampaan juonenlankaan, mutta Ritchie sitoo langat lopussa onnistuneesti yhteen. Hahmokatras on laaja ja heitä tuodaan ruutuun nopealla tahdilla. Samalla kun tarina avautuu kerros kerrokselta, juonenlangat risteää toisiinsa ja aikajanalla palalaillaan välillä taaksepäin eikä tarinan kertojaankaan voi luottaa joka käänteessä, niin kännykkään vilkuileva katsoja voi olla välillä ihmeissään, mutta ainakin itse pysyin hyvin kärryillä, että kuka on kuka ja missä mennään. Guy Ritchien kynä ei ole yhtä terävä kuin uransa alussa eikä näin hahmojen välisessä sanailussa päästä aivan samalle tasolle, vaikka nytkin sieltä oli poimittavissa muutama naseva repliikki. Elokuvan vahvuus on kuitenkin sen hahmot. Ne on kirjoitettu tarpeeksi hyvin, että syvyyttä löytyy sen verran, jotta laatunäyttelijät voivat puhaltaa omat hahmonsa eloon ja näin kantaa harteillaan elokuvan maaliin.
Elokuvan tunnelma on pari pykälää vakavampi kuin mihin Ritchien elokuvissa on totuttu, muttei tässä mihinkään synkistelyyn sorruta vaan huumori ja tietty kepeys on silti mukana. Ritchie tinkii myös kerronnan energisyydestä, mutta tyyli on edelleen dynaaminen joten meininki pysyy viihdyttävänä ja tempaa katsojan mukaansa heti alusta asti eikä päästä irti ennen lopputekstejä. Lopputuloksena toimiva ja viihdyttävä hahmovetoinen sekä ennenkaikkea hyvä rikoselokuva. Minun mielestä The Gentlemen on Guy Ritchien paras elokuva sitten, uransa alkuaikojen, Snatchin ja Lock, stock and two smoking barrelssin, vaikkei aivan niiden tasolle ylläkään. Onnistunut paluu juurille siis.
4/5
Satunnaistoisto 