Soen circuksessa 18.9.2019

Ruotsalainen progerockmetallibändi Soen ilmoitti alkuvuodesta tulevansa suomeen keikalle, ja koska yhtye oli näkemättä niin liput tuli tietysti ostettua. Mukaan keikalle sain hyvän ystäväni sekä suositun bloggaajan – Neiti Hattaran. Olimme sopineet treffit Kamppiin puolineljäksi, itse saavuin paikalle puoli tuntia etuajassa joten ehdin kumoamaan odotellessa yhden tuopposen pub ikkunassa. Hieman puoli neljän jälkeen saapui myös Neiti Hattara, ja ilmoitti että hänellä on valtaisa pissahätä ja nälkäkin olisi huomattava. Oltiin varattu pöytä läheisestä sushiravintola Itsudemosta neljäksi, mutta koska paikka ei ollut täynnä niin pääsimme aloittamaan ruokailun ilman odottelua. Itse en ole mikään mieletön sushifani, toisin kuin Hattara joka omistaa jopa sushikuvioidun paidan, mutta yleensä näissä paikoissa on tarjolla myös jotain friteerattuja juttuja sekä limalihakastikkeita, joten suostuin ravintolavalintaan ilman harkintaa. Heti alkajaisiksi Hattara ilmoitti ennätyksekseen 27 palaa sushia, mutta nyt ei kuulemma lähdettäisi sitä tavoittelemaan koska aikeissa oli maistaa myös friteerattua kanaa. Itse aloitin ruokailun erilaisilla susheilla, mitkä olivatkin pääasiassa erittäin maittavia. Mansikalla koristeltu banaanisushi tosin olisi kuulunut mielestäni jälkiruokapöytään. Opettelin myös Hattaran avustuksella ruokailemaan puikoilla, mutta koska isoimmat sushipalat vaativat haarukan ja veitsen niin siirryin myöhemmin niihin. Käteni myöskin kipeytyi puikkojen käytöstä. Toiselle lautaselle otin lisää sushia, sekä friteerattua kanaa ja chilihärkäkastiketta. Erittäin maittavaa, tosin chilikastikkeessa oli seassa jotain todella tulisia elementtejä jotka saivat vedet silmiini. Vielä yksi pieni santsilautanen naamariin ja olimme valmiit siirtymään jälkiruuan pariin.

Ruokajuomaksi mautonta japanilaista olutta, 8€ tuoppi

Tarjolla oli erilaisia kakkupaloja sekä jäätelöä. Valitsimme luonnollisesti jäätelön, jonka koristeluun löytyi karkkeja ja kahta erilaista kastiketta. Nonparelleja jäin kaipaamaan mutta hyvä jälkkäri oli ilmankin. Neiti Hattara osoitti olevansa sushiravintoloiden kokenut konkari ja otti jäätelöä santsiannoksen. Kokonaisuutena Itsudemo oli kyllä 5/5 ja menen varmasti toistekin. Valikoimaa oli yllinkyllin ja ruuat olivat mainioita, eikä lounashinta 13,5€ kirpaissut lompakossa. Lounashinta oli voimassa klo. 16.30 asti, ilta ja viikonloppuhinta 19€.

Myös lakua oli tarjolla jäätelön koristeluun

Täysin vatsoin suuntasimme seuraavaksi Kiasmaan. Hattara vilautti kassalla veikkauskorttia ja pääsimme sisään kaksi yhden hinnalla (15€). Kiasmassa oli teemana ”Yhteiseloa”, jossa tutkittiin ihmisen suhdetta ympäristöön toisten lajien näkökulmasta. Kuten edelliselläkin Kiasmanvierailullani, mikään taideteoksista ei oikein puhutellut. Kuten ei myöskään Neiti Hattaraa. Yksi videoteos oli ihan hieno, olisi mennyt täydestä Sigur Rosin musiikkivideona. Alla eräs mystisimmistä teoksista mitä tuli vastaan.

Ei puhutellut meikäläistä
Etanadynamiitti kuulostaa keksityltä

Koko näyttelyn kiertämiseen meni aikaa ehkä noin puoli tuntia, ilman videoiden katselua oltaisiin oltu ulkona vartissa. En kyllä voi mitenkään sanoa että olisi ollut täyden hinnan arvoinen, tuo 15€ kahdelta on sopiva jatkossakin.

Aikaa keikan alkuun oli vielä parisen tuntia joten seuraavaksi menimme Bar Chapliniin pelaamaan biljardia. Emme olleet aiemmin pelanneet biljardia samassa seurassa, joten ei ollut mitään tietoa toistemme taidoista biljaripöydän ympärillä. Menemättä sen tarkemmin yksityiskohtiin, lähdimme kahden pelin jälkeen pois. Tällä kertaa Hattara kaivoi tiskillä opiskelijakortin esiin ja alennusta paukkui jälleen.

Teknisesti haastava rest- eli pötköttelijälyönti menossa

Hattara sai puhelimeensa tiedon että ystävänsä, joka oli myös tulossa samalle keikalle, oli deittinsä kanssa Oluthuone Kaislassa. Sinne siis seuraavaksi. Hattaran ystävän deitti totesi tavatessamme että Neiti Hattara on tutun näköinen. Arvelin että hän on vain nähnyt iltalehden jutun jossa kerrottiin päissäänseisonnan sm-kisoista, joihin Neiti Hattara oli kesällä osallistunut. Mutta hetken päästä Hattaran ystävän deitti tajusi olleensa Neiti Hattaran kanssa samassa kesäteatterissa vuonna 2001. Kieltämättä parempi tarina kuin meikäläisen iltalehti-arvaus. Juotiin yhdet kalliit ja hienot oluet ja lähdettiin kohti Circusta.

Ennen sisäänmenoa poikettiin vielä Hattaran kanssa viereisessä ravintolassa valkovenäläisillä. Olimme sopineet edellispäivänä että ”Jalluun ei sitten kosketa”, joten oltiin tavallaan pakotettuja tämmöiseen hätäratkaisuun. Kello oli hieman yli kahdeksan, ja oltiin Helsingin parhailla paikoilla, eikä ravintola Backyard Pickissä ollut meidän lisäksemme yhtään asiakasta. Ravintola oli vieläpä helvetin iso, joten en voi valitettavasti ennustaa kovin pitkää tulevaisuutta kyseiselle paikalle. Valkovenäläisten kanssa ei kauan ns. nokka tuhissut ja siirryttiin viereisestä ovesta itse keikkapaikalle. Nopeasti huomattiin että paikka ei ollut myynyt ihan loppuun, sillä parvi ja salin takaosa olivat kiinni. Vain toisen sivun baaritiski oli käytössä, ja huolettikin että kuinkahan kovasti täällä saa juomia jonottaa. No onneksi huoli oli turha, aika monella varmasti oli työpäivä seuraavana päivänä (meillä tietenkään ei), eikä porukka dokannut kuten viikonloppuisin. Toinen lämppäreistä, italialainen The Price soitteli, mutta ei jaksettu oikeen siitä innostua. Varovaisesti olin etukäteen odotellut seuraavaa lämppäriä, suomalaisbrittiläistä orkesteria nimeltä Wheel. Ja jumalauta kun jätkät alkoivat soittonsa niin olihan se hienoa. Aiemmin levoton ja puhelias yleisö hiljeni välittömästi ensitahtien jälkeen. Avausbiisi olikin jätkien lyhyen setin parasta antia, tosin kyllä muutkin kappaleet kehut ansaitsevat. Toki on myönnettävä että bändi on musiikistaan aika paljon velkaa Toolille, mutta koska Toolin jätkiä ei juuri näy suomessa soittelemassa niin mitä väliä. Neiti Hattara kritisoi alkuun soittajien valintaa pitää huppuja päässä, sekä sitä että laulaja huusi välillä. Huput poistuivat mutta huuto jäi, itse pidin jopa hupuista. Loppupuolella sain whatsappin perheryhmääni kuvan veljeni ”dumlekekseistä”. Tähän kuvaan Neiti Hattara reagoi yllättävän voimakkaasti ja laittoi puhelimestani ääniviestin jossa arvosteli kyseisiä keksejä, viesti sisälsi myös kiroilua. Kerroin sitten että myös äitini on tässä ryhmässä ja poistimme viestin välittömästi. Toivottavasti sitä ei kukaan ehtinyt kuuntelemaan.

Dumle”keksit”
Resepti: 180 astetta, 5 minuuttia
Pojat huppareissa

Wheelin keikka selvittiin vielä lonkerolla, mutta sen jälkeen Neiti Hattara ehdotti että otettaisiin ”kossuvissy tuplana, limellä ja tuoppiin” jotta päästään vielä parempaan keikkafiilikseen. Mainio juoma, c-vitamiinitkin sai samalla limestä. Näitä otettiin vielä parit myöhemmin, tosin ei enää tuplana. Vihdoin myös Soen aloitteli soittoaan ja tiivis sali oli täynnä tunnelmaa. Soenin setti oli juuri niin hyvä kuin olin odottanutkin. Toisaalta se tarkoitti myös sitä että mitään yllättävää en päässyt kokemaan. Sykähdyttävimmät biisit itselle olivat Jinn sekä Martyrs, toki laadukkaita olivat muutkin settilistan kappaleet. Hieman tilannetta varjosti tieto siitä että keikan jälkeen olisi käytännössä juostava narikan kautta saattamaan Neiti Hattara kotimatkalle bussiin. Keskustelimme jo puolivakavasti että mitä jos sittenkin vain jäädään stadiin ja mietitään sitten huomenna sitä Hattaran kotimatkaa. Tulimme kuitenkin järkiimme ja päätettiin että keikan jälkeen molemmat matkaavat busseilla koteihinsa. Uskon että ainakin itse olisin saanut vielä enemmän irti keikasta kun ei olisi tarvinnut miettiä että joutuuko lähtemään kesken encoren hakemaan takkeja narikasta ehtiäkseen bussiin. Sovittiinkin että joulukuista Solstafirin keikkaa varten otetaan hotellihuone ettei tilanne pääse toistumaan. Mutta hieno ilta oli ja mukava että ehdittiin tekemään niinkin paljon asioita yhden lyhyen illan aikana. Aikainen nukkumaanmeno takasi myös sen että seuraavan päivän vapaapäivä ei mennyt täysin nukkuessa.


2 vastausta artikkeliin “Soen circuksessa 18.9.2019

    1. Kiva kuulla että tykkäsit reseptistä! Katsotaan josko tehtäisiin lähitulevaisuudessa ihan oma artikkeli dumlekekseistä!

      Tykkää

Jätä kommentti spyde1 Peruuta vastaus