Hyvän hotelliaamiaisen tunnistaa pekonista. Siinäpä oli ehkä paskin aasinsilta mitä oon nähnyt ja ite vielä kirjoitin. Eli hotelliaamiaisella ei ole mitään tekemistä tämän ruuan kanssa. Nimittäin seuraavaksi seuraa helppo pekonipasta ohje, ilman ylimääräisiä hienouksia ja tingeltangeleita. Sen tekeminen on helppoa kuin hiljaisuus oudossa seurassa.
Kiehauta spagetti ja pilkotut paprikat kattilassa. Paista samaan aikaan pekonisuikaleet pannulla. Mausta pekonisuikaleet oman maun mukaan. Ite maustoin chilillä ja valkopippurilla. Samaan aikaan kun hämmentelet pekonisuikaleita ja vahdit spagetteja, niin on hyvä aika sekoittaa myös yks muna valmiiks kuppiin ja maustaa odottelemaan. Spagetin ollessa kypsää valuta vesi pois ja kaada paistetut pekonisuikaleet sekä muna spagetin sekaan. Hämmennä kaikki sekaisin. Muna kypsyy sinne kuuman ruuan sekaan ja anna satsin himmailla kattilassa itekseen muutama minuutti. Näin valmiina pitäisi olla ainakin kolme ison roiston annosta, mutta todennäköisesti neljä normaalia annosta. Sitten ei muuta kuin ruoka lautaselle, mustaa pippuria päälle ja vähän suolaa myös. Muuta se ei tarvitse. Friand!, niinkuin Ranskasssa sanotaan.
Resepti:
n.300g spagettia (250-350g)
1 kpl paprika
200g pekonisuikaleita
1kpl kananmuna

Ilman kermaa pasta on ku selviytymissarjojen tinder bundle…
TykkääTykkää
Aivan hyvää on ilmankin. Kermalla sitten pyhä- tai juhlapäivänä. Terveisin Hampuusi
TykkääTykkää