Kapteenin lokikirja. Olin perjantaina Kemptonissa arviolta klo.13:30. Laskeskelin – kaksi tuntia aikaa ennen kuin J.Karjalainen aloittaa. Päätin käydä vaihtamassa lipun rannekkeeseen ja käydä Puistopaviljongissa pizzalla. Siellä on muuten maailman paras tuollainen perus pizza mihin ei sotketa majoneeseja päälle. Olenkin pitänyt tavoitteena käydä kerran vuoteen Kemin Puistopaviljongissa pizzalla ja tämä on sellainen perinne mistä ei helpolla luisteta. Oli kyllä jälleen kerran helvetin hyvää, suosittelen lämpimästi kaikille. Syötyäni kello oli juossut, mutta tuumailin, että ehdin vielä hyvin koikata Rock bar & grill 82:n kautta Jalluomarille ja GT:lle, ennen festareita.
Ehdimme kaverini kanssa Satama open airiin sopivasti. Sillä juuri kun saimme oluet käteen ja kävelimme esiintymislavan ääreen, niin festareiden ensimmäinen esiintyjä J.Karjalainen astelikin lavalle. Mies, kitara ja legenda samassa paketissa. Olin yllättynyt, sillä vaikka keikka alkoi jo klo.15:30, niin Kemin Ruutinrannan puisto oli lähes täynnä väkeä. Karjalainen aloitti keikan soittamalla muutaman biisin uusimmalta levyltään. Se ei vielä sytyttänyt yleisöä, lämmitti kylläkin, mutta kun uusin levy siirrettiin syrjään ja alettiin puskemaan vanhoja hittejä solkenaan niin huomasi kuinka muutama tuhatpäinen yleisö huokui iloa ja lämpöä. Minä ja koko yleisö nautimme täysillä, kun mestari tarjoili korva gourmettia. Se oli päivän kovin keikka heti kärkeen ja huikea startti festareille.
J.Karjalaisen jälkeen ehdin tutustua festarialueeseen ja sen palveluihin. Sain ilokseni huomata, että festarit olivat ottaneet kehitysloikan sitten viime kertani vuoden 2017 jälkeen. Silloinkin kaikki oli periaatteessa hyvin, muttei oltu tyydytty siihen, että kaikki on hyvin vaan oli selvästi haluttu parempaa. Baaritiskeillä oli työntekijöitä sen verran ettei janoisten jonot muodostuneet missään vaiheessa liian pitkiksi. Sama oli havaittavissa myös vessa-alueella, ei pitkiä jonoja. Tupakointialue oli sijoittu Stonehenge –tyyppisen kiviasetelman maastoon, joka oli erikoinen, mutta mielenkiintoinen ratkaisu, jotenkin mukavan mystinen.
Perjantain toisena artistinostona otetaan suomirockin dinosaurus ja kivijalka Popeda. Minulla ei kotona tule Popedaa kuunneltua, mutta monesti festareilla tarkastan mikä on ukkojen livekunto ja vaikka Popedaa aina mollataan, niin jotain ne on tehnyt oikeinkin kun ovat yli 40 vuotta kiertäneet Suomea, yleisöä riittää ja sama touhu jatkuu edelleen. Keikka lähti vauhdikkaasti liikkeelle ja kun päästiin kolmanteen biisiin, Matkalla Alabamaan, niin koko yleisö räjähti riemuun ja yhteislauluun. Sirkus Popeda ja tirehtööri Pate Mustajärvi villitsi Kemin täysin. Se tarttui minuunkin ja huomasin yhtäkkiä laulavani mukana ”Hei tytöt olen matkalla Alabamaan, mennään yhdessä leipomoon…”. Yllätyin itsekin ja kun keikka päättyi Ukkometsoon, niin yleisö taputti ja osoitti suosiota, aina kunnes toisella lavalla Ellips aloitti, minun jo kävellessä kohti Stonehengeä. Pakko sanoa vielä tähän, että oli Popedasta mitä mieltä tahansa, mutta Costello Hautamäki on kyllä kova kitaristi.
Satama open air ei ole minulle pelkästään musiikkifestivaali, vaan ennen kaikkea sosiaalinen tapahtuma, jossa näkee paljon tuttuja vanhalta kotiseudulta. Satama open on Pohjois-Suomen suurin festivaali ja se saa porukan liikkeelle paremmin kuin mikään muu tapahtuma Meri-Lapissa. Näimpä ei monestikaan tarvinnut olla pitkään yksinään kun aina löytyi jostain vanha kaveri tai tuttu, jonka kanssa jäi suusta kiinni. Erään lapsuuden kaverin kanssa puhuttiin vuosien tauon jälkeen ummet ja lammet, kuunneltiin Ellinooran keikan aikaan Offspringiä kännykästä ja taas hyvästeltiin toisemme. Yhtenä esimerkkinä monista kohtaamisista. Vanhojen kaverien kanssa on parasta, kun pystyy jatkamaan juttua siitä mihin viimeksi jäätiin, kuin oltaisiin nähty eilen viimeksi, vaikka välissä on vuosia. Pyhimyksen keikan aikana lähdin vanhan kaverini ja hänen miehensä asuntoautolle. Siellä sitten menikin loppuilta jutellessa ja tarjoilu pelasi. Aina kun laskin pullon hetkeksi käsistäni kuului, että Hampuusi onhan sulla juotavaa. Kunnes sitten kahden kantturoissa painelin nukkumaan.
Lauantaina festarit avasi Kolmas nainen klo.15:00. Yleisö ei ollut löytänyt paikalle vielä yhtä suurissa määrin kuin edellispäivänä J.Karjalaisen avatessa päivää, mutta se ei haitannut tunnelmaa. Tyylillinen oppi-isäni Pauli Hanhiniemi oli pukeutunut edelleen takkinsa alla ruutupaitaan ja ottanut muutaman näkäräisen ennen keikkaa. Pieni nousuhumala näkyi jonkun verran välispiikeissä, muttei kuitenkaan laulaessa. Sen verran ammattilainen Hanhiniemi on ja loi välittömän tunnelman keikalle. Ilmassa oli sopivasti renttumaisuutta, mutta ote yleisöstä oli kuitenkin lämmin, rehti ja vilpitön. Tunnelma ja ote nosti keikan päivän parhaisiin. Toki loistavilla biiseillä kuten: Tästä asti aikaa, Valehtelisin jos väittäisin, Hyvää ja kaunista, Äiti pojastaan pappia toivoi, Kartat mua ja niin edelleen oli oma osuutensa keikan tasoon, mutta tästä hyvän keikan teki ennen kaikkea se miten Hanhiniemi ja yhtye otti yleisön ja loi tunnelman sen ympärille.
Satama open airin ruokailualue oli sijoitettu ja toteutettu järkevästi ottaen huomioon festarialueen. Tarjolla oli sekä perus festarimättöä, että laadukkaampaa ruokaa sekä kahvia, jäätelöä ja muita tuotteita. Minä iskin silmäni lohiannokseen, joka maksoi 15€. Olihan se kallis, mutta maistui herkulliselle. Perusmätöt irtosi 10€:lla ja paremmista safkoista tosiaan sai pulittaa enemmän. Myös alkoholihinnastossa haitari oli leveä. Haitarin alapäässä 0,33l lonkerot ja siiderit maksoi 7€ ja 0,44l Sandels 7,5€, siitä sitten hinta lähti nousemaan tasaisesti, kun otti erikoisempaa olutta tai lonkeroa. Haitarin yläpäässä oli Tornion panimon Lojhtu gin tonicilla 12,5€ ja 0.7l Riesling 30€ sekä muut vastaavat. Toisaalta heti festarialueen ulkopuolella olevan vanhan Pohjolan sanomien parkkipaikka oli aivan täynnä autoja, joiden takaiskarit olivat koetuksella. Sillä monet olivat jättäneet auton viikonlopuksi parkkiin ja peräkontin täyteen juomaa, aina hienoista konjakeista ja viskeistä tavallisiin oluisiin sekä kaikkeen siltä väliltä. Minua pyydettiin käymään viidellä autolla ja erään kaverini kanssa meillä oli autolla käynnille koodi nimi: Halkopino. Näimpä vierailimme muutaman kerran halkopinolla juomassa Hennessyä ja olutta. Iltojen pimetessä tuli viileää ja Sannin keikan alkaessa oli niin kylmä, että piti käydä ostamassa kahvia, jotta sai lämmikettä ja sen lämpimän kupin ympärillä pystyi lämmittelemään hetken käsiä.
Lauantaina oli omaan makuuni useampikin hyvä esiintyjä, mutta otetaan päivän toisena nostona Apulanta. Nimittäin tänä kesänä Heinolan pojat ovat olleet ylivoimaisia. Minulla loppuu superlatiivit kesken ja nyt Satama openissa Apulanta oli, jos se on vaan jotenkin mahdollista, niin vielä parempi kuin Qstockissa. Parempi kun tyydyn vaan sanomaan, että helvetin hyvä. Apropoo keikalla Tonille sattui hauska kömmähdys, kun hän erään biisin aikana huusi – Oulu nyt kädet, ja tajuttuaan mokansa keskeyttää soiton ja kääntyy Sipen puoleen kysyen – Vittu Sipe miks sanoit mulle, että ollaan Oulussa vaikka selvästikin ollaan Kemissä. Kaikki Sipen piikkiin ja muutenkin Tonilla ja Sipellä oli lämmin henkistä vitsailua toisilleen läpi keikan. Nämä Apulannan Make Nu-metal great again –kiertueen keikat ainakin Qstockissa ja Satama openissa ovat olleet aivan mielettömiä, joten jännittää jo valmiiks, että palaavatko vanhaan nyt vai jatkavatko tällä linjalla? Marraskuussa olisi Kempeleessä keikka. Pitääkö lähteä tarkastamaan, että jäikö Make Nu-metal great again ote vai palaako Apulanta vanhaan tuttuun meininkiin?
Mainittakoon vielä bonuksena, että vaikka aikataulun mukaan Apulanta päätti festarit, niin festarijärjestäjillä oli vielä yllätysesiintyjänä Heme, joka veti ensimmäisen soolokeikkansa kotikaupunkinsa festareiden päätteeksi. Heme oli julkaissut kolme biisiä tulevalta albumiltaan. Enemmän rokkimiehenä olin huomannut, etten varsinaisesti kuulu Hemen oman tuotannon kohderyhmään. Toki ’Tänä iltana’ –kappale oli hyvä kesä biisi. Tunnistin kuitenkin biiseistä jo ensi kuulemalta, että näissä on valtava live-potentiaali. Livenä nämä biisit lähtevät todennäköisesti lentoon ja niinhän siinä kävikin. Heme heitti mainion keikan, joka vetosi minunkaltaiseen rokki-ukkoonkin. Livetilanteen ja bändin myötä biiseihin tuli vähän säröä ja rosoisuutta, pikkuisen rokkia ja kun Heme on loistava esiintyjä, niin biisit heräsivät aivan erillä lailla eloon. Ne eivät olleet enää, niin kliinejä kuin kotona Spotifysta kuunneltaessa, mutta Hemen kohderyhmä nauttii niistä varmasti juuri sellaisina kuin ne on äänitetty ja miksattukin. Jokatapauksessa toivon Hemelle onnea ja menestystä oman tuotannon kanssa. Minut kyllä löytää Hemen keikoilta jatkossakin. Käykäähän tutustumassa Heme:n tuotantoon Spotifyssa ja nähdään keikoilla.
Festarit päättyivät kahden haminoilla yöllä ja lähdin siivuttamaan kohti Corner inn ravintolaa. Mielessäni oli vielä pari GT:tä ja viime hetken moikkaamiset kavereiden kanssa, mutta päästyäni näköetäisyydelle sain huomata jonojen olevan pitkiä kuin viikonloppu anopin kanssa. Joten päätin viheltää viikonlopun poikki omalta osaltani ja suuntasin nukkumaan. Oli kyllä niin mukavat festarit, että ehkä ensivuonna taas uudestaan, mutta tähän päättyy hampuusin festarit ja festariraportit, ainakin tältä kesältä. Rock, rauha ja rakkaus!!
Satunnaistoisto 