Hampuusi: Uusi viikko, mutta aika pitkälti samat kujeet. Katsoin Prime-palvelusta Deep water elokuvan. Ei ihan uunituore trilleri, mutta alkuvuoden satoa tältä vuodelta kuitenkin. Elokuvassa pariskunnalta on intohimon kirkkain liekki hiipunut ja vaimo etsii piristystä kodin ulkopuolelta, eikä edes salaile sitä, mutta kun rakastajia alkaa katoamaan, niin herääkin epäilys, että katsooko mies sittenkään vaimonsa avioliiton ulkopuolisia … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Haltijakorvat päähän
Avainsana: rings of power
Viikko Viihteellä – Paluu arkeen
Hevoshuutaja: Morjens. Tässä onki jonku verran vettä virrannut Kemijoessa sen jälkeen kun meikä tänne viimeksi kirjotteli. Kesällä oli niin runsaasti ohjelmaa ettei siinä oikein ehtinyt mitään kirjoittelua ajattelemaan. Muutenkin vähän jotenkin ollut aiheet kadoksissa. Huippusuosittu "Ruokaa Ruotsiksi" - juttusarjakin jäi melkein lähtötelineisiinsä, sekä Hattaran että meikäläisen kiireistä johtuen. Tai no Hattara on käsittääkseni edelleenkin jatkanut … Jatka lukemista Viikko Viihteellä – Paluu arkeen

