Viikko viihteellä – Rakkaat lapset

Hevoshuutaja: Sain päätökseen netflixin tuoreen 1899-sarjan. Viime viikolla kerroin sarjan tuovan mieleen Lostin, ja nyt tarkentaisin sen verran että tämä on kuin Lostin, Westworldin ja Darkin ristetys. Olisikohan ollut siinä nelos- tai vitosjakson kohdalla kun ajattelin ensimmäisen kerran että nyt lähti hommat isolleen, ja loppua kohden vauhti vain kiihtyi. Kahdeksanjaksoisen ykköskauden aikana ei oikeastaan näin … Jatka lukemista Viikko viihteellä – Rakkaat lapset

Viikko viihteellä – Jallunhuuruinen voimaeläin

Hampuusi: Katselin nyt itsekin Disney+:lta Old man sarjan ensimmäisen kauden. Hevoshuutajahan on puhunut tästä jo muutaman viikon. Sarja kertoo entisestä CIA-agentista, joka on sooloillut aikoinaan ja elänyt sitten piilotellen, mutta nyt menneisyys saa hänet kiinni ja hänet yritetään murhata kotiansa. Joten on aika lähteä pakosalle ja pian hänen perässään on myös FBI, joka pestaa miesjahtiin mukaan … Jatka lukemista Viikko viihteellä – Jallunhuuruinen voimaeläin