Soen circuksessa 18.9.2019

Ruotsalainen progerockmetallibändi Soen ilmoitti alkuvuodesta tulevansa suomeen keikalle, ja koska yhtye oli näkemättä niin liput tuli tietysti ostettua. Mukaan keikalle sain hyvän ystäväni sekä suositun bloggaajan - Neiti Hattaran. Olimme sopineet treffit Kamppiin puolineljäksi, itse saavuin paikalle puoli tuntia etuajassa joten ehdin kumoamaan odotellessa yhden tuopposen pub ikkunassa. Hieman puoli neljän jälkeen saapui myös Neiti … Jatka lukemista Soen circuksessa 18.9.2019

Leffapoiminta: Searching (2018)

Olin netissä tekemässä paria täsmäiskua täydentääkseni kokoelmaani ja hoksasin, että molemmat halajamani elokuvat olivat ’kolme elokuvaa 19,90€’-tarjouksessa. Joten aloin selailemaan mitä muuta sieltä löytyisi, sillä kolmannelle leffalle ei jäisi montaa euroa hintaa ja tämä tuli vastaan. Muistelin, että suosittu bloggaaja Hevoshuutaja oli kirjoittanut tästä tänne Satunnaistoistoon positiiviseen sävyyn omassa suoratoistopalveluiden elokuvia käsittelevässä julkaisuissaan. Aktiivisimmat lukijamme … Jatka lukemista Leffapoiminta: Searching (2018)

Phad thai-perjantai

Tähän ei tarvita saatesanoja. Tää on törkeen hyvää. Riisinuudeleita (heitä kiehuva vesi nuudeleitten päälle pariksi minuutiksi, niin ne on jo valmiit) Valinnaisia kasviksia (porkkana, sipuli, valkokaali, herneenpalko, ituja tms.)MunaKanaa tai katkarapujaPhad thai-soosi (aivan hyvää myydään valmiina jo kaupoissa. Mikäli ei kelpaa, niin googlaa ite)Pinnalle hulluna murskattua suolapähkinää, limemehua ja korianteria Ohjehan on niin kuin thaimaalainen versio … Jatka lukemista Phad thai-perjantai

Primitiivinen pekonipasta

Hyvän hotelliaamiaisen tunnistaa pekonista. Siinäpä oli ehkä paskin aasinsilta mitä oon nähnyt ja ite vielä kirjoitin. Eli hotelliaamiaisella ei ole mitään tekemistä tämän ruuan kanssa. Nimittäin seuraavaksi seuraa helppo pekonipasta ohje, ilman ylimääräisiä hienouksia ja tingeltangeleita. Sen tekeminen on helppoa kuin hiljaisuus oudossa seurassa. Kiehauta spagetti ja pilkotut paprikat kattilassa. Paista samaan aikaan pekonisuikaleet pannulla. … Jatka lukemista Primitiivinen pekonipasta

Etanarakkautta

Tämä on kaikille teille, jotka tilaatte ravintolasta kerta toisensa jälkeen ylihinnoiteltuja etanoita. Lopettakaa se! Käykää ostamassa sen sijaan etanapannu. Takaan, että ette tule katumaan päätöstänne. Tässä tulee nyt niin simppelit ohjeet, että pian etanat ovat osa viikottaista ruokavaliotanne. Ohje on noin neljään pannuun. Itse syön vähintään kaksi pannua, mikäli ei ole vieraita. Resepti Purkki etanoita … Jatka lukemista Etanarakkautta

Ihanan helppo siemennäkkäri

"Olo on kuin omenalla. - Posket punaisena ja sisus siemenissä." Punaiset posket johtuu siitä, kun uuni huutaa ties monetta tuntia, koska on kyseessä Itsenäisen poiskarkoitus. Tänään aamusta asti Itsenäinen Minäni on yrittänyt pyrkiä esiin ja huudellut mahdollisesta lurauksesta Jallua aamukahvissa. Hus ja pois Itsenäinen, tänään kokataan! Tää ohje oli joskus Glorian Ruoka&Viini-lehdessä, ja ehdottomasti paras … Jatka lukemista Ihanan helppo siemennäkkäri

Suoratoisto

Searching (2018) Imdb 7.7 Drama, mystery, thriller. Katsottu Viaplaysta.Searching on mainio jännäri jossa yksinhuoltajaisä yrittää löytää kadonneen tyttärensä tutkimalla tämän sometilejä ja internethistoriaa. Poliisikin on toki mukana muttei jostain syystä oikein saa mitään aikaan. Suuri osa leffan kestosta tuijotellaan macbookin näyttöä, eikä se siltikään käy tylsäksi. Plussaa siitä että valtaosa käytetyistä sivustoista on oikeasti olemassa … Jatka lukemista Suoratoisto

Levyraati Oulangan kansallispuistossa.

Neiti Hattara: Tervetuloa tänne luonnon helmaan. Hyväntahtoinen hampuusi: Mitä ihmettä me tehdään täällä keskellä skutsia? Hevoshuutaja: Ei näy keskikaljakievareita ympärillä. Neiti Hattara: Olin tässä lähellä Villifestivaaleilla ja oli niin mukavaa sekä kauniit maisemat, että sain ajatuksen jäädä vielä tänne ja järjestää levyraadin. Hämis: Vai sillä lailla. Noh mulla on Baileys-pullo mukana, niin pistänkö pullon kiertämään … Jatka lukemista Levyraati Oulangan kansallispuistossa.

Mitä sattuu-moussaka (eli mössökä)

Ei tätä oikein voi moussakaksi enää hyvällä tahdollakaan sanoa, mutta hyvä sörsseli tuli. Sanoisin, että hernekeittoa lukuun ottamatta tähän voi tunkea kaiken, mitä löytyy. Kuvan alla kokoelma minun aineista. MössökäTomaattimurska Sipuli Punasipuli Valkosipulia Puolikas kesäkurpitsa Rucola Purkki säilykepaprikaa Chili Pippuri, suola, sokeri, oregano, basilika (muutkin mausteet käyvät) Keittelin näitä tunnin verran Lisäsin lorauksen kermaa 400 … Jatka lukemista Mitä sattuu-moussaka (eli mössökä)

Po-po-po-po

Tuli tuosta mieleeni The Joulukalenteri, joka oli ilmestyessään Se Juttu. Mutta nyt olis kyse taas ruuasta. Eilen vitutti niin paljon, että ajattelin tehdä ruokaa, joka mahdollisimman paljon harmittaisi niitä, jotka eivät paikalle saapuneet. Syntyi tämä. ReseptiPunasipuliValkosipulia KermaaKirsikkatomaattejaParmesaania Suola, pippuri, rosmariiniKeitä kastikkeeksi ja heitä keitetyn pastan joukkoonAi niin, ja rucolaa päälleSillä välin oot paistanut poron (usko … Jatka lukemista Po-po-po-po