Kesällä 2012, New England Patriotsin nuori tight end Aaron Hernandez kirjoitti 40 miljoonan dollarin, viisivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Sopimus oli tuolloin kaikkien aikojen toiseksi suurin tight endille maksettu summa, häviten vain seurakaverilleen Rob Gronkowskille. Vuotta myöhemmin, kesällä 2013, Aaron Hernandez pidätettiin murhasta epäiltynä. Netflixin kolmiosainen dokumenttisarja yrittää löytää syitä sille miksi menestyvä huippu-urheilija ajautuu lain … Jatka lukemista Killer Inside: The Mind of Aaron Hernandez
Leffapoiminta: Rambo: Last blood (2019)
Uusin ja nimestä päätellen viimeinen Rambo tuli ensi-iltaan viime syksynä. Vanhojen Rambojen parissa kasvaneena elokuvaa kohtaan löytyi luonnollisesti jonkin asteinen kiinnostus, muttei niin kovaa poltetta nähdä, etten olisi malttanut odotella tätä kotisohvalle. Ollaan siis tilanteessa, että vuonna 1982 ensimmäisestä Rambo-leffasta alkanut tarina on nyt mahdollisesti tuotu päätökseensä 37 vuotta myöhemmin viidennessä osassa. Edelleen vielä vuonna … Jatka lukemista Leffapoiminta: Rambo: Last blood (2019)
Älä kokeile tätä kotona
Hernefalafel ja lehtikaalisipsit. Mikäli jompi kumpi kuuluu suosikkeihisi, hyvä. Mikäli taas et ole näitä maistanut, mutta pohdit kokeilevasi näitä kotikeittiössä, lue tämä ensin! Aloitan lehtikaalisipseistä. Älkää jumalauta kutsuko näitä sipseiksi! Näillä ei ole mitään tekemistä ihanien, paheellisten, dipattavien ja herkullisten perunalastujen kanssa. Paitsi että kyllä näitä voi dipata, joka onkin ainoa keino saada näistä syötäviä. … Jatka lukemista Älä kokeile tätä kotona
Noitasisarten salaatti
Juhlimme uutta vuotta hieman eri aikaan kuin muut ihmiset. Noitapiirini (a.k.a. tyttökaverini, a.k.a Raikuliakat) omaa erilaisia työtehtäviä, lapsia sekä eläimiä siviilielämässä (jollain on huhuttu olevan jopa mieskin), joten välillä aikataulujen yhteensovittaminen on haasteellista. Noitapiireissämme ruuan merkitys on suuri. Tänä uutena vuotena yksi sisarista oli tehnyt tätä taivaallista salaattia (alkuperäinen resepti Filoksen nettisivuilta), jota piti päästä … Jatka lukemista Noitasisarten salaatti
Suoratoistosuositus: Messiah (2020), Aikuiset (2019) ja Dracula (2020)
Alunperin minulla oli tarkoitus kirjoittaa vaan Messiah:sta julkaisu, mutta siirtäessäni kirjoittamisen aloitusta ja pureskellessani vielä sarjaa aloin katsomaan Aikuisia ja tykästyin siihenkin. Ajattelin kuitenkin etten jaksa kirjoittaa molemmista omaa vaan ängen nämä samaan ja kirjoitan kummastakin lyhyesti. Viime hetkillä päätin vielä täydentää troikan lisäämällä tähän mukaan Draculan, vaikkei se varsinaisesti täytä suositus-standardejani, mutta ei kahta … Jatka lukemista Suoratoistosuositus: Messiah (2020), Aikuiset (2019) ja Dracula (2020)
Punaista currya ja marenkiunelmia
Sain menu-taulun joululahjaksi Hevoshuutajalta. Hän unohti postittaa n-kirjaimet. Arkiruokavieraat kävivät! Toinen vieraista tiedusteli, syödäänkö meillä koskaan mitään muuta kuin riisiä. Se taitaa kertoa siitä, kuinka usein mä valmistan aasialaista safkaa. Hyvin usein. Syy tähän on helppous, nopeus ja maku. Tällä kertaa kyseessä oli red curry, jonka teossa oikaisin käyttämällä valmista currytahnaa, tuoreita pilkottuja wok-vihanneksia ja … Jatka lukemista Punaista currya ja marenkiunelmia
Kun keitosta tuli kulho
Olin eilen valmistautunut arkiruokavieraisiin, ja toiveissa oli perinteinen lohisoppa. Vieraat peruivat tulonsa, joten niin perui soppakin. Sen sijaan valmistin trendiruokaa, lohi bowlia. Älkää peljätkö! Huolimatta suosiostaan ja nimestään, kyseessä on oikeasti hyvä jääkaapin-tyhjennys-safka. Jos pidät riisistä ja soijasta, niin tadaa! Riisuttu versio ois siinä. Ai niin, annan vinkin! Jos meinaat valmistaa tätä ainoastaan itsellesi, niin … Jatka lukemista Kun keitosta tuli kulho
Leffapoiminta: Kaksi paavia (The Two popes) (2019)
Netflix yllätti Joulun alla julkaisemalla lyhyen ajan sisään kolmannen oman uuden ja hyvän elokuvansa. Kaksi paavia on Fernando Meirellesin ohjaama draama vuodelta 2019. Ohjaaja Meirelles on parhaiten tunnettu elokuvastaan City of god (2002). Menemättä siihen kuitenkaan, vaan asiaan. Kaksi paavia kertoo tosi tapahtumien inspiroimana kuinka Argentiinalainen kardinaali Jorge Bergoglion tarkoituksena on jättää eropyyntö paavi Benedictus … Jatka lukemista Leffapoiminta: Kaksi paavia (The Two popes) (2019)
Hampuusin hajatelmia osa 9: Uudenvuoden lupaus
Heräsin eilen aamulla alasti ja kädet sidottuna jostain tuntemattomasta paikasta. Havahduin kuuntelemaan, että mikä musiikki oikein soi, kunnes hoksaan, että sehän on Cantina band Star wars: Episode IV – A New hope leffasta ja vielä päättymättömällä nauhalla. Suussani oli nahkaremmillä punainen pallo ja kaulalla kiristetty tuppivyö, josta retkotin panokeinussa. Katselin ympärilleni samalla kun yritin riuhtoa … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 9: Uudenvuoden lupaus
The Witcher – Noituri
Puolalaisen Andrzej Sapkowskin The Witcher (suom. Noituri) kirjat kertovat Geralt Rivialaisesta, noiturista joka tappaa hirviöitä rahasta. Tarinat sijoittuvat keskiaikaiseen kuvitteelliseen maailmaan jota asuttavat monenlaiset hirviöt, mutantit, haltiat, noidat yms. Kirjojen pohjalta on aiemmin tehty jo ainakin yksi tv-sarja sekä yksi elokuva. Molemmat tehtiin Puolassa 2000-luvun alkupuolella, eivätkä niiden heikot arviot houkuttele tutustumaan niihin sen paremmin. … Jatka lukemista The Witcher – Noituri









