Kolme Kokkia – Pekoni ja pavut

Uusi Tiedon toimittama äänestysjärjestelmä oli nyt ensimmäistä kertaa käytössä. Alkuun oli hieman ongelmia, nimittäin äänestysohjelma yritti joillekin myydä junalippuja, ja joillekin se varasi ajan lääkäriin. Eikä junista saanut edes paikkaa itse valita. Lopulta kuitenkin meille vakuuteltiin että nyt se toimii, joten seuraavassa tulokset Kala ja hedelmä-viikolta: Hampuusin tarinointi selvästi palkittiin, kun taas Hattaran ravintolan terassilta … Jatka lukemista Kolme Kokkia – Pekoni ja pavut

Leffapoiminta: The Lighthouse (2019)

Koronan myötä leffa-arviot ovat olleet vähissä, mutta nyt tuli katseltua viime vuoden lopulla ensi-iltaan tullut The Lighthouse. Se keräsi ilmestyessään suitsutusta osakseen, mutta oli Oulun teattereissa niin vähän aikaa etten ehtinyt sitä katsomaan tuoreeltaan. Kyseessä on Robert Eggersin ohjaama ja veljensä kanssa yhdessä kirjoittama elokuva, jota on vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn lajityyppiin, mutta ehkä psykologinen … Jatka lukemista Leffapoiminta: The Lighthouse (2019)

Kolme kokkia – Kala ja hedelmä

Edellisen kerran äänestystulos on aiheuttanut puhetta ja parranpärinää ympäri internetiä, ja kieltämättä tässä on itse kullakin käynyt mielessä että onko Satunnaistoiston it-osastolla mokattu pahemman kerran. Seuraavan äänestyksen toteutus päädyttiinkin tilaamaan Tiedolta, kallishan se oli, mutta ihmisillä on oikeus rehelliseen äänestykseen. Seuraavassa yleisön äänet edelliseltä kerralta: Onnittelut Hevoshuutajalle Hevoshuutaja Arvontakone arpoi tällä kertaa aineksiksi kalan ja … Jatka lukemista Kolme kokkia – Kala ja hedelmä

Hampuusin Hajatelmia osa 18: Nykymaailma on pilalla, pelkkää paskaa tilalla

Yritän aina tässä Hajatelma konseptissa olla puhumatta mitään politiikasta, vaikka sitä seuraankin jonkun verran. Sillä mikään ei oo raskaampaa kuin lukea kun ääripäät huutaa omaa liturgiaansa toistensa päälle. Se tappaa kaiken mielenkiinnon kirjoittaa aiheesta. mutta Amerikassa on melkonen hässäkkä. Jännä nähdä miten se eskaloituu, enkä tarkoita tässä jännää positiivisessa mielessä. Kaikki tämä nykyajan meno saa … Jatka lukemista Hampuusin Hajatelmia osa 18: Nykymaailma on pilalla, pelkkää paskaa tilalla

Kolme kokkia – Äyriäiset ja bataatti

Hampuusi Kun sain tietää, että arvontakoneemme oli päätynyt äyriäisiin etsiessään bataatille kaveria, niin ensimmäinen reaktioni oli -Voi helevetti! Nimittäin äyriäiset olivat onnistuneet kiertämään keittiöni tähän asti kaukaa. Pari minuuttia myöhemmin visioni alkoi kuitenkin kirkastua ja tiesin tekeväni Bataattisosekeittoa. Näin myös hylkäsin ennen äyriäistietoa suunnittelemani bataattiranut. Vartti myöhemmin suunnitelmani olivatkin jo kristallin kirkkaat ja valmistamani ruoka … Jatka lukemista Kolme kokkia – Äyriäiset ja bataatti

Uusi ruokasarja – esittely

Taannoinen Ruokavaliot vaihtoon- sarjamme oli hyvin suosittu, jonka lisäksi sitä oli mukava tehdä, joten ajattelimme luoda uuden ruoka-aiheisen juttusarjan. Konseptia on nyt muutama viikko hierottu, ja se on suurinpiirtein valmis. Joten seuraavassa pieni katsaus mitä se pitää sisällään. Lähtöajatuksena oli jonkinlainen kokkisota-tyyppinen hässäkkä, johon ottaisivat osaa Neiti Hattara, Hevoshuutaja sekä Hampuusi. Julkaisuja, eli kokkailuja on … Jatka lukemista Uusi ruokasarja – esittely

Hampuusin hajatelmia osa 17: Kesä peruttu vai onko sittenkään?

”Minä haluan hieman huvia, seikkailuja, elokuvia, sekopäänä hulluna heilua ja rakastaa sinua”, näin lauletaan hampuusin lempikesäbiisissä. Eli Herra Ylpön ’Pojat ei tanssi’ kappaleessa. Ehti kuitenkin jo tuntua siltä, että tuostakaan biisistä ei saa imettyä iloa tänä vuonna. Nimittäin kesä 2020 ehdittiin jo virallisesti perua. Ei festareita, ei keikkoja, ei yhen mitään. Minulla taisi olla viimeksi … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 17: Kesä peruttu vai onko sittenkään?

Satunnaistoisto täyttää vuoden

Niin se on jo vuosi mennyt tämän blogin parissa. Olimme valmistautuneet juhlimaan synttäreitä isosti, oltiin varattu lukijoillemme tilat ja tarjoilut, mukaan olisi päässyt tuhat ensimmäistä ilmottautunutta. Mutta sitten kiinalaiset söi lepakoita ja jouduimme perumaan kaiken. Ehkä sitten ensi vuonna. Hampuusi ja Hevoshuutaja päättivät juhlistaa merkkipäivää katselemalla Cats-elokuvan. Siis sen uuden jota kukaan ei käynyt teattereissa … Jatka lukemista Satunnaistoisto täyttää vuoden

Hampuusin hajatelmia osa 16: Syntyjä syviä

”Täällä me istutaan, kuin vankeina jossain louhoksessa, joka vain näyttää kaupungilta, valolta pimeän meressä”. Näin lauletaan eräässä CMX:n biisissä ja se sopii tähän ajankuvaan. Täytin taas vuosia tuossa pari päivää sitten. Se vetää aina mietteliääksi ja kun nämä ajatkin on tämmöiset, niin ei tässä paljoa tee mieli ampua serpentiiniä ilmaan. Ensin oli päättymätön marraskuu ja … Jatka lukemista Hampuusin hajatelmia osa 16: Syntyjä syviä

Ruokavaliot vaihtoon – Loppu

Neiti Hattara Tää ruokaviikko on ollut vaikeampi, kuin mä olisin koskaan kuvitellut. Ruoka näyttelee tosi isoa asiaa mun elämässä ja mun motto onkin: "Koska ihmisen pitää kuitenkin syödä, niin miksi siitä ei tekisi aina juhlaa". Tämän viikon aikana ei liiemmin juhlittu. Huomasin käyttäytyväni kaupassa täsmälleen samoin, kuin pienet lapset karkkihyllyllä. Mulla vaan taisto keskittyi hevi-osastolle. … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Loppu