Kahvitauko: Pitkäkosken ulkoilumaja

Kesän ensimmäinen "pitkä" pyörälenkki kaverin kanssa. Tavattiin riuskapohkeisen ystäväni kanssa jossainpäin Espoota ja todettiin että polkaistaan jonnekinpäin Vantaata kahville ja evästämään. Noh, sunnuntai kostautui tällä kertaa hankalaksi päiväksi, eikä google maps tarjonnut oikein mitään järkevää paikkaa kehä kolmosen varrelta. Tikkurilassa oli pari hyvää paikkaa tiedossa mutta matkaa oli sen verran että ehdittäisiin nääntyä ennen sitä. … Jatka lukemista Kahvitauko: Pitkäkosken ulkoilumaja

Kahvitauko: Cafe Tiksi

Tämänkertainen pysähdys oli tarkoitus suorittaa Tikkurilan aseman läheisyydessä olevassa kahvilassa, josta oli hyviä kokemuksia edelliseltä kesältä. Valitettavasti olin liikkeellä niin aikaisin että kyseinen kahvila oli vielä suljettu. Onneksi löysin hyvin läheltä pelastuksen, tikkurilantorilla sijaitsevan Cafe Tiksin. Kyseessä on hyvin varusteltu torikahvila, tarjolla oli muutakin kuin pullaa ja kahvia. Mitään hirvittävän fiiniä ei kuitenkaan myynnissä ollut, … Jatka lukemista Kahvitauko: Cafe Tiksi

Kahvitauko: Kulmakonditoria Järvenpää

Toisin kuin esim. Neiti Hattara, meikäläinen harrastaa viikonloppuisin joskus myös jotain terveellistä. Viime viikonloppuna oli ensimmäinen kunnollinen pyöräilyviikonloppu, ja sunnuntaina pääsin myös avaamaan pyöräilyyn olennaisena osana kuuluvan kahvittelukauden. Kohteeksi olin miettinyt etukäteen Järvenpään kulmakonditoriaa, jossa viime kesänä vierailtiin porukalla ja oli muistaakseni hyvä paikka. 60km pyöräilyn jälkeen saavuin perille ja kyllähän siinä olikin jo tankkauksen … Jatka lukemista Kahvitauko: Kulmakonditoria Järvenpää