Ruokavaliot vaihtoon – Välipäivä

Kuvituskuva Sunnuntain ruokailut jätettiin tästä juttusarjasta pois että saatiin syötyä viikon jämät pois ja valmistauduttiin tulevaan viikkoon. Seuraavaksi vähän mietteitä tulevasta. Neiti Hattara Oma ruokaviikko oli aika tavallinen ja totuudenmukainen. Leipää leivoin kahdesti, yleensä teen vain noin kerran viikossa. Mutta nyt se oli maidon syy. Ensimmäinen ajatus Hevoshuutajan ruokavaliosta oli hätäännys. Kuinka ihminen voi elää … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Välipäivä

Ruokavaliot vaihtoon – Lauantai, päivä 6

Hevoshuutaja Aamupalaksi pari keitettyä munaa ja rieskaleipää. Ja herkullinen jacky makupala. Lounaaksi tein lihamureketta johon laitoin runsaasti juustoa. Koskenlaskija meni lihan sekaan ja raasteen käärin murekkeen sisään. Lisäksi tein muusia. Punajuurisalaatin puuttuminen harmitti kyllä vietävästi, mutten jaksanut enää lähteä kauppaan. Saunoin illalla ja lämmittelin kiukaalla pari grillikyrsää. Oli hyvää. Neiti Hattara Selailin aamulla uutta ruokalehteä … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Lauantai, päivä 6

Ruokavaliot vaihtoon – Perjantai, päivä 5

Hevoshuutaja Eiliseltä jäi tuoreita hedelmiä joten rahkajugurtin ja väyrysen kera aamupala naamariin Paavo - Keminmaan kuningas Firman facebook-tilille tuli tykkääjiä taas tasaluku täyteen joten pomo osti pullaa En oikein keksinyt mitään lounaaksi joten tilasin pitsaa. Ajattelin myös että ehkä Hattarakin on ansainnut ensi viikolle yhden päivän jolloin pääsee helpolla. Täytteinä jauheliha, kinkku, pepperoni ja kananmuna. … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Perjantai, päivä 5

Ruokavaliot vaihtoon – Torstai, päivä 4

Hevoshuutaja Aamupalaksi söin tänään rahkajugurttia ja tuoreita hedelmiä purkista. Lounaalla oli tänään Saarioisen lihaperunasoselaatikkoa. Tässä ehkä toinen tietämäni ruoka joka ei kaipaa dressingiä. Jos pitäisi valita yksi ruoka jota söisin lounaalla joka päivä loppuelämäni, se olisi ehkä tämä. Tai maksalaatikko. Rusinoilla. Maksalaatikkoa ei poikkeuksellisesti löydy tämän viikon ruokalistalta, koska tiedän että Neiti Hattaralle se tarkottaisi … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Torstai, päivä 4

Ruokavaliot vaihtoon – Keskiviikko, päivä 3

Neiti Hattara Aamu, kahvia. Ja vielä vähän kahvia. Täällä blogissa on tainnut tulla ilmi, että Hevoshuutajalla on tehtävä aina matkustaessaan ulkomaille. Tehtävänä on ottaa minulle kuva muurahaiskarhusta. Koskaan en ole tuota kuvaa saanut, mutta erilaisia kompensaatio-lahjuksia kyllä. Kuvassa yksi niistä. Lounaan nautin tällä kertaa luonnossa, sillä oli metsävaellus-päivä. Kiva päivä olikin. Eväänä siis niitä itsetehtyjä … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Keskiviikko, päivä 3

Ruokavaliot vaihtoon – Tiistai, päivä 2

Hevoshuutaja Aamuväyrysten kylkeen leipä ja skyriä. Myös kakkua oli edelleen kaapissa joten sitä kans. Lounaaksi olin ajatellut ottaa eilistä hernekeittoa, mutta aamulla huomasin että se oli seissyt yön yli huoneenlämmössä, joten se oli unohdettava. Kauppaan en aamulla jaksanut, mutta ei hätää, töissä on aina pakastimessa lihapiirakoita. Onneksi kotona oli myös nakkeja jotka otin mukaan. Ruokatunnilla … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Tiistai, päivä 2

Ruokavaliot vaihtoon – Maanantai, päivä 1

Hattara: Sain eräänä päivänä oivallisen ajatuksen. Ajatus lähti liikkeelle, kun Hevoshuutaja laittoi kuvan lounaastaan minulle. Hevoshuutajan ja minun ruokavaliot nimittäin poikkeavat tiettävästi hieman (lue: niissä ei ole mitään samaa) toisistaan. Kuva liittyy vahvasti tapahtumaan Tästä siis syntyi ajatus vaihtaa ruokavalioita kokeellisesti viikon ajaksi. Kokeemme on määrä alkaa ensi viikon maanantaina, mutta pohjana kokeelle toimii meidän … Jatka lukemista Ruokavaliot vaihtoon – Maanantai, päivä 1

Maadoittavat mokkapalat

Tässä epätietoisuuden eristyksessä ja kaaoksen karanteenissa ihminen kaipaa tuttuja ja turvallisia asioita. Se ei silti ollut syy mokkapalojen tekoon. Mä en näitä lainkaan ymmärrä, mutta mulle riittää, että nää otetaan vastaan aina lähes riemun kiljahdusten saattelemana. Mulle leipominen on vaihtoehto-terapiaa. Nyt kun joogasalit on suljettu, maadoitutaan tällä tavalla. MokkapalatReseptiJokainen osaa varmasti googlettaa

Pahuksen helppo pataleipä

Unohdetaan tää tilanne hetkeksi ja kuvitellaan seuraavaa. On viikonloppu. Perjantain pilatekset suoritetaan tanssilattialla ja chai-tee on vaihtunut yleiseen tsaikka-daikka-duuhun. Aamulla havahdut siihen, että vieressäsi makaa mahdollinen elämänkumppanisi. Mistä näistä koskaan tietää? Suomalainen kun hyvin usein tuntuu sen rakkauden löytäneensä jostain juottolasta.  Mutta asiaan. Mikä on paras tapa herättää tämä uinuva arvoitus? Ehei. Mä tiedän, mitä … Jatka lukemista Pahuksen helppo pataleipä

Paras (parsa)risotto

Mä rrrrrrrrakastan risottoa! Yritän pitää kaapissa aina risottoriisiä, parmesania ja tietty valkkaria. Myönnän, että valkoviinin hamstraus risoton vuoksi saattaa näyttää kohdallani ylimitoitetulta, mutta ko. tuote on monikäyttöinen ja aiheuttaa myös voimakasta hyvänolon tunnetta, joten miksipäs ei. Parmesan säilyy hei sit myös pakastimessa! Se köntti on kuitenkin aika arvokas, joten ei sitä yhden safkan takia raaski … Jatka lukemista Paras (parsa)risotto