Juhlaa ja jallupastaa

Aikuisena olemiseen kuuluu ihmeellisiä sääntöjä. Yksi niistä on, että omasta syntymäpäivästä ei saisi pitää, tai ainakaan tehdä numeroa. Haistatan pitkät tälle, niin kuin monelle muullekin, säännölle.Toki tänä vuonna eräs virus ikään kuin pilasi minulta juhlat. Mutta pilasi se paljon muutakin. Olin ostanut noin 1,5 vuotta sitten jo sopivat teemapallot juhliini Belgiasta lentokentältä. No, täytänhän minä … Jatka lukemista Juhlaa ja jallupastaa

Satunnaisarvio: Kasvibolognese

Perjantain kauppareissulla sattui silmään paikallisessa Citymarketissa uusia Muu-sarjan tuotteita. Yksi niistä oli Kasvibolognese, joka oli pakattu tyylikkäästi koiranmakkarapakettiin. Samassa altaassa oli myös jotain kalapuikonkorvikkeita, sekä chorizonakkeja. Nakit lähtivät myös mukaan. Laitoin tuotteet ostoskoriin ja näin erään työkaverin lähestyvän. Ladoin pikaisesti makkarahyllystä lukemattomia lenkkipaketteja peittääkseni lihattomat ruuat. "Ruuanlaittohommiin alkamassa?", kysyi työkaverini. "Joo, ajattelin tehdä makkarakastiketta, makkarakiusausta … Jatka lukemista Satunnaisarvio: Kasvibolognese

Kaksi leipää, joiden vuoksi voisin…

Tässä on kaks iisiä ohjetta vähän herkumpiin leipiin. Nää on niitä vapaapäivän aamu- tai iltaleipiä, jolloin elämä tuntuu hetken kevyeltä unelmalta. Mä oon viimeisen vuoden vältellyt avokadojen ostoa, vaikka mä rrrrrrakastan niitä. En lähde lätisemään ekologisista syistä vältellä avokadojen ostoa, jokainen voi halutessaan googlettaa faktoja tästä. Joskus mä kuitenkin sallin itselleni tän vihreän, kermaisen, pehmeän … Jatka lukemista Kaksi leipää, joiden vuoksi voisin…

Kolme kokkia – Nauta ja marja

Kolme kokkia-sarja on ollut pitkään tauolla, osa lukijoistamme on jo ollutkin huolissaan sarjan jatkosta. Mutta huoli pois, kokkimme ovat taas aktivoituneet! Sen verran täytyy puolustella kokkejamme että onhan heillä ollut kaikenlaista. Varsinkin kun Hattara oli kuukausia käytännössä ilman keittiötä. Lisäksi kävimme pitkään neuvotteluja Netflixin kanssa sarjan siirtämiseksi suoratoistopalveluun. Neuvottelut olivatkin jo ihan loppusuoralla ja hetken … Jatka lukemista Kolme kokkia – Nauta ja marja

Hampuusin joulujallu

Näen aina punaista ja stressitasot pamahtaa kattoon, kun huomaan että kauppoihin tulee joulukarkit ja kaikki systeemit joka helvetin vuosi aina aikaisemmin ja aikaisemmin. Nytkin jo syyskuussa oli täysi jouluhössötys ja -hulina käynnissä. Se iskee vasten kasvoja, mihin vain meneekin ja joululauluista saan päänsärkyä. Olenkin jo nyt ihan paskana koko joulusta ja ollaan menossa vasta lokakuussa. … Jatka lukemista Hampuusin joulujallu

Lihaton viikko – Jälkipuinti

Hämis: Noniin jätkät, mikä oli kasvisviikon parasta antia?Hevoshuutaja: Meikästä oli kivaa kokeilla kaikkia uusia juttuja, ja tuli touhuttua keittiössä normaalia enemmän. Hampuusi: Mun mielestä parasta oli huomata, että nämä on yllättävän hyviä. Ja mikä urbaanilegenda ollut, ettei raavas mies jaksaisi kasvisruualla, mutta yllättävän hyvin ne piti nälkää tai siis ihan samalla lailla kuin liharuuatki. Jos … Jatka lukemista Lihaton viikko – Jälkipuinti

Lihaton viikko 7/7

Hampuusi: ”Kun aamun veitsi taivaan halkaisee, valo repii huoneen rikki, hajalle. Kielen paksuus täyttää koko saastaisen suun. Kasvot kuivaa savea ja lantaa.”. Näin lauletaan CMX:n krapulasta kertovassa kappaleessa, Nimetön. Se minkä takia aloitan päivän epistolan lainaten sitä, on että aamulla herätessäni kurkistin ensin varovaisesti avaten toista silmää, onko maailma vielä paikoillaan. Samalla tunnustellen sielun ja … Jatka lukemista Lihaton viikko 7/7

Lihaton viikko 6/7

Hampuusi: ”Ja sinä hymyilet ja katsot noin. Viet minut aamuun uuteen, kuin kevään ensimmäiseen sateeseen. Sinun sieluusi kiinni päästä voin. Vie meidät tulevaisuuteen, ja jonakin aamuna, ennen sarastusta huomaat, että musta aurinko nousee” ja joku vielä väittää, että Juice ei olisi ollut nero. Kuuntelin lauantai aamulla ennen kauppaan lähtöä Juicea ja hain inspiraatiota kokkailuun. Kaupassa … Jatka lukemista Lihaton viikko 6/7

Lihaton viikko 5/7

Hampuusi: ”On viikonloppu eessä taas” Näin Martti Servo laulaa iloisesti klassikko kipaleessaan. Viikonloppu ei kuitenkaan vaikuta hirveästi tähän savottaan, ainakaan vielä tänään. Nyt ei kuitenkaan olla minkään uuden äärellä, vaan perjantaipäivän kokkaus on eräänlainen kunnianosoitus suomen televisiolle, joka uskollisesti näyttää joka kesä kaikki Bondit ja Turhapurot uusintana. Näimpä minäkin tarjoilen teille uusintana Kolme kokkia -juttusarjasta … Jatka lukemista Lihaton viikko 5/7

Lihaton viikko 4/7

Hevoshuutaja Kun tuossa taannoin kehuskelin ympäri internettiä viettäväni lihattoman viikon tai kaksi, sain ystävältäni Lauralta (nimeä ei muutettu) pari vinkkiä. Kokeneena kasvissyöjänä Laura (nimeä ei muutettu) jakoi suosikkireseptinsä, jota kokeilen vielä myöhemmin tällä viikolla. Lisäksi hän paljasti että parhaita kasvislihapullia ovat Anamma Vegobullar. En sen kummemmin kysellyt mistä niitä löytää, mutta ihan sattumalta bongasin niitä … Jatka lukemista Lihaton viikko 4/7