Leffapoiminta: Tenet (2020)

Korona sotki ja tyrehdytti kaiken muun lisäksi myös leffateattereiden kassavirran. Pandemian levitessä kaikki ensi-illat lähtivät siirtymään hamaan tulevaisuuteen. Tenetin piti olla heinäkuun alussa ensimmäinen iso ensi-ilta koronan laannuttua, mutta etenkin jenkkien perseillessä sitäkin hivutettiin koko ajan pikkuisen eteenpäin, kunnes jossain kohtaa Warner brothersilla nostettiin kädet ilmaan ja luovutettiin maailmanlaajuisen ensi-illan suhteen. Päätettiin, että elokuva on … Jatka lukemista Leffapoiminta: Tenet (2020)

Suoratoisto: Morning Glory + I´ll be Gone in the Dark

Morning Glory Imdb 6.5 Comedy, Drama, Romance. Kesto 1h 47min. Katsottavissa ainakin Netflixistä Hampuusi mainitsi tuossa hiljattain että Netflixiin on tullut uusi leffa jossa on pääosissa Rachel McAdams. Suurena Rachel-fanina tietysti kävin heti tarkastamassa tilanteen. Eihän elokuva silleen uusi ole, on kuitenkin julkaistu jo vuonna 2010. Mutta en kyllä muistanut että olisin koskaan kuullut saati … Jatka lukemista Suoratoisto: Morning Glory + I´ll be Gone in the Dark

Suoratoistosuositus: Kaikki Synnit (2019)

Kaikki synnit on Elisa viihteen 6-osainen rikosdraamasarja ja nyt Elisan ja Viaplayn yhdistymisen myötä sarjan löytänee myös sieltä. Nimen perusteella ajattelin, että tämä kertoisi minun viikonlopuistani, mutta tämähän olikin tällainen murhamysteeri. Jossa Oulun kupeessa olevasta fiktiivisestä pikkupaikkakunnasta löytyy kaksi lestadiolaismiestä murhattuna ja uskonnollisen yhteisön rauha rikkoutuu. Sarjan pääosissa on Maria Sid ja Johannes Holopainen, jotka … Jatka lukemista Suoratoistosuositus: Kaikki Synnit (2019)

Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga

Viime kuukausina on tullut katsottua tosi vähän elokuvia. Enemmän tekisi mieli katsoa, mutta jotenkin tuntuu että ei hyviä elokuvia oikein ole tullut. Päätin sunnuntain ratoksi katsoa leffan vaikka puoliväkisin. Netflixistä löytyi uunituore Will Ferrell-komedia Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga. Joskus olin tästä nähnyt trailerintapaisen enkä silloin ymmärtänyt että tulossa olisi kokopitkä elokuva. … Jatka lukemista Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga

Leffapoiminta: The Lighthouse (2019)

Koronan myötä leffa-arviot ovat olleet vähissä, mutta nyt tuli katseltua viime vuoden lopulla ensi-iltaan tullut The Lighthouse. Se keräsi ilmestyessään suitsutusta osakseen, mutta oli Oulun teattereissa niin vähän aikaa etten ehtinyt sitä katsomaan tuoreeltaan. Kyseessä on Robert Eggersin ohjaama ja veljensä kanssa yhdessä kirjoittama elokuva, jota on vaikea lokeroida mihinkään tiettyyn lajityyppiin, mutta ehkä psykologinen … Jatka lukemista Leffapoiminta: The Lighthouse (2019)

Satunnaistoisto täyttää vuoden

Niin se on jo vuosi mennyt tämän blogin parissa. Olimme valmistautuneet juhlimaan synttäreitä isosti, oltiin varattu lukijoillemme tilat ja tarjoilut, mukaan olisi päässyt tuhat ensimmäistä ilmottautunutta. Mutta sitten kiinalaiset söi lepakoita ja jouduimme perumaan kaiken. Ehkä sitten ensi vuonna. Hampuusi ja Hevoshuutaja päättivät juhlistaa merkkipäivää katselemalla Cats-elokuvan. Siis sen uuden jota kukaan ei käynyt teattereissa … Jatka lukemista Satunnaistoisto täyttää vuoden

Suoratoistosuositus: Devs (2020)

Devs on maaliskuun alussa HBO Nordicin palvelussa alkanut 8 osainen scifimysteeri-sarja. Sarja alkaa kun teknologia yrityksen koodari saa ylennyksen salaiseen Devs-projektiin. Itse tarinasta ja juonesta ei kannata mielestäni tietää enempää vaan heittäytyä suoraan mukaan autuaan tietämättömänä mitä tuleman pitää. Enkä meinaa tarjoilla spoilereita sen enempää. Devs on Alex Garlandin luoma sarja. Hän on ohjannut ja … Jatka lukemista Suoratoistosuositus: Devs (2020)

Suoratoistosuositus: The Outsider (2020)

13. tammikuuta alkoi HBO:n suoratoistopalvelussa 10 osainen rikos/jännitys-sarja nimeltä The Outsider. Stephen kingin romaaniin perustuva sarja tuli päätökseensä 9.maaliskuuta. Sarja käynnistyy kun pikkukaupungin suosittua opettajaa epäillään 11-vuotiaan pojan raiskauksesta ja murhasta. Poliisi pitää tapausta päivänselvänä sillä epäillyn dna täsmää syylliseen ja todistajalausunnot myös tukevat sitä, mutta pian näyttääkin siltä, että epäiltynä oleva opettaja ei ollutkaan … Jatka lukemista Suoratoistosuositus: The Outsider (2020)

Leffapoiminta: The Gentlemen (2020)

Kävin heti ensi-illassa 21.2 tarkastamassa ohjaaja-käsikirjoittaja Guy Ritchien uusimman elokuvan, vaikken ollut niin alkuun ajatellut. Sillä vaikka Ritchie tuli vuosituhannen taitteessa elokuvamarkkinoille ryminällä Lock, stock and two smoking barrels (1998) ja Snatch (2000) elokuvillaan, joista paistoi kyllä Tarantino vaikutteet, mutta niissä oli oma raikas ja energinen twistinsä. Vakuuttavan alun jälkeen liito loppui ja tuntui kuin … Jatka lukemista Leffapoiminta: The Gentlemen (2020)

Leffapoiminta: Jojo Rabbit (2019)

Minulla ei ollut tarkoitus kiirehtiä tämän elokuvan kanssa vaan katsoa sitten joskus ilmaiseksi Netflixistä tai jostain vastaavasta, mutta kun hyvä ystäväni Hevoshuutaja antoi täällä omassa arviossaan 5/5, niin aloin harkitsemaan asiaa uudelleen, lopulta tarkastin katseluaikataulua ja katselin elokuvan viime viikonloppuna. Otetaan alkuun pikku pohjustus. Elikkäs Taika Waititi on Uusiseelantilainen ohjaaja, käsikirjoittaja ja näyttelijä. Hän on … Jatka lukemista Leffapoiminta: Jojo Rabbit (2019)