Kasvisruokahaaste

Joskus kesäkuun loppupuolella Neiti Hattara ehdotti että voitaisiin Hampuusin kanssa viettää lihaton lokakuu. No Hattara kokeneena sekasyöjänä siihen varmasti pystyisi helposti, mutta me Hampuusin kanssa ei ihan niin hurjaan suoritukseen viitsitty lähteä. Sovittiin että kokeillaan viettää lihaton viikko. Ajankohtaa aikaistettiin syyskuuhun, ja itse jopa aioin viettää kaksi lihatonta viikkoa, kunhan saisin sunnuntaisin syödä kebabia. Meikäläisen … Jatka lukemista Kasvisruokahaaste

Leffassa: Tenet

Elokuva on jo arvosteltu Satunnaistoistossa Hampuusin toimesta, joten en käy tässä toista kertaa läpi pääosan esittäjiä tai edes juonta sen kummemmin. Juttu kertoo enemmänkin ensimmäisestä elokuvakokemuksesta moneen kuukauteen. Pitkästä aikaa pääsi taas käymään elokuvissa. Salit ovat jo toki olleet jossain määrin auki aiemmin, mutta tarjonta on ollut todella vaatimatonta. Tenet olikin ensimmäinen iso julkaisu joka … Jatka lukemista Leffassa: Tenet

Suoratoisto: Morning Glory + I´ll be Gone in the Dark

Morning Glory Imdb 6.5 Comedy, Drama, Romance. Kesto 1h 47min. Katsottavissa ainakin Netflixistä Hampuusi mainitsi tuossa hiljattain että Netflixiin on tullut uusi leffa jossa on pääosissa Rachel McAdams. Suurena Rachel-fanina tietysti kävin heti tarkastamassa tilanteen. Eihän elokuva silleen uusi ole, on kuitenkin julkaistu jo vuonna 2010. Mutta en kyllä muistanut että olisin koskaan kuullut saati … Jatka lukemista Suoratoisto: Morning Glory + I´ll be Gone in the Dark

Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga

Viime kuukausina on tullut katsottua tosi vähän elokuvia. Enemmän tekisi mieli katsoa, mutta jotenkin tuntuu että ei hyviä elokuvia oikein ole tullut. Päätin sunnuntain ratoksi katsoa leffan vaikka puoliväkisin. Netflixistä löytyi uunituore Will Ferrell-komedia Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga. Joskus olin tästä nähnyt trailerintapaisen enkä silloin ymmärtänyt että tulossa olisi kokopitkä elokuva. … Jatka lukemista Eurovision Song Contest: The Story of Fire Saga

Marble Sports

Koronaepidemian vuoksi melkein kaikki maailman urheilu on tauolla. Mutta onneksi on olemassa joukko urheilijoita jotka ovat immuuneja virukselle - marmorikuulat! Marmorikuulaurheilun suurin ja kaunein lajijärjestö on Jelle's Marble Runs, jonka suosio on viime viikkoina ollut kovassa nousussa, ja sitä on jopa näytetty televisiokanavilla. Jelle's Marble Runs käsittää kolme eri sarjaa: Marble Rally, jossa kisaillaan ulko-olosuhteissa, … Jatka lukemista Marble Sports

Leffat Super Bowl-viikonloppuun

Sunnuntain ja maanantain välisenä yöllä pelataan Super Bowl LIV, vastakkain ovat Kansas City Chiefs sekä San Francisco 49ers. Maanantai on luonnollisesti otettu töistä vapaaksi, joten ainoa huolenaihe on keksiä eväät peliä varten. Fiiliksen nostattamiseksi katselin muutaman amerikkalaisesta jalkapallosta kertovan elokuvan. We Are Marshall (2006) Kesto 2h 11min Imdb 7.1Kuvaus: Vuonna 1970 Marshallin yliopiston lähes koko … Jatka lukemista Leffat Super Bowl-viikonloppuun

Jojo Rabbit

Kaveri pyysi leffaan ja totesin että voisihan sitä lähteä. "Mennäänkö kattoon toi Jojo Rabbit", hän kysyi sen jälkeen, vastasin että sopiihan se. Olin nähnyt jonkin kuvan jossain ja tiesin että leffassa on ainakin pikkupoika ja Adolf Hitler. Ja että se on ehdolla parhaan elokuvan Oscarin saajaksi. Hampuusi paljasti vielä tämän jälkeen whatsappissa että "ohjaaja Taika … Jatka lukemista Jojo Rabbit

Taistelulähetit – 1917

On ensimmäinen maailmansota ja vuosi 1917, kaksi nuorta lähettiä saa käskyn toimittaa viesti joka voi pelastaa satoja ihmishenkiä. Tehtävä on niin vaarallinen että kukaan ei usko sen onnistumiseen. Toisen lähetin veljen henki on kuitenkin pelissä joten matkaan he lähtevät. Joskus aikoinaan näin tästä jonkin pienen teaserin, ja nyt sen tultua teattereihin sain tietooni sen verran … Jatka lukemista Taistelulähetit – 1917

Killer Inside: The Mind of Aaron Hernandez

Kesällä 2012, New England Patriotsin nuori tight end Aaron Hernandez kirjoitti 40 miljoonan dollarin, viisivuotisen jatkosopimuksen seuran kanssa. Sopimus oli tuolloin kaikkien aikojen toiseksi suurin tight endille maksettu summa, häviten vain seurakaverilleen Rob Gronkowskille. Vuotta myöhemmin, kesällä 2013, Aaron Hernandez pidätettiin murhasta epäiltynä. Netflixin kolmiosainen dokumenttisarja yrittää löytää syitä sille miksi menestyvä huippu-urheilija ajautuu lain … Jatka lukemista Killer Inside: The Mind of Aaron Hernandez

The Witcher – Noituri

Puolalaisen Andrzej Sapkowskin The Witcher (suom. Noituri) kirjat kertovat Geralt Rivialaisesta, noiturista joka tappaa hirviöitä rahasta. Tarinat sijoittuvat keskiaikaiseen kuvitteelliseen maailmaan jota asuttavat monenlaiset hirviöt, mutantit, haltiat, noidat yms. Kirjojen pohjalta on aiemmin tehty jo ainakin yksi tv-sarja sekä yksi elokuva. Molemmat tehtiin Puolassa 2000-luvun alkupuolella, eivätkä niiden heikot arviot houkuttele tutustumaan niihin sen paremmin. … Jatka lukemista The Witcher – Noituri