Hampuusi: Ballerina tai sitten pidemmin From the world of John Wick: Ballerina, eli John Wickin sivuosa, tuli ensi-iltaan viime viikolla ja päätin käydä katsastamassa sen tiistaina. Elokuvassa Eve todistaa lapsena isänsä murhan ja kun hänestä koulitaan kovan luokan palkkatappaja, niin tuntee hän olevansa valmis kostohommiin. Siinäpä koko konsepti lyhyesti. Ana de Armas hoitaa pestinsä mallikkaasti ja osoittaa olevansa melkoinen sähikäinen kostonhimoisena tappajana. Hänessä on karismaa kantamaan pääosa ja kanavoi myös onnistuneesti herkkyyttä ja surua hahmoonsa, vaikka se on kirjoitettu melko ohkaiseksi, kuten muutkin hahmot.
Ballerina on turboahdettu toimintapläjäys, joka ei tarjoile yllätyksiä, vaan jyrää yksinkertaisen kostotarinansa läpi melkoisella ryskeellä. Elokuva kyllä viihdyttää kestonsa ajan, sillä siinä ei ole juurikaan kuolleita hetkiä, mutta kuolleita hahmoja sitäkin enemmän. Vaikkei kerronta tarjoile hirveästi hengähdyshetkiä, niin siltikään meno ei käy puuduttavaksi, vaikkei se kaukana ole, kun välillä vihulaisten henki on todella tiukassa, ja näin mäiske meinaa jatkua liian pitkään, mutta pääosin toiminnassa on hyvää imua ja se on mukavan tymäkkää. Tarinasta ja hahmoista ei vaikuta sanoa mitään, sillä niiihin ei ole panostettu, vaan ne ovat lähinnä vain tekosyy loputtomalle ryskäämiselle. Näimpä lopputulos on kertakäyttöviihdettä, mutta hyvää sellaista toimintaelokuvien ystäville.
Apropoo John Wick nähdään myös elokuvassa, joten tämä sijoittuu aikaa ennen viimeistä Wick elokuvaa.
Monte-Criston kreivi on Yle Areenaan toukokuun lopussa lisätty 8-osainen sarja. Kyseessä lienee yksi maailman tunnetuimmista kostotarinoista, sillä Monte-Criston kreivi on jo alkuperäisromaanina klassikkoaseman saanut, kirjallisuushistorian tunnetuimpia teoksia ja se on filmatisoitu jo aikaisemmin ainakin parikymmentä kertaa, itsekin olen nähnyt niistä muutaman. Kyseessä on siis perinteinen kostotarina, jossa rakastunut, syytön mies, joutuu vankilaan ja karattuaan 15 vuotta myöhemmin, päättää hän kostaa sen, 1800-luvun alun Ranskassa. Siinä kupletin juoni lyhyesti.
Yksikään aikaisemmin näkemäni filmatisointi Alexandre Dumasin historiallisesta seikkailuromaanista ei ole tehnyt minuun vaikutusta. Itseasiassa muistan niistä lähinnä, että ne eivät jääneet mieleen. Sen sijaan tämä sarjamuotoinen tulkinta tempaisi mukaansa heti ensimmäisestä jaksosta lähtien, vaikka perus tarina oli ennestään tuttu. Sam Claflin on kelpo Edmond Dantes, jonka unelmat menevät sirpaleiksi ja päättää kostaa kokemansa vääryyden kaikille, jotka siitä ovat vastuussa.
Tarina on puristettu elokuvan muotoon ties kuinka monta kertaa ja onkin totta, että sarja muotoisena kerronta ei kiirehdi, ei ole tarvis, mutta se ei haitannut ainakaan minua. Sillä kun ei ole tarvetta kiirehtiä, niin on aikaa antaa hahmoille tilaa ja se tuo syvyyttä tarinaan. En ole itse lukenut alkuperäisromaania, mutta sain kuulla, että jotain muutoksia on tehty. Harmi kun en muista aikaisempia filmatisointeja, joten vertaaminen jääköön sille tasolle, että sanon tämän olevan näkemistäni, mielestäni paras. Ainakin tämä teki parhaan vaikutuksen ja koston saavuttamista ja oikeuden tapahtumista odotti innolla.
Bergerac on uusi versio alkuvuodelta samannimisestä kasari-sarjasta ja lisättiin viime lauantaina Yle Areenaan. En muista alkuperäisestä Bergeracista mitään muutakuin, että sitä kutsuttiin ”Perserakiksi” ja nimihahmon ulkonäön jotenkin, jokatapauksessa vanhemmat katsoi sitä. Itseasiassa muistelin sen olleen saksalainen sarja, mutta siinä olin väärässä. Ehkä samaan aikaan pyörineet Matula, Kettu, Derrick, yms saivat sekoittamaan sen samaan kastiin.
6-osaisessa sarjasssa vaimonsa kuolemaa sureva alkoholisoitunut rikoskomisario, Bergerac, yrittää pitää yllä yhteyttä tyttäreensä ja palata työelämään. Hän pääseekin mukaan rikkaan perheen talossa tapahtuneen murhan tutkimuksiin. Tapaus yritetään hoitaa ripeästi pois alta, ettei varakas perhe saa mainehaittaa, mutta Bergerac vaistoaa jutun olevan monimutkaisempi kuin alkuun näyttääkään. Siinä lähtöasetelmat rikostarinalle.
Damien Molony tekee pääosassa varsin kelpo työtä. Hänestä aistii hahmon surun, mutta ollen samalla myös vakuuttava poliisintyössä, johon yrittää tuskaansa hukuttaa. Alkuperäinen Bergerac oli kuulemma sympaattinen, mutta tämä uusi versio on synkillä sävyillä ja traagisella meiningillä marinoitua vakava henkistä brittiläistä rikoskerrontaa. Näinpä alkuperäissarjan fanit ovatkin pettyneet tähän, eikä tätä kannata katsoa nostalgian nälkään, mutta minusta tämä oli toimiva paketti. 6 jaksoa oli sopivan mittainen rutistus. Siinä ehti olla kivasti käänteitä ja hahmojen draamankaaria ehdittiin viedä turhaa kiirehtimättä päätökseen.
Hevoshuutaja: Vastikään Steven Soderberghiltä pyöri teattereissa kuivakka agenttitrilleri Black Bag, mutta lähiaikojen kataloogista mieheltä löytyy täysin toisenlainen tarina nimeltään Presence. Nelihenkinen perhe muuttaa isoon taloon, jossa heidän lisäkseen majailee jonkinlainen henki tahi aave. Aave ei ole kauhuelokuvista tuttu säikyttelijä, vaan enemmänkin tarkkailija, jolla kuitenkin selkeästi on side perheeseen. Alkuun henki näyttäytyy vain perheen tyttärelle, mutta myöhemmin tekee itsensä näkyväksi kaikille. Mutta koska henki ei ole selvästikään pahantahtoinen, jää perhe edelleen asustelemaan taloonsa.
Presence on kuvattu alusta loppuun aaveen näkövinkkelistä, ratkaisu jollaista en ihan heti muista aiemmin nähneeni. Tämä toimii varsin mainiosti, ja elokuvan alussa seurataan perheen normaalia elämää iloineen ja suruineen ja ongelmineen. Tutustumisvaiheen jälkeen alkaa varsinaisen pihvin purkaminen pikkuhiljakseen, huipentuen sitten aivan lopussa hienolla tavalla. Presence ei ole millään tavalla pelottava elokuva eikä se yritä halpamaisesti säikytellä katsojaa. Elokuva kertoo vain mielenkiintoisen tarinan uniikilla tavalla toteutettuna. Näyttelijäkaarti on hyvin valittu, ja varsinkin perheen isä on hienosti kirjoitettu hahmo. Presence on alle puolentoista tunnin mitassaan juuri sopivan mittainen jotta se jaksaa pitää otteessaan alusta loppuun. Suosittelen antamaan tälle mahdollisuuden, sitten kun se joskus on Suomessa jossain katseltavissa.
Sinners, vuokrattavissa. Valtavasti kehuja kerännyt elokuva on ilmestynyt vuokrattavaksi, ja pyörii vielä myös elokuvateattereissa. Eletään vuotta 1932 ja Chicagossa aikansa olleet pahamaineiset kaksoset palaavat pikkukylään Mississippin osavaltioon. Veljeksillä on taskut täynnä rahaa ja halu tehdä sitä lisää kotipaikkakunnallaan, samalla auttaen paikallista yhteisöä, rasismi kun on valtava ongelma johon veljeksetkin törmäävät tämän tästä. Kaksoset ostavat kiinteistön ja laittavat kapakin pystyyn johon pääsevät vain mustat. Avajaisilta onkin valtava jymymenestys, mutta kesken juhlien tapahtuu odottamaton käänne.
Lähdin katselemaan elokuvaa täysin tietämättömänä mistä se kertoo, ja hyvä niin, sillä elokuvan käänne pääsi kyllä yllättämään täydellisesti. Toisaalta taas olin siihen hieman pettynyt, kun odotin elokuvan olevan ihan erilainen, ja imdb:n 7,8 lupaili jotain aivan poikkeuksellista. Sinners on komean näköinen ja komean kuuloinen elokuva, jonka tarinaa en tässä lähde sen enempää avaamaan. Elokuvan käännekohdan jälkeen meininki muuttuu kovin veriseksi, mutta samalla tavallaan semmoiseksi mättämiseksi jota on ehkä nähty jo aiemminkin. Michael B. Jordan tekee loistavan roolityön näytellessään veljeksiä, ja cooliusmittari huutaa punaisella. Sinners on kai eräänlainen kauhudraama, joka varmasti ottaa kantaa asioihin mutta minä en sellaisella jaksanut päätäni liiemmin vaivata. Jokatapauksessa kyseessä on laadukas ja hyvä elokuva, mutta ehkä olin kalibroinut odotukseni väärin ja jotain muuta jäin kaipaamaan. Lopputekstien aikana muuten nähdään myös pitkähkö ja hieno kohtaus joka kannattaa katsoa.
Y2K, tulossa vuokralle. Eletään vuoden 1999 viimeistä päivää ja nuoriso pitää juhlii valtavien Y2K-kotibileiden merkeissä. Aikanaanhan mitään merkittäviä ongelmia vuosituhannen vaihtuminen ei aiheuttanut vaikka sillä kovasti spekuloitiinkin, mutta tässä elokuvassa kaikki on toisin. Vuosituhannen vaihduttua kaikki koneet sekoavat ja alkavat tappamaan ihmisiä. CD-soittimesta tehosekoittimeen kaikki on vaaraksi ihmisille. Pieni ryhmä nuoria kuitenkin on sen verran hereillä että pääsee koneiden juonesta kiinni ja pyrkii lopettamaan hulluuden.
Sanotaan nyt alkuun että tämähän oli siis ihan täysi vitsi koko leffa, sellainen josta ei kannata odottaa mitään järkevää tai elokuvallisesti merkittävää. Y2K on tarkoituksillesti läpeensä täynnä 1990-luvun lopun nostalgiaa, vähän niinkuin Stranger Things potenssiin kolme. Kun tuosta liiallisesta lähimenneisyydelle naureskelusta pääsee ylitse, jäljelle jää verinen ja huonoja vitsejä viljelevä sekoilu. Mutta vaikka mistään merkkiteoksesta ei puhutakaan, toimi Y2K itselleni varsin mukavana kertakäyttöviihteenä sen jälkeen kun ymmärsin mitä on luvassa. Loppupuolella mukaan saadaan vielä cameo-roolissa yksi 90-luvun ikoneista mukaan, joka katsojien iloksi osaa nauraa myös itselleen. Y2K toimineen aivan hyvin semmoisena leppoisana kaljoittelukatsomisena hyvällä porukalla.
Satunnaistoisto 