Hampuusi: Viime viikon keskiviikkona tuli ensi-iltaan uusi Marvel-elokuva, Thunderbolts ja kävin katsastamassa sen. Elovassa kuusi aiemmin tuttua sivuhahmoa, eräänlaisia hylkiötä vai pitäisikö sanoa antisankaria lyöttäytyy yhteen pysäyttääkseen uuden pahan voiman. Siinä konsepti ängettynä yhteen virkkeeseen. Kun kuulin elokuvasta, niin en varsinaisesti innostunut sivuhahmojen kokoontumisajo ideasta, mutta kun tämä alkoi kerämään kehuja kriitikoilta, niin päätin sitten kuitenkin käydä katsomassa mistä oikein on kysymys.
Vaikka hahmot ovat hieman samankaltaisia, niin niihin saadaan ladattua lämpöä ja näin heistä hieman välittääkin. Varsinkin Florence Pugh puhaltaa Black widow:n siskon, Yelena-hahmon eloon. Näin tämän parissa myös viihtyy, vaikka itse tarina, vastahakoisista kumppanuksista, ei tarjoa yllätyksiä. Toimivien hahmojen lisäksi elokuvaan saadaan syvyyttä mielenterveys-teeman käsittelyllä. Näin lopputulos menee ehdottomasti viime vuosien onnistuneimpien Marvel-tuotantojen joukkoon, vaikkei räjäytäkään pankkia. Marvel-fanien kannattaa ehdottomasti antaa tälle mahdollisuus.
The Apprentice on viime syksynä ensi-illassa ollut ja nyt Prime palvelussa katsottavissa oleva, tositapahtumiin pohjaava draamaelokuva, joka kertoo miten Donald Trumpista tuli 70- ja 80-luvulla sellainen kuin hänet nyt tiedämme. Elokuva ei siis käsittele Trumpia silkkihansikkain ja sen takia elokuvan levitys yritettiinkin kieltää presidentinvaalien alla. Sebastian Stan on ihan OK nuorena Trumpina, mutta vahvimmasta roolisuorituksesta vastaa Jeremy Strong Roy Cohnina, joka ottaa Trumpin siipiensä suojaan ja opettaa hänelle, että hyökkää aina ja äläkä myönnä mitään vaan kiistä kaikki, äläkä missään tapauksessa myönnä hävinneesi, vaikka häviäisitkin.
Kyseessä on siis kasvutarina. Epämiellyttävä sellainen, joka ei tarjoile samaistumisen kohteita, vaan vastenmielisiä ihmisiä, mutta kieltämättä tärkeä elokuva, vaikkei sillä ollut toivottua vaikutusta vaalien suhteen. Elokuvan alussa Trump vaikuttaa jopa inhimilliseltä hahmolta, mutta luisuu pikku hiljaa itserakkauden pauloihin, tavoitellessaan amerikkalaista unelmaa ja koko persoona lipuu negatiiviseen suuntaan. Samalla elokuva käsittelee myös kapitalismia ja sen mukana tulevaa ahneutta ja itsekkyyttä. Elokuvan sanoma kyllä välittyy, mutta muuten se ei osu ihan maaliinsa. Sillä ei ole helppo katsoa elokuvaa, jossa ei ole mitään hyvää, vaan lähes pelkästään pahaa, eikä sitä yritetä edes keventää. Ja mikä pahinta, niin hirviön syntytarina on pitkälti totta. Jokatapauksessa katsomisen arvoinen.
I, Jack Wright on huhtikuun lopussa Yle Areenaan lisätty 6-osainen dekkari-sarja. Sarjassa rikas mies tekee yllättäen itsemurhan ja kun hautajaisten jälkeen, tuore muutettu testamentti tulee julki, niin yllätyksen myötä perheen sisäinen härdelli on valmis. Samalla poliisikin tutkimukset etenevät sille tolalle, että itsemurhan sijaan kyseessä onkin murha. Siinä herkulliset lähtöasetelmat tähän murhamysteeriin.
Sarja on taattua britti-laatua. Näyttelijät eivät varsinaisesti ole tunnettuja, mutta hoitavat pestinsä mallikaasti. Ensimmäinen osa on vielä hahmojen pohjustusta ja alkuasetelman esittelyä, mutta toisesta jaksosta lähtien, sarja alkaa vyöryttämään vihjeitä kaikkia hahmoja kohtaan, eikä oikein kenenkään syyttömyydestä ole takeita. Samalla kun murhatutkimukset menee kokoajan kiharaisemmaksi, niin myös perhedraama ottaa kierroksia. Se tuo soppaan mukavasti lisämaustetta. Näin kerronta pitää otteessaan viimeisen jakson viime hetkiin saakka.
On sitten ihan makuasia, että onko hyvä vai huono uutinen, mutta jatkoa on luvassa. Jokatapauksessa lopputuloksena on mukava ja sähisevä yhdistelmä murhamysteeriä ja perhedraamaa.
Hevoshuutaja: Black Bag, elokuvateatterit. Tiedusteluagentti George (Michael Fassbender) saa tehtäväkseen selvittää kuka hänen työpaikaltaan vuotaa tietoja rikollisille tahoille. Epäiltyjen listalla on myös hänen oma vaimonsa Kathryn (Cate Blanchett). Tämä ei suoraselkäistä Georgea haittaa, valtion turvallisuus on perheonnea tärkeämpää. Ensitöikseen George kutsuu kotiinsa syömään 4 muuta epäiltyä ja siinä sitten iltaa vietellään ja George aloittaa työnsä kyselemällä erikoisia kysymyksiä ja provosoimalla vieraitaan. Tämän jälkeen alkaa eräänlainen kissa ja hiiri-leikki kun kaikki yrittävät suojata oman selkänsä ja Georgen tehtävä osoittautuu hankalaksi, varsinkin oman vaimonsa osalta.
Black Bag on kehuja saanut, laadukas, ja kovalla näyttelijäkaartilla varustettu agenttijännäri. Jokin tässä kuitenkin itselleni tökki alusta asti, ja syykin selvisi kun lopputekstit pamahtivat ruutuun. Black Bagin on ohjannut Steven Soderbergh, jonka elokuvien kanssa itselläni on aiemminkin ollut vaikeuksia. Niin kävi siis nytkin. Black Bagissa on siis kaikki päällisin puolin kunnossa, mutta se on jotenkin liian kliininen omaan makuuni. Lisäksi jännitystä rakennetaan kovin minimalistisin keinoin, mitään tiukkaa ääniraitaa tai nopeita leikkauksia on turha odottaa, elokuva etenee omaan rauhalliseen tahtiinsa ja siinä lähinnä jutellaan. Lopussa tilanne sitten kyllä ratkeaa, ja sekin tulee ilman kummempia pohjustuksia, täysin yllättäen ja odottamatta. Kyllä minä tämän parissa ihan viihdyin mutta hyvien elokuvien joukkoon Black Bag ei minun papereissa pääse.
Novocaine, iptv. Nate (Jack Quaid) on nuori mies joka ei tunne kipua. Vessakäynnit pitää katsoa kellosta ja mitään kiinteätä ei voi syödä ettei vain pure vahingossa kieltään poikki. Siitä huolimatta Nate elää kohtalaisen normaalia elämää ja työskentelee pankissa varapankinjohtajana. Nate ihastuu työpaikallaan kauniiseen Sherryyn (Amber Midthunder), mutta ennenkuin romanssi edes pääsee kunnolla vauhtiin, pankki joutuu ryöstön kohteeksi, ja rahojen lisäksi roistot vievät mukanaan myös Sherryn. Nate ei luota poliisivoimiin asiassa ja lähtee itse ryöstäjien perään.
Reipas toimintakomedia Novocaine on konseptiltaan ja tuotannoltaan lähempänä suoratoistojen liukuhihnaleffoja kuin elokuvateatterileffaa, mutta kuitenkin selvästi laadukkaampi kuin perus netflix-kertakäyttötöräys. Elokuvan idea on ihan omaperäinen, ei ainakaan itselleni muistu mieleen vastaavaa. Aiheesta saadaankin väännettyä ihan hauskoja tilanteita, ja elokuvan yleisilme on luonnollisesti muutenkin sellainen hassutteleva. Veriseksikin meno äityy, joten mikään koko perheen elokuva ei ole kyseessä. Tämä ei ole ainoa elokuva joka tästä kärsii, mutta ihmetellä sai taas kun päähenkilöiltä kuoli läheisiä ystäviä, niin jo 5 minuutin päästä asia oli unohtunut ja läppä lensi. En jotenkin ymmärrä miksi elokuviin edes luodaan hahmoja joiden olemassaololla ei ole mitään merkitystä kenellekään. Novocaine on myös hieman liian pitkä lähes kahden tunnin kestossaan, mutta siinäpä ne pahimmat moitteet meikäläisen osalta. Ihan kelpo kertakäyttöviihdettä.
Kuinka moni muistaa vielä Tom Greenin? En minäkään muistanut. Mutta sitten Amazon Primeen ilmestyi dokumentti This Is the Tom Green Documentary. Tom Green on itse tuottanut ja ohjannut itsestään kertovan dokumentin, jossa käydään lävitse miehen ura ja nykypäivän kuulumiset. Tom Green nousi kuuluisuuteen 90-luvun lopulla kun hänen ideoimansa The Tom Green Show saavutti omituisen huumorinsa ansiosta suurta suosiota. Sarja ostettiin MTV:lle ja Tom Greenistä tuli supertähti, ja enpä muistanut että mies oli joskus naimisissa Drew Barrymoren kanssa. Suosionsa huipulla ollut Tom Green kohtasi kuitenkin elämässään yllättäviä vastoinkäymisiä, jotka olivat osasyy siihen että miehen ura viihteen supertähtenä kääntyi laskuun. Mutta se ei Tomia haitannut, mies muutti isiensä maille Kanadaan omalle maatilalleen. Tavallaan mies elääkin unelmaansa jo toista kertaa. This Is the Tom Green Documentary on mainio dokumentti, ja sarjassa nähtävät klipit olivat itselle pääosin tuttuja kun sarjaa tuli aikoinaan MTV:ltä katsottua. Dokumentti onkin varsinainen hyvän mielen dokkari joka palautti mieleen ajat kun huumori oli hyväntahtoista ja hauskaa. Mukava oli myös nähdä että miehellä on edelleen kaikki hyvin. Jos Tom Greenin tuotanto ei ole sieltä ysärin lopusta entuudestaan tuttua, niin en ehkä rohkenisi tätä suositella, mutta jos Tom Green on hahmona tuttu niin vahva suositus.
Satunnaistoisto 