Hampuusi: Ystävänpäivänä Appletv+:ssa sai ensi-iltansa romanttinen scifi-toimintaelokuva, The Gorge. Elokuvassa kaksi huippusotilasta rakastuu toisiinsa vartioidessaan mystistä ja salaista rotkoa itä- ja länsilaidoilta, jossain päin maapalloa. Siinä kai se ängettynä yhteen virkkeeseen, eikä siitä kannata enempää tietääkään. Niin on sauma yllättyä, vaikka minä en varsinaisesti yllättynyt. Vaan toimintakohtausten alkamiset osasi arvata, mutta tarina rullaa mallikkaasti ja se on kivan simppeli.
Elokuvan yllä velloo myös mukavan pikkujännittävä tunnelma ja salaperäisen rotkon yllä lepää mystinen ilmapiiri. Itseasiassa rotkon voi nähdä myös allegoriana sukupuolten väliselle kuilulle. Anyway soundtrack tukee hyvin koko pakettia. Miles Teller ja Anya Taylor-Joy tekevät kelpo roolit ja heidän väliset kemiat pelaa hyvin yhteen. Näin heidän kohtalostaan välittää. Se onkin edellytyksenä elokuvan onnistumiselle. Näin lopputuloksena on positiivinen yllätys ja mukavaa toimintaviihdettä, romantiikalla höystettynä. Vaikkei kyseessä ole merkkiteos, niin tätä on helppo suositella viikonloppu iltoihin.
A Thousand blows on Disney+:n tuore brittiläinen sarja, joka kertoo jamaikalaisesta nyrkkeilijästä, naisrikollisporukan johtajasta sekä pubia pitävästä veteraani nyrkkeilijästä itäisessä Lontoossä 1880-luvulla. Peaky Blinders sarjan luojan tarina pohjaa tosielämän tapahtumiin ja henkilöihin. Ja kun kuulee Steven Knightin olevan sarjan takana, niin tätä vertaa aluksi tahtomattaankin Peaky Blindersiin ja siihen verrattuna tämä on aavistuksen kepeämpi ja etenee rivakammin, mutta yhtäläisyyksiäkin löytyy ainakin värimaailmasta ja tarinan sijoittumisesta alamaailmaan.
Törmäsin tähän ensin otsikkotasolla nyrkkeilydraamana ja sitten tarinana naisrikolliskoplasta, Periaatteessa tämä on kumpaakin, mutta käynnissä on muutakin. Sarja tempaakin mukaansa alusta alkaen, vaikka juuri Jamaikasta saapunut nuori mies vaikuttaakin alkuun naiivilta rosoisessa Lontoossa. Hahmot ovat jokatapauksessa kiinnostavia ja hyvin näyteltyjä. Sarjan yleisilme on kivan likaista ja rouheaa. Kerronta on jouhevaa ja nyrkkeilykohtauksissa on karskia meininkiä. 6-osainen paketti seuraa kolmea pääjuonenlankaa, jotka nivoutuu yhteen ja käsittelee mm. sellaisia teemoja kuin rasismi ja seksismi. Lopputulos on hyvää brittilaatua ja semihistoriallisen tarinan päättävä toinen kausi on tekeillä.
Hevoshuutaja: A Real Pain, elokuvateatterit. David (Jesse Eisenberg) ja Benji (Kieran Culkin) ovat serkukset jotka ovat vanhemmiten ajautuneet erilleen. Isoäidin kuoleman jälkeen he päättävät lähteä Puolaan opastetulle kierrokselle tutustumaan juutalaissukuisen isoäidin nuoruuden paikkoihin sekä mm. Majdanekin keskitysleiriin. David on rauhallinen ja käytännöllinen ihminen, kun taas Benji on spontaani ja välillä jopa töykeän suorapuheinen, ja varsinkin Davidilla on välillä vaikeaa kestää serkkunsa aivoituksia. Samalla he kuitenkin ehkä oppivat taas tuntemaan toisiaan hieman paremmin.
A Real Pain sai kaksi oscarehdokkuutta, toinen Jesse Eisenbergin laatimasta käsikirjoituksesta, ja toinen Kieran Culkinin sivuroolista. Sivurooli on kyllä tässä melkoisen erikoinen valinta sillä kaksikko saa melkeinpä saman verran ruutuaikaa, vähän kuten Zoe Zaldanan sivurooliehdokkuus Emilia Perezissä, jossa tosin Zoe sai kaikista eniten ruutuaikaa. No mutta oli miten oli, A Real Pain lepää täysin kahden päätähtensä harteilla. Elokuvassa ei sinänsä juuri tapahdu mitään, kierrellään sinänsä hienon näköisiä paikkoja Puolassa ja välillä kaksikko käy keskusteluja vaikeistakin aiheista, ja välillä Benji käyttäytyy huonosti. Muut kierroksella olevat hahmot ovat todella pienessä roolissa, joten heidän tekemisistään ei ole juuri sanottavaa. Varsinaista kehityskaarta päähahmojen osalta oli itselleni vaikea nähdä, mutta ehkä elokuvan lopussa jotain suurta tapahtuu, tosin tulkinta siitä jätetään vahvasti katsojan vastuulle. A Real Pain ei turhaan selittele ja alleviivaa, se on vain muutaman päivän mittainen kuvaus kahden erilaisen ihmisen välillä. Tämä leffa jakaa varmasti rajusti mielipiteitä, itselleni katselukokemus jäi positiivisen puolelle mutta jonain toisena päivänä olisin voinut olla toistakin mieltä.
Companion, IPTV. Kolme pariskuntaa lähtee viikonlopun viettoon syrjäiselle luksushuvilalle. Ja en varmasti hirveästi spoilaa kun paljastan että pian katsojalle selviää mikä kaikille päähahmoille onkin jo selvää, eräs vieraista ei ole ihminen. Joshin tyttöystävä Iris on tyttöystävärobotti jonka tarkoitus on vain tehdä miehensä onnelliseksi. Viikonloppu saa yllättävän käänteen kun yksi vieraista pääsee hengestään ja Iris joutuu pakomatkalle. Elokuvaan mahtuu kaikenlaisia käänteitä, ehkä vähän liiankin kanssa, ja lopulta mökki ja sen pihapiiri on kuin teurastuksen jäljiltä.
Jonkinlainen kauhu/scifi/mustakomedia-yhdistelmä Companion on ihan vekkuli pieni elokuva joka ei kuitenkaan lopulta ole kovinkaan omaperäinen. Tarina on kuin Black Mirror-sarjan jakso leffan mittaan venytettynä. Ja eihän siinä mitään vikaa, Black Mirrorissa on hyviä jaksoja. Pääosan Iriksenä Sophie Thatcher tekee mainion roolisuorituksen, kun taas vastaparinsa Jack Quaid yrittää vähän liikaa. Companion etenee suht kiitettävällä vauhdilla eikä sen parissa pääse tylsistymään, se ei vain ole erittäin hyvä missään. Kauhuksi tästä ei ole, scifipuoli jää vähän puolitiehen ja mustana komediana tämä ei naurata. Aivan sujuva puolitoistatuntinen Companion kuitenkin on joten sen katsomista ei ole syytä turhaan vältellä.
Conclave, elokuvateatterit. Ajankohtainen jännäri alkaa kun nykyinen paavi siirtyy ajasta ikuisuuteen. Kauaa ei ehditä asiaa harmittelemaan kun pitäisi jo uusi paavi valita, joka tietysti valitaan konklaavissa. Reilut sata kardinaalia saapuu vatikaaniin monivaiheista äänestysprosessia varten jota johtaa kardinaali Lawrence (Ralph Fiennes). Edellinen paavi oli edistyksellinen ja suvaitsevaisempi kuin mihin katolisessa kirkossa on totuttu, ja nyt on taas vanhoillisemmat ajatukset ottaneet tuulta alleen, täten äänestyksessä ovatkin vastakkain perinteiset arvot ja modernimmat, suvaitsevaisemmat arvot. Äänestyksen kulisesseissa käykin melkoinen hiippalakkien kuhina kun ehdokkaat pelaavat pelejään. Melkoisia salaisuuksiakin paljastuu.
Peräti 8 oscarehdokkuutta napannut Conclave ei lähtökohdiltaan kuulosta hirveän kiinnostavalta, varsinkaan jännäriksi. Mutta niin vain näistä asetelmista on saatu loihdittua mielenkiintoinen ja mukaansatempaava kokonaisuus. Elokuva on roolitettu vanhoilla konkareilla, Ralph Fiennes, Isabella Rosellini, Stanley Tucci ja John Lithgow lienevät kaikille tuttuja. Sivuosien näyttelijöidenkään ei tarvitse tekemisiään hävetä. Ralph Fiennes on kuitenkin elokuvan päätähti ja tekee loisteliaan roolityön. Conclave on hienosti kuvattu ja lavastettu, unohtamatta uskottavaa puvustusta. Musiikit myös toimivat oscarehdokkuuden arvoisesti. Elokuvassa puhutaan sekaisin latinaa, italiaa ja englantia, mikä on mielestäni aivan hyvä kompromissi sen rinnalla että oltaisiin menty helpoimman kautta ja puhuttu pelkästään englantia huonolla murteella. Ihan miksikään piinkovaksi trilleriksi Conclave ei missään vaiheessa ylly, mutta elokuvan käänteet ovat uskottavia ja yllättäviä. Rohkenen suositella jos kiinnostaa katsella kun vanhat miehet juttelevat poliittisia parin tunnin ajan. Ja miksipä ei kiinnostaisi.
Satunnaistoisto 