
Koska rosmariini on mun mielestä joulun yrtti, niin haluan laittaa sitä joka paikkaan. Keittelin taannoin rosmariinisiirappia ja ajattelin rakentaa jälkkärin sen ympärille.
Kyseessä on aika erikoinen ja ehdottomasti aikuiseen makuun sopiva jälkiruoka.
Harmittaa, että kotoa ei löytynyt Ainoa Havu-jälkiruokaviiniä. Jotenkin mun mielessäni mä heti yhdistin sen tälle kaveriksi.
Rosmariini-pannacotta (3 annosta)
2 dl kermaa
1 dl maitoa
0,5 dl sokeria
2 rosmariinin oksaa
1,5 liivatelehteä
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.
Laita muut aineet kattilaan ja kuumenna kiehumispisteeseen. Poista rosmariinit.
Lisää puristetut liivatelehdet.
Kaada tarjoiluastioihin ja laita jääkaappiin viilenemään muutamaksi tunniksi, tai mieluiten yön yli.
Lisää pinnalle ennen tarjoilua karpaloita, piparimurua ja rosmariinisiirappia (muutama tippa riittää!).
–Hattara