Hampuusi: Taas mennään! Ghostbusters: Frozen empire on viides Haamujengi leffa, joka sai meillä ensi-iltansa tämän vuoden huhtikuussa ja lisättiin vastikään Viaplayn kataloogiin. Elokuvassa Haamujengi saa vastaansa tuhansia vuosia vanhan demonin, joka pystyy jäädyttämään ihmiset kuoliaaksi pelkän pelon avulla. Siinäpä se idea oikeastaan on. En ole koskaan ollut Haamujengin kovimpia faneja, mutta kyllähän ne kaksi ensimmäistä kuului silti osana lapsuuteen ja ne tuli katsottua useamman kerran. Sitä myöten nostalgia-mittarit värähtelee.
Tää on periaatteessa ihan näppärä elokuva. Tarina etenee sujuvasti ja koko paketti on hyvässä rakenteeltaan hyvin kasassa. Toki elokuvassa olisi tiivistämisen varaa ja henkilögalleriaakin olisi voinut karsia, jotta tämä olisi ollut vauhdikkaampi ja näin myös viihdyttävämpi. Nyt mukana on hieman turhaa haahuilua. Niin sanottu Spenglerin perhe on elokuvan sydän ja sille olisi voinut antaa enemmän tilaa, turhien sivuhahmojen sijaan. Lopputulos on aivan hyvä sci-fi seikkailu ja vanha tunnari ja viittaukset vanhaan, joita ei ole liikaa, luo hyvää fiilistä. Joten kyllä tämä menee kertaalleen nostalgiatrippinä.
Beetlejuice Beetlejuice on Tim Burtonin ohjaama melko tuore jatko-osa omalle vuoden 1988 elokuvalleen. Ensimmäinen Beetlejuicehan oli riemastuttavan outo ja vinksahtanut fantasiapläjäys, jossa Michael Keaton revitteli kunnolla nimiroolissa. Ei se ihan suurimpia suosikkeja ole nuoruudestani, mutta pyöri kuitenkin useita kertoja VHS-nauhurissani. Näimpä jo pelkästään nostalgian takia tämä kiinnosti ja kun elokuva lisättiin HBO Maxin kataloogiin, niin pitihän se katsella. Sen tiimoilta nostan tämän esiin uudelleen, vaikka Hevoshuutaja kävi tämän läpi jo tuoreeltaan syksyllä.
Elokuvassa ensimmäisestä osasta tutun Deetzien perheen isä kuolee, joten hänen vaimonsa ja tyttärensä on palattava taloon Winter riveriin ja on vain ajankysymys milloin kohdattava myös Beetlejuice-demoni. Siinä konsepti lyhyesti. Mielestäni tämä on aivan onnistunut jatko-osa. Elokuva kierrättää vanhaa ja vetelee nostalgia naruista, mutta mukana on myös sen verran uutta, että meininki pysyy tuoreena. Michael Keaton revittelee edelleen törkydemonina ja meininki on jälleen outoa ja absurdia, mutta mukavan rentoa. Näin tämä onkin yllättävän kekseliäs fantasiakauhuhassuttelu, joka tietää itsekin ettei ole mikään elokuvan merkkiteos, vaan aivan hyvää viihdettä sekä nostalgia matka, Burtonmaiseen tapaan energialla ja mielikuvituksella varustettuna. Ainakin ensimmäisen osan ystäville tätä on helppo suositella.
Drive-away dolls on Coenin veljeksistä nuoremman, eli Ethanin ensimmäinen sooloelokuva ja oli meillä ensi-illassa keväällä. Coenin veljekset ovat yksi elokuvamaailman mielenkiintoisimmista tandemeista, jotka ovat tehneet yhdessä useammankin hyvän elokuvan. Vaikka Joel on merkitty aina näennäisesti ohjaajaksi ja Ethan tuottajaksi, niin he ovat silti yhdessä käsikirjoittaneet, ohjanneet, tuottaneet ja leikanneet elokuvat. Olikin erikoista, että veljekset lähtivät nyt sooloilemaan. Joel aikaisemmin Tragedy of Macbethillään ja Ethan nyt tällä, mutta samalla se herätti kiinnostuksen ja kun tämä tuli eilen SkyShowtimeen katsottavaksi, niin pistin pyörimään.
Elokuvan tarina on simppeli, jossa kaksi lesbonaista ajavat vuokra-autoa Tallahasseeseen, tietämättä, että kuskaavat samalla salkkua, jonka perässä rikolliset ovat. Tunnustetaan heti kättelyssä, että jouduin pettymään, kun odotin Coenin veljesten tyyppistä ja tasoista elokuvaa. Sillä tämä oli oikeastaan varsin köykäinen ja hölmö rikoskomedia, joka on oikeastaan b-leffa. Ja ”B-leffa”-mielessä, eli mauton, järjetön, yliampuva ja camp-henkinen, tämä oli jossain määrin ihan viihdyttävä, mutta vaikea tästä oli innostua. Näimpä tuntuukin, vaikken ole nähnyt Joelin sooloelokuvaa, mutta kuullut siitä pelkkää huonoa, että yhdessä veljekset täydentävät toisiaan ja ovat enemmän kuin osiensa summa, mutta yksinään homma ei toimi samaan malliin. Näimpä hankala tätä on suositella.
Vanhassa vara paremmassa osiossa tällä kertaa, Aliens, joka on James Cameronin ohjaama ja osittain käsikirjoittama scifitoimintaelokuva vuodelta 1986. Siinä missä ensimmäinen Alien oli hitaasti rakentuva ja tunnelmaan luottava kauhuelokuva, niin tässä pistetään iso vaihde silmään ja lopputuloksena on nopeatempoinen toimintarymistely. Cameron ei siis sorru perinteisiin jatko-osien sudenkuoppiin vaan on lähtenyt tekemään täysin omaa juttuaan, silti luoden elokuvan, joka on selkeää jatkumoa ensimmäiselle osalle ja laajentaa sen maailmaa onnistuneesti. Toki tässäkin pohjustetaan asetelmia ilman kiirettä ennenkuin aletaan rähisemään. Elokuva on hyvin kirjoitettu ja Cameron lataa näyttävän toiminnan sekaan valtavasti jännitettä ja vaikkei ollakaan samaan tapaan kauhun puolella kuin ensimmäisessä osassa, niin sitä huomaa jännittävänsä aidosti, että miten tässä käy?
Elokuvassa Sigourney Weaverin näyttelemä hahmo Ellen Ripley on ajelehtinut avaruudessa 57 vuotta ensimmäisen Alienin jäljiltä, kunnes hänet pelastetaan hätäkapselista. Herättyään hyperunesta, hän saa kuulla, että planeetalle jossa hän miehistöineen törmäsi Alieniin on nyt perustettu siirtokunta. Kuinka ollakkaan pian siirtokuntaan menetetään yhteys ja Ripley saadaan houkuteltua mukaan merijalkaväen sotilaiden täyttämän pelastusporukan konsultiksi. Kuten arvata saattaa, niin pian on piru irti ja kuten leffan nimestä voi päätellä – tällä kertaa ei puhuta yhdestä hirviöstä. Elokuva on tullut katsottua matkan varrella aika monesti, sillä onhan tämä scifitoiminta klassikko, erittäin onnistunut jatko-osa ja edelleen kaikin puolin kova paketti. Tämä onkin mielestäni paras Alien elokuva.
Joten jos meinaat katsoa vain yhden Alien elokuvan, katso tämä. Kaikki taitaa kuitenkin löytyä Disney+:sta. Itse tykkään oikeastaan vain neljästä ensimmäisestä ja se neljäskin leviää loppua kohden käsiin ja menee ihan höpöksi, mutta on alkuun originelli ja mielenkiintoinen.
Hevoshuutaja: Vuokrasin AppleTv+ palvelusta Intialaisen toimintaelokuvan jonka nimi on ytimekkäästi Kill. Amrit on kommandojoukkojen erikoismies, joka kommandoystävänsä Vireshin kanssa hyppää New Delhiin menevään junaan, junassa matkustaa myös Amritin rakastettu Tulika. Juna ei ehdi taittaa matkaa kovinkaan pitkästi kun rosvojoukkio ottaa osan vaunuista haltuunsa ja alkaa ryöstämään muita matkustajia. Tulikan isä on rikas pohatta jonka roistot tunnistavat, ja Tulika sekä isänsä joutuvat rosmojen erikoiskäsittelyyn. Tämä herättää Amritissa melkoisen tunnekuohun ja mies alkaakin laittamaan roistoja halki poikki ja pinoon.
Olen aiemmin katsonut yhden Intialaisen elokuvan, huikean spektaakkelin RRR vuodelta 2022. Ja voi pojat kyllä kannatti antaa jälleen mahdollisuus intialaiselle elokuvalle. Kill on kuin kiskoilla etenevä toimintarymistely jossa ei turhia jutella. Alkua lukuunottamatta elokuva sijoittuu kokonaan junaan, jonka luulisi rajoittavan elokuvan mahdollisuuksia toimintaan, mutta niinpä vain kohtaus toisensa perään ruudulle ilmestyy jotain uutta ja kekseliästä meininkiä. Mukavaa oli myös se että kenelläkään ei ollut tuliaseita, vaan tappelut hoidettiin pääasiassa nyrkein ja erilaisin astaloin tahi teräasein. Vähän tuli mieleen jotkin Jackie Chanin tai kumppaneiden kulta-ajan tuotokset, sillä erotuksella että tässä meno on paljon verisempää ja totisempaa. Huikeinta oli se kun elokuvassa oli tapeltu jo jonkun puolisen tuntia, kunnes ruutuun lävähti elokuvan nimi, ja meno muuttui siinä silmänräpäyksessä entistä hurjemmaksi. Teki mieli nousta seisomaan ja taputtamaan. Elokuvan pääroolin vetävä Lakshya on aivan nappivalinta rooliinsa ja toivottavasti miestä nähdään jatkossakin turpakäräjistä kertovissa leffoissa. Vahva suositus Kill-elokuvalle, sillä varauksella että aivan herkimpien katsojien kannattaa parissa kohdassa laittaa silmät kiinni.
Speak No Evil, vuokraelokuva. Jonkun tanskalaisen elokuvan amerikkalaisessa uudelleenfilmatisoinnissa Daltonin kolmihenkinen perhe tapaa italian lomallaan brittiläisen pariskunnan jotka osaavat viihdyttää ja olla mukavia. Ja kun lapsetkin tulevat hyvin toimeen keskenään, eivät Daltonit voi kieltäytyäkään kun heidät kutsutaan britannian takametsiin vierailemaan. Paikan päällä kuitenkin alkaa näyttämään siltä että kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää.
Vaikka Speak No Evil ei ole ollenkaan huono elokuva, on se kuitenkin aika tylsä. Katsoja kun arvaa jo hyvissä ajoin mitä on meneillään, niin on aika tuskastuttavaa kun leffan pääosakaksikko vain jaksaa uskoa ihmisen hyvyyteen ja psykopaattien selityksiin. Ja siinä vaiheessa kun kaikki alkaa valkenemaan, päättävät he vieläkln palata takaisin. Sanoisin että kaikki koettelemukset on ihan ansaittua jos on vain sinisilmäinen hölmö. Lopussa odotus kuitenkin vähän edes palkitaan, vaikka meininki vähän hölmöä onkin. Elokuvan tähti on ehdottomasti James McAvoy joka antaa kaikkensa häiriintyneenä sekopäänä, muiden näyttelijöiden vetäessä ehkä vähän vasurilla roolinsa. Valtavasta potentiaalista huolimatta Speak No Evil on toteutettu vaatimattomasti eikä riskejä juuri ole otettu. Melkein suosittelen tämän sijasta katsomaan sen tanskalaisen alkuperäisen, josko se olisi vähän rohkeampi.
Satunnaistoisto 