
Mm. Nuija ja tosinuija ja Sekaisin Marista leffoista tutut Farrellyn veljekset ovat takaisin uudella jouluelokuvalla. Liam on 6-luokkalainen poika joka on vasta muuttanut kaupunkiin eikä nauti järin suurta suosiota koulussaan. Asiaa ei auta se että hän vielä 11-vuotiaana uskoo joulupukkiin. Isänsä vastustelusta huolimatta Liam päättää kirjoittaa joulupukille, mutta lukihäiriöinen poika kirjoittaa kirjeeseen vahingossa ”Dear Satan”, ja saakin vieraaksi Jack Blackin esittämän vihtahousun, joka lupaa pojalle kolme toivomusta. Hauskasta ideasta ei oteta aivan hirveästi irti, sillä elokuva ei juurikaan revittele Saatanan saapumisella, vaan homma leffa pidetään kovin perheystävällisenä. Ja perhe-elokuvaksihan tämä lopulta paljastuukin ilman mitään suurempia yllätyksiä tai suuria nauruja. Toki ihan perheen pienimmille voi olla hankala selitellä Saatanaa konseptina, mutta voihan sitä aina yrittää. Dear Santa on tulossa Skyshowtimeen katsottavaksi 13 joulukuuta.