
Vitosluukusta löytyy jouluinen elokuva Christmas Eve in Miller’s Point. 2000-luvun alkupuolelle sijoittuvassa elokuvassa sisarukset perheineen kokoontuvat viettämään joulua lapsuudenkotiinsa. Ehkä viimeistä kertaa, sillä äitiä alkaa jo vanhuus painamaan ja talon myymisestä keskustellaan. Talon myyminen onkin elokuvan ainoa punainen lanka, sillä muuten siinä ei ole mitään selkeää tarinaa tai teemaa jota seurata. Hahmoja on valtava määrä ja kohtaukset seuraavat toisiaan ilman että ne välttämättä liittyisivät toisiinsa mitenkään. Jossain vaiheessa iltaa nuoriso siirtyy viettämään omaa jouluansa autoillen kylän raittia pitkin, kun taas vanhemmat juovat vähän glögiä ja laulavat lauluja. Väistämättä kävi mielessä että tästä on yritetty luoda jonkinlaista kulttielokuvaa jota 30 vuoden päästä katsotaan innolla ja hahmoihin samaistutaan. Aika näyttää kuinka käy, mutta nyt elokuvan hienous jäi itselleni vähän avautumatta. Mutta toiminee kevyenä viihteenä juurikin joulun alla perheen kanssa katseltuna, eli siinä mielessä jouluelokuvana onnistunut. Leffassa muuten nähdään sekä Steven Spielbergin että Martin Scorsesen jälkikasvua. Vuokrattavana Viaplayssa.
-Hevoshuutaja