
Mä olen joskus vuosia sitten julkaissut täällä blogissa maailman helpoimman pataleivän ohjeen. Edelleen se on ohje, jonka kaivan esiin joka kerta, kun luvassa on ruokavieraita.
Tällä kertaa halusin leipään vähän jouluista tunnelmaa, ja kun kaivelin kaappeja, niin sieltä löytyi cashew-pähkinöitä sekä kuivattuja karpaloita. Suustani taisi jopa päästä tahaton: ”V*ttu jes!”.
Leivästä tuli tosi kaunis! Maku oli turvallisen hyvä, vaikkei karpalot eikä pähkinät lopputuloksessa erityisesti maistuneet. Aion kuitenkin jatkossakin kaivella kaappeja, sillä tää on hyvä keino tyhjentää erilaisten siementen tms. jämiä.
Pähkinäinen karpalo-pataleipä
3,5 dl kädenlämpöistä vettä
Pieni murunen hiivaa
1 rkl tummaa siirappia
4 dl vehnäjauhoja
3 dl hiivaleipäjauhoja
1 dl pähkinöitä
1 dl kuivattuja karpaloita
2 tl suolaa
Sekoita hiiva ja siirappi veteen, lisää muut aineet.
Peitä kulho pyyhkeellä ja jätä kohoamaan n. 12-24 tunniksi.
Laita pata/kattila uuniin ja uuni kuumenemaan 225 asteeseen.
Lisää taikinakulhoon pieni loraus öljyä ja vehnäjauhoja, jotta saat taikinan irtoamaan kulhosta.
Kippaa taikina kuumaan pataan (varo sormia!) ja paista kannen kanssa 30 minuuttia. Ota kansi pois (varo jälleen sormia!) ja jatka paistamista vielä 15 minuuttia.
-Hattara