Hampuusi: Polkaistaan homma käyntiin Hirviöt: Lyle ja Erik Menendezin tarinalla, joka on Netflixin 9-osainen tositapahtumiin perustuva rikos-sarja tältä syksyltä. Tämä on itsenäinen jatko-osa Netflixin Hirviö: Jeffrey Dahmer sarjalle. Tämä kertoo miten 1989 Beverly hillsissä asuneen rikkaan perheen parikymppiset pojat tappavat vanhempansa. Tämä nousi hitiksi varsinkin jenkeissä, mutta nousi myös meillä ilmestyessään katsotuimpien sarjojen joukkoon. Sillä rikkaiden tekemät rötökset kiinnostavat tavallista ihmistä, varsinkin veriteot.
Sarja on yllättävän kepeä verrattuna yleiseen true-crime meininkiin. Ei tässä silti mistään hassuttelusta ole kysymys, mutta lajityypille omainen synkkyys tekee tilaa myös koheltamisen tapaiselle menolle. Sillä Menendezin veljekset eivät ole aivan fiksuimpia kavereita ja tämän takia he ovat välillä myös raskasta seurattavaa. Heitä näyttelemään on pestattu tuntemattomat näyttelijät Nicholas Alexander Chavez ja Cooper Koch ja he tekevät kyllä mainiota työtä rooleissaan.
Veljesten tarina on pääosin mielenkiintoista katsottavaa, vaikka välillä joutuukin pyörittelemään päätä ihmetellessään tapahtumien kulkua ja pääkaksikko vaikuttaa rasittavilta. Tarinaa kuitenkin avataan jaksojen myötä eri näkökulmista ja se tempaa mukaansa. Jos tähän katsoo vielä rinnalle Netflixistä löytyvän Menendezin veljekset dokumentin, niin lopullinen päätös veljeksistä jää katsojalle, olivatko he perinnön perässä olevia typeriä sosiopaatteja vai olivatko todelliset hirviöt heidän vanhempansa? Sillä tämä sarja kallistuu lopulta ensimmäisen puoleen, mutta 22 tuntia haastatteluja puristettuna parin tunnin dokumenttiin taas asettuu enemmän veljesten puolelle. Suosittelenkin tätä niin sanottuna tandemina, jossa katsoo sekä sarjan, että dokumentin.
Luottomies -elokuva: All in on alkuvuodesta ensi-illassa ollut Ylen Luottomies sarjaan perustuva komedia. Elokuvassa Tommi Mäkinen-Renwall haaveilee ylennyksestä, jonka myötä hänellä olisi vaimonsa kanssa varaa muuttaa unelmien taloon, mutta kuten saattaa olettaa, niin hommat menee persiilleen. Siinäpä se lyhyesti. Elokuva keräsi teatterikierroksella yli 232000 katsojaa, eli voidaan puhua jonkinlaisesta hittileffasta. Nyt tämä lisättiin Yle Areenaan, ja päätin tarkastaa, että onko tämä minun mielestä hitti vai huti.
Ylellä 2016 käynnistynyt Luottomies sarja koostuu napakoista 10 minuuttisista jaksoista, jossa kaksi naapurusta joutuu kiusallisiin kommelluksiin. Ja vaikken ole sarjan fani, niin se toimii tuollaisina ilmatiiveinä annoksina. Elokuvan mitta sen sijaan on selvästi ongelma, eikä kohellus kanna vajaa puolitoista tuntista elokuvaa vaan tuntuu auttamatta ylipitkältä. Elokuvassa draama ja tarina jäävät ohuiksi ja komedia puolitiehen, niin jää fiilis, kuin katsoisi liian pitkäksi venytettyä kymmenminuuttista, mutta on tässä jotain näyttelijöistä kumpuaa lämminhenkistä sympaattisuutta kuitenkin, jonka myötä tämän kyllä katsoo, vaikkei siitä innostu.
Vanhassa vara parempi osiossa tällä kertaa on A History of violence, joka on David Cronenbergin ohjaama elokuva vuodelta 2005. Elokuvassa perheenisä tappaa pari murhamiestä puolustaessaan kahvilaansa ja hänestä tulee hetkeksi pikkukaupungin sankari. Uusi sankari kuitenkin mielummin karttaisi julkisuutta, vaikka se täyttääkin hänen kahvilansa asiakkailla. Julkisuuden mukana kaupunkiin ilmestyy myös pari gangsteria kyselemään kyseisen sankarin perään ja nopeasti nouseekin epäilykset, onko hän se joka väittää olevansa? Näyttelijätyöskentely on kauttaaltaan mainiota, mutta pakko nostaa esiin Viggo Mortensen, joka tekee moniuloitteisen roolin pääosassa. Erityismaininnan ansaitsee myös, aina loistava, Ed Harris herkullisesta sivuosastaan, jossa hän edustaa elokuvan pahuutta.
Elokuva on hidastempoinen, edeten verkkaisesti ja toimintakohtaukset on laskettavissa yhden käden sormin, mutta ne iskevätkin sitten kuvaruudun läpi moukarin tavoin. Rauhallisen kerronnan myötä brutaaleihin toimintakohtauksiin tulee voimakas kontrasti, joka nostaa niiden tehokkuutta katsojan silmissä entisestään. Tämä on mainio oivallus pitkän, mutta epätasaisen uran tehneelle ohjaaja Cronenbergille, joka onnistuu tällä kertaa nostamaan hyvin esille sellaisia teemoja kuin rakkaus, perhe, pelko, epävarmuus ja väkivalta. Teoksen kruunaa hienon musiikin maltillinen käyttö, joka korostaa elokuvan tunnelmaa ja lopputuloksena on erittäin onnistunut keitos draamaa ja trilleriä. Näimpä tämä kiilaakin Cronenbergin parhaiden töidensä joukkoon. Elokuva on vuokrattavana lähes kaikissa vuokrapalveluissa, kuten esim. Viaplay ja Appletv+
Hevoshuutaja: Terrifier 3, elokuvateatterit. Jo kolmanteen osaan edennyt kauhuelokuvasarja oli itselleni ennestään täysin tuntematon, ja katselin ennen tätä uusinta tuotosta vähän pohjille ensimmäistä Terrifier-elokuvaa. Ykkösosa on pienen budjetin splatterkauhu jonka pääosassa on mykkä Art the Clown. Terrifier 1 ei itseäni hirveästi vakuuttanut, tarinaa kun ei ollut ja pääosassa oli vain runsas verenvuodatus. Kolmas Terrifier elokuva on ilmeisesti suoraa jatkoa edelliselle kakkososalle, mutta tuskin vaikuttaa katselukokemukseen juurikaan vaikka se olisi näkemättä. Terrifier 3 tapahtuu joulun aikoihin, ja voikin siis sanoa että kyseessä on jouluelokuva. Juonesta jos nyt sen verran että Art the Clown saapuu pahan ystävänsä kanssa piinaamaan edellisestä elokuvasta selvinnyttä Siennaa perheineen. Siinä sivussa tapetaan vähän sivullisia ja veri lentää.
Splatterkauhu ei itselleni ole ollut koskaan mikään iso juttu, ainakaan jos elokuvalla ei ole tarjota mitään muita kauhuelokuvalle tyypillisiä elementtejä. Ja Terrifier kolmosella ei ole. Pelkästään järjetöntä verenvuodatusta ja kieltämättä aika mielikuvituksellisia tapoja kiduttaa ja tappaa viattomia ihmisiä. Veriset tehosteet ovat paikoin hyvin tehty, paikoin sitten vähän huonommin. Art the Clown voisi hahmona olla pelottava, mutta kun tämä ilmaisee itseään vain korostetuin ilmein ja heiluttelemalla käsiään, alkaa naama äkkiä ärsyttämään. Puhuva pääpahis toimisi paremmin. Kaksituntisena Terrifier 3 on aivan liian pitkä, ja käy puuduttamaan muutenkin kuin päähenkilön naamanvääntelyn osalta. Mielestäni kyseessä on huono elokuva, mutta kyllähän tämänkaltaiselle kidutuspornollekin katsojansa löytyy, minä en heihin kuulu. Sen verran vielä loppuun että suosittelen noudattamaan ikärajasuositusta, ei tämä ole lasten katseltavaa.
Cuckoo, IPTV. Amerikkalais-Saksalainen kauhujännäri alkaa kun juuri äitinsä menettänyt nuori Gretchen (Hunter Schafer) muuttaa isänsä uuden perheen luokse Saksaan. Ja vielä tarkemmin isänsä niljakkaan pomon omistamaan lomaresorttiin pienessä vuoristokylässä. Niljakas pomomies Herr König (Dan Stevens) palkkaa Gretchenin hotellin respaan töihin, sillä ehdolla että tämä ei tee iltavuoroja koska jostain syystä iltaisin ei ole nuoren ihmisen hyvä kulkea töistä kotiin. No Gretchen ei tästä välitä vaan päätyy jo toisena iltanaan tekemään iltavuoroa. Sen lisäksi että respan aulassa on oudosti käyttäytyvä nainen joka oksentelee, tulee kotimatkalla vastaan pelottava hahmo joka yrittää käydä käsiksi. Pienessä vuoristokylässä on selvästi jotain erikoista meneillään.
Cuckoo alkaa ihan hyvissä merkeissä, asetelma on mielenkiintoinen ja maailma on rakennettu jännittävällä tavalla, kaikki näyttää ja tuntuu kuin 30 vuoden takaa, mutta silti älypuhelimet ovat olemassa. Ensimmäinen jännittävä kohtauskin on hieno ja oikeasti jännittävä, mutta tämän jälkeen kun outoja asioita aletaan selittämään ja näyttämään enemmän, muuttuu homma turhan koukeroiseksi. Tarinan monimutkaisuus kääntyy itseään vastaan kun yrittää ymmärtää mitä tapahtuu, eikä oikein pääse uppoamaan elokuvan tunnelmaan. Toki kaikki lopulta selitetään, turhankin rautalangasta vääntäen, mutta elokuvan hyvä momentum hukataan turhaan kikkailuun. Kunnianhimoinen ja arvostettava yritys kuitenkin josta on hattua nostettava, harmi vain että toteutus on tällä kertaa vähän liian sekamelska. Pääosan Hunter Schafer tekee aivan mainion roolin 17(!)-vuotiaana Gretcheninä, muut näyttelijät menevät siinä sivussa ilman moitteita. Cuckoo on aivan ok elokuva jossa olisi ollut potentiaalia paljon parempaakin.
Endurance, Disney+. Tämä juuri julkaistu dokumentti kertoo Endurance nimisen laivan tarinaa kahdella eri aikajanalla. Vuonna 1914 tutkimusmatkailu oli vielä voimissaan, ja Ernest Shackleton miehistöineen lähti kohti etelä-mannerta, tavoitteenaan seilata ensin Englannista etelämantereelle ja sen jälkeen ylittää manner ensimmäisenä retkikuntana. Hommat meni kuitenkin huolella vituiksi ja laiva jäi talvella 1915 kiinni jäihin, ja myöhemmin paatti myös upposi 3000 metrin syvyyteen. Retkueen mukana oli video(!)- ja valokuvaaja, joka tallensi seurueen koettelemuksia. Dokumentissa nähdään käsiteltyjä videopätkiä ja valokuvia yli sadan vuoden takaa, sekä joitain näyteltyjä avainhetkiä. Nykyhetkessä (2022) seurataan kansainvälisen tutkimusryhmän edesottamuksia suomalaisrakenteisella jäänmurtaja/tutkimusaluksella, kun he yrittävät paikallistaa upponnutta Endurancea.
Itselleni entuudestaan täysin tuntematon aihe, mutta varsin mielenkiintoinen sellainen! Kukapa olisi uskonut että joskus yli sata vuotta sitten on tutkimusmatkailijoilla ollut videokamera mukana. Dokumentissa kuullaan myös otteita miehistön päiväkirjamerkinnöistä, heidän omilla äänillään. Tätä hieman ihmettelin mutta lopussa kerrottiin että äänet on luotu tekoälyn avulla oikeiden ääninäytteiden perusteella. Mitäpä tuosta, jännittävää oli kuunnella uskomattomia tapahtumia epäonniselta retkeltä. Välillä tapahtumat olivat sen verran riipaisevia että silmäkulma meinasi kostua. Nykyajassa tapahtuva hylyn metsästys ei sitten toisaalta ollut juurikaan kovin kiinnostavaa, näitä puhuvia päitä näkee jokaisessa dokumentissa. Jos dokkari olisi ollut pelkästään tarinaa sieltä alkuperäiseltä tutkimusretkeltä, olisi tämä voinut olla 5/5 tapaus. Tai no olihan se ihan hienoa lopussa kun näytettiin kuvia siitä hylystä yli sata vuotta uppoamisen jälkeen. Jokatapauksessa tätä voi helposti suositella dokumenttien ystäville.
Satunnaistoisto 