Hampuusi: Taru sormusten herrasta Rings of power -sarjan 2.kauden päätyttyä Primellä tarkastelin, että mitähän muuta sieltä löytyy ja tartuin tuoreeseen rikoselokuvaan, Killer heat. Elokuvassa nainen palkkaa yksityisetsivän selvittämään miehensä veljen kuolemaa. Sillä poliisit ovat jo sulkeneet tapauksen onnettomuutena, mutta nainen ei niele selitystä. Siinä lähtöasetelmat tähän noir-henkiseen murhamysteeriin. Ja juuri noir-henkisyys tässä kiinnittikin huomioni, sillä olen vanhojen mustavalko noir-elokuvien ystävä. Tosin nämä uudemmat noir-elokuvat, eli neo-noirit ovat harvoin hyviä, mutta aina välillä sinne sekaan mahtuu yllätyksiä. Oliko tämä sellainen?
Lähdetään liikkeelle siitä, että kyseessä on Jo Nesbon, Jealousy Man kirjan filmatisointi. Nesbon kirjatuotanto ei ole minulle tuttu, mutta filmatisoinnit ovat olleet pääosin pettymyksiä. Mutta tässä rakkauden triangelin ympärille kasautuva mysteeri on aivan mielenkiintoinen. Joseph Gordon-Levitt on myös aivan ok alkoholisoituneena ja rikkinäisenä dekkarina. Mutta tästä puuttuu jännitys ja intensiteetti. Sen lisäksi itse arvasin twistin, mutta se voi johtua, että näitä on tullut vuosien saatossa kateltua aika paljon. Nämä puutteet syö elokuvan tehoja, mutta silti tämä oli ihan hyvä dekkari, joka toimii kertakäyttöviihteenä.
House of spoils on tuore kauhuelokuva, joka löytyy myös Primen valikoimista. Elokuvassa lupaava kokki palkataan uuteen syrjässä olevaan ravintolaan pääkokiksi, mutta pian selviää, että ravintolassa on pielessä muutakin kuin omistajan ongelmat sijoittajien kanssa. Siinä lähtöasetelmat tähän kauhuelokuvaan, joka yhdistelee Bear ja Boiling point tyyppistä ravintolameininkiä yliluonnolliseen jännitykseen. Ei siis ruokapornoa, vaan ruokakauhua.
Tosin ei tämä kyllä hirveän pelottava ollut. Vähän karmiva ja aavistuksen jännittävä, muttei pelottava. Ja tarinaltaan vähän hölmö, mutta tässä lajityypissä tarinan suhteen pitääkin olla monesti armollinen. Pääosan Ariana DeBose on hyvä nousussa olevana kokkina, joka joutuu tekemättömään paikkaan keittiössä, jossa ei riitä selittävissä oleva kaaos, vaan siihen lisätään selittämättömätkin ongelmat. Lopputulos on kauhun ystäville kertakäyttöviihdettä, mutta muille ongelmajätettä. Joten vaikka peli onkin nyt avattu Lokakuun ja Halloweenin kauhuleffojen suhteen, niin toivon että seuraavat elokuvat ovat parempia.
500 days of Summer on Marc Webb:n ohjaama draamaelokuva vuodelta 2009. Elokuvassa onnittelukortteja suunnitteleva mies tapaa elämänsä naisen tai niin hän kuvittelee ja tämä kertookin 500:sta hyvästä ja vähemmän hyvästä päivästä sen naisen kanssa. Tämä ei siis varsinaisesti ole rakkaustarina vaan tarina rakkaudesta. Pääosien Joseph Gordon-Levitt ja Zooey Deschanel ovat mainioita ja heidän kemiansa pelaa hyvin yhteen.
Kyseessä on romanttisen komedian asuun puettu tarina parisuhteesta, jota ei ollutkaan kirjoitettu tähtiin. Elokuva ei etene perinteiseen tapaan kronologisessa järjestyksessä vaan kerronta on rikottu palasiksi ja esitetään päivä kerrallaan takaumin, kuin sattumanvaraisessa järjestyksessä hyppien tunnetiloista toiseen, näyttäen sekä rakkauden suloisen, että kirvelevän puolen. Lopputuloksena on Elämänmakuinen ja nokkela elokuva, jota siivittää mainio soundtrack. Samalla tämä on erittäin kiva pieni draama, ollen raikas tuulahdus, poiketen sopivasti valtavirrasta ja näin voittamaan puolelleen. Tämä kuuluukin mun lemppareiden joukkoon lajityypissään ja löytyy ainakin Disney+:n valikoimista.
Hevoshuutaja: Mother, Couch! – Äiti sohvalla – elokuvan ensi-ilta on tänään, ja kävin sen katsomassa eilen ennakkonäytöksessä suomen hevosnaamariyhdistyksen kutsumana. Leffan nimi kertoo elokuvan tärkeimmän ajatuksen, äiti on sohvalla. Äiti (Ellen Burstyn) on sohvalla juuri konkurssin tehneessä huonekaluliikkeessä, jossa kuitenkin vielä on pari työntekijää järjestelemässä asioita. Paikalle saapuu ensin äidin kaksi poikaa, David (Ewan McGregor) ja Gruffudd (Rhys Ifans). Myöhemmin heidän seuraansa liittyy vielä sisko Linda (Lara Flynn Boyle). Pyynnöistä huolimatta äiti ei suostu sohvalta nousemaan ja huonekaluliikkeessä ollaankin sitten koko perheen voimin parin päivän ajan.
Hmm, olisiko tämä sitten jonkinlainen draamakomedia ollut. Vaikka minusta tämä ei ollut hauska eikä draamankaan osalta jäänyt paljon käteen. Siinä missä veljeksistä vanhempi Gruffudd on lunki setämies joka lähinnä jutustelee huonekalukaupan työntekijän kanssa, on McGregorin esittämä David erittäin rasittava hahmo joka säntäilee edestakaisin ja stressaa siinä määrin äidistään ja omasta perheestään että se katsojankin ahdistumaan ja stressaantumaan. Muutenkin elokuvan hahmot käyttäytyvät omituisesti eikä äidin ongelmaan tunnuta edes haluavan mitään ratkaisua. Mother, Couch! on omintakeisesta alkuasetelemastaan huolimatta hyvinkin tylsä elokuva, joka kai yrittää kertoa jotain tärkeää perhedynamiikasta ja ylipäätään elämästä, mutta en saanut silti mitään irti. Lopussa elokuvaan tulee yksi taso lisää joka mitätöi tai on mitätöimättä aiemmat oudot tapahtumat, tulkitsijasta riippuen. Ehkä tämä on enemmänkin jokin kokeellinen taideprojekti kuin oikea elokuva, ja en tiedä miten tähän on näinkin nimekäs näyttelijäkaarti saatu mukaan.
Beetlejuice Beetlejuice, elokuvateatterit. Ensimmäisen Beetlejuice-elokuvan tapahtumista on kulunut kymmeniä vuosia, ja siinä nähty nuori nainen Lydia Deetz (Winona Ryder) on nyt aikuinen nainen jolla on oma tv-show ja teini-ikäinen tytär Astrid. Lydian isä kuolee tapaturmaisesti ja Lydia sekä Astrid matkaavat kotikonnuilleen, jonne tapahtumat ensimmäisessä elokuvassa sijoittuvat. Paikalla on tietysti myös Lydian taiteilijaäiti Delia, ja Astrid tapaa kivan pojan naapurista, mikäs sen mukavampaa. Mutta eipä menee kovinkaan kauan kun tuonpuoleisessa majaileva Beetlejuice (Michael Keaton) huomaa että hänen vanha ihastuksensa Lydia on maisemissa ja ottaa tähän yhteyttä. Paljon muitakin omituisia asioita on pienessä kylässä vireillä, kuten myös tuonpuoleisessa.
Ensimmäisestä Beetlejuicesta en muistanut oikeastaan mitään, joten virkistin muistiani wikipedian avulla. Ja melkein sitä suosittelen muillekin jos ensimmäisen osan katselusta on kovinkin kauan. Toki tämän voi katsoa ilmankin, mutta kyllä se selittää paljon asioita leffan maailmasta ja hahmoista. Beetlejuice Beetlejuice on helposti tunnistettava Tim Burtonin elokuvaksi, se on kuin aikuisille tehty lasten satuelokuva. Toki sillä erotuksella että kuvasto on paikoin sen verran roisia että se ei ole lapsille sopivaa nähtävää. Beetlejuice 2 on mukavaa ja helppoa katseltavaa, joka jaksoi hymyilyttää muutamaan otteeseen, ja muutaman kerran pääsin ihastelemaan Tim Burtonin visuaalista silmää. Pelottava se ei ole, enemmänkin sellainen kevyt komedia fantasiatwistillä. Mielenkiintoisimmat tapahtumat olivat tuonpuoleisessa, kun taas maan päällä ei ihan hirveästi ollut mielenkiintoisia asioita, ihan loppua lukuunottamatta. Olisinkin toivonut elokuvalta enemmän keskittymistä mielipuoliseen tuonpuoleiseen, sillä siellä Beetlejuice 2 on parhaimmillaan. Mukaan on otettu myös sellaiset tähdet kuin Willem Dafoe ja Monica Bellucci, joiden rooli lopulta jää niin pieneksi ja merkityksettömäksi että mietin olisiko elokuva jopa ollut parempi ilman heitä. Mutta kyllä tästä lopulta ihan positiivinen fiilis jäi ja katselukokemus oli mieluisa.
Are You There God? It’s Me, Margaret. Viaplay. Margaret on on juuri aloittamassa kuudetta luokkaa, kun hänen isänsä saa uuden työpaikan ja perhe muuttaakin New Yorkista New Jerseyyn. Margaretilla ottaa koville hylätä kaverinsa ja isoäitinsä, mutta sopeutumista helpottaa kun hänen äitinsä lopettaa työt ja ehtii viettää aikaa Margaretin kanssa. Ja pian Margaret saakin jo uusia kavereita naapurustosta ja salainen kerhokin perustetaan tyttöjen kesken. Kuutosluokkalaisten tyttöjen elämä on koulun lisäksi pojista puhumista ja puberteetin odottelua. Margaretin mieltä askarruttaa myös se että häntä ei ole kastettu mihinkään kirkkoon, vaan vanhemmat ovat jättäneet päätöksen uskonnosta hänelle itselleen. Margaret puhuu säännöllisesti jumalalle joka ei kuitenkaan tunnu kuulevan.
Vuonna 2023 valmistunut Are You There God? It’s Me, Margaret. on hyvänmielen kepeä kasvutarina. Elokuva sijoittuu ihan 70-luvun alkuun, joten kännyköitä ja muita helvetinkoneita ei vielä ollut ja lapset olivat onnellisia. Leffan maailma on stereotyyppistä amerikkalaista unelmaa omakotitalolähiössä jossa ihmisten isoimmat huolet liittyvät lähinnä lumitöihin tai ruohonleikkuuseen. Toki elokuva käsittelee vakaviakin asioita, kuten Margaretin Barbara-äidin (Rachel McAdams) suhdetta vanhempiinsa, tai nuoren Margaretin suhdetta uskontoon. Mutta kovin pintapuolisiksi nämä asiat jätetään ja elokuvan kepeä yleisvire pysyy yllä eikä katsojan tarvitse vajota synkkyyteen. Muutenkin näin suomalaisena on vaikea suhtautua elokuvan joidenkin hahmojen intohimoiseen uskontosekoiluun. Leffan lapsinäyttelijät ovat vertaansa vailla, eikä heistä yksikään onnistu ärsyttämään, ja osaavat vielä mokomat näytelläkin. Rachel McAdams, tuo naispuolinen Ryan Gosling, tekee vakuuttavaa työtä Margaretin äitinä ja yhden uransa parhaista roolisuorituksista. Are You There God? It’s Me, Margaret. on varsin hyvä elokuva, jonka olisi suonut kestävän pidempäänkin sillä nyt joitain asioita ohitettiin liian nopeasti, ja lopetukseen olisin kaivannut lisää potkua. Mutta hyvä näinkin. suosittelen.
Satunnaistoisto 