Hampuusi: Lähdetään liikkeelle touko-kesäkuun vaihteessa julkaistusta 6-osaisesta Netflix-sarjasta, Eric. Sarjassa isä, joka on eräänlainen nukkeviihteen nero, riitelee jälleen illalla humalassa vaimonsa kanssa ja seuraavana päivänä heidän poikansa katoaa parin korttelin koulumatkalla. Siinä lähtöasetelmat tarinaan, jossa surunmurtama isä ystävystyy poikansa huoneesta löytyvän hirviön kanssa ja alkavat yhdessä etsimään kadonnutta poikaa. Benedict Cumberbatch tekee pääosassa hienon roolityön äkkipikaisena, ylimielisenä ja alkoholisoituneena miehenä, joka käy surutyön ohessa matkan viinapirunsa kanssa, joka johtaa pohjakosketuksen kautta haluun muuttua erittäin epämiellyttävästä henkilöstä, paremmaksi ihmiseksi.
Eric on sarja, joka voisi olla mainio elokuva, jos olisi malttanut karsia teemoja ja keskittyä muutamaan ydinteemaan. Toki sarjamuoto mahdollistaa haukata isomman palan ja nyt Eric onkin yhtäaikaa katoamisjännäri, alkoholismitarina ja poliisisarja, joka käsittelee mielenterveysongelmia, korruptiota, rasismia, köyhyyttä, kodittomuutta, seksuaalivähemmistöjä yms psykologisia ja sosiaalipoliittisia asioita, jotka muuttuu tarinalle painolastiksi, kun niitä on liikaa ja jäävät vielä monilta osin puolitiehen.
Sarjan tapahtumat sijoittuvat 80-luvulle, mutta ulkoasu on vedetty, jonkin 70-luku filtterin läpi ja kaikki näyttää vähän likaiselta. Se tosin sopii sarjan maailmaan ja tunnelmaan, jossa minne vain katsookin niin on vaikea nähdä asioiden olevan hyvin. Päähahmo ja hänen mielikuvitushirviönsä tuo muuten niin synkkään tarinaan kivaa absurdiutta. Ja vaikka sarjan lopetus on siirappinen ja tämä olisi toiminut paremmin elokuvana, kun olisi karsittu teemoja ja sivuhahmoja, niin ei tämä huono ollut näinkään. Aivan hyvä ja ehdottomasti katsomisen arvoinen.
Manaaja: Uskon merkki oli viime syksynä Suomessa ensi-illassa ja lisättiin tällä viikolla SkyShowtimen kataloogiin. Elokuvassa kaksi teinityttöä katoaa metsään kolmeksi päiväksi muistamatta tapahtuneesta mitään. Pian vaikuttaa, kuin heidät olisi riivattu. Siinä lähtöasetelmat säikyttelyyn. Kyseessä on viides osa Manaaja elokuvien sarjassa. Ensimmäinen Manaaja on kauhuelokuvien suurimpia klassikoita ja kuten yleensä, niin jatko-osat hyeenan paskaa. No kolmas Manaaja oli aivan kelpo, mutta mites tämä tuorein yritys? Minäpä kerron.
No vaikeahan tätä on hyväksikään väittää. Elokuva kyllä alkaa ihan mielenkiintoisena ja maltilla käynnistyvänä jännärinä, mukaan tuodaan myös ensimmäisestä osasta tuttu Ellen Burstynkin, mutta kuinka ollakaan, puolivälin jälkeen homma lähtee viimeistään luisuun ja muuttuu perinteiseksi tusina-säikyttelyksi, eikä aidosta jännitteestä tai painostavasta tunnelmasta ole tietoakaan. Eikä käsikirjoitus anna aihetta heittää hattua ilmaan, joten kaikki tuoreet hahmot jäävät yhdentekeviksi, eikä heidän kohtalostaan juuri välitä. Joten lähes parituntisena tämä on auttamatta ylipitkä ja tuntuu paikoin tylsältäkin. Pelottavinta tässä on, että tälle on aiottu tehdä kaksi jatko-osaa. Joten tätä ei voi suositella oikein kenellekään.
Hevoshuutaja: Hitman, elokuvateatterit. Gary Johnson on yliopiston professori joka sivutoimenaan auttaa poliisia nappaamaan kiinni ihmisiä jotka yrittävät palkata palkkatappajaa. Poliisi toimii pienessä ryhmässä joista yksi esittää palkkatappajaa ja yrittää saada kaupat tehtyä epäillyn kanssa, jonka jälkeen paha-aikeinen ostaja pidätetään. Kun ryhmän ”näyttelijä” hyllytetään tehtävästä, joutuu Gary yllättäen astumaan rooliin. Ja kappas, Gary onkin hommassa suorastaan lahjakkuus. Gary tekee mainiota duunia esittäessään erilaisia palkkatappajia, kunnes hän tapaa kauniin Madisonin joka haluaisi miehensä hengiltä. Garyn roolinimenä on tällä kertaa Ron, joka on seksikäs ja karismaattinen palkkatappaja. Ronin roolissa mies puhuu naisen luopumaan murha-aikeista, ja alkaa pian tapailemaan häntä. Romanssia pukkaa ja Garylla onkin melkoinen homma ettei paljasta olevansa oikeasti vain tylsä professori.
Odottelin Hitmanista jonkinlaista perusvarmaa toimintakomediaa, mutta sainkin mustahkolla huumorilla varustetun kevyen draaman. Vähän pökkelömäiseksi aiemmin tuomitsemani Glen Powell näyttelee itsensä oikeiden näyttelijöiden joukkoon useilla erilaisilla hahmoillaan, jotka ovatkin elokuvan alun parasta antia. Siinä vaiheessa kun pääosakaksikko tapaa toisensa, menee elokuva kovin tylsäksi. Mitään toimintaa tässä siis ei ole alkuunkaan, ja huumorikin on kovin kuivaa ja vähäistä. Romanssipuolikaan ei oikein kunnolla kehity mihinkään vaikka sitä pitkään veivataankin. Välillä elokuvassa nähdään Gary yliopiston luennoilla vetämässä jotain mukasyvällisiä puheita, joiden kai olisi tarkoitus kertoa jotain elokuvan sanomasta, mutta ne olivat ainoastaan tylsiä. Voisin oikeastaan sanoa että en saanut tästä elokuvastä mitään irti. Lopussa Hitman saa vielä niin erikoisen käänteen että se vie pohjan koko aiemmalta tarinalta. Sisältöönsä nähden puoli tuntia liian pitkä elokuva olisi kaivannut jonkinlaisen piristysruiskeen tai käänteen jo aiemmin jotta se olisi jaksanut kiinnostaa. Lopputekstien alkaessa ruudulle ilmestyi Richard Linklaterin nimi, joka oli tuttu, ja googletuksen jälkeen huomasin että mieshän on ohjannut mm. Rakkautta ennen-trilogian ja muistaakseni aivan hyvän Boyhoodin. Jotenkin en ymmärrä miten mies on päätynyt tämmöisen tusinaleffan puikkoihin, joita julkaistaan suoratoistoihin viikottain.
Am I OK?, Hbo Max. Olenko ok, kysyy Dakota Johnsonin esittämä kolmikymppinen Lucy itseltään ja parhaalta ystävältään Janelta, sen jälkeen kun Jane on kertonut muuttavansa ulkomaille. Ja vielä tarkemmin sen jälkeen kun Lucy on myöntänyt että tykkääkin ehkä oikeasti tytöistä. No eipä hätää sanoo Jane, ihminen saa tykätä kenestä haluaa, ja nyt Lucylle olisi järkättävä äkkiä jotain sutinaa muiden kuin miesten kanssa. Onneksi Lucyn työpaikalta löytyykin työkaveri Brittany joka vaikuttaisi olevan samoilla aaltopituuksilla Lucyn kanssa.
Am I OK on pienimuotoinen ja valitettavan kevyt draamaelokuva. Kolmikymppisen kauniin naisen kipuilu seksuaalisuutensa kanssa olisi ollut rohkea aihe ehkä 20-30 vuotta sitten, mutta enää se ei sitä ole, joten aiheen sijasta dramatiikkaa pitäisikin saada sitten sisältöön. Elokuvassa ystävykset istuksivat ilta toisensa jälkeen kalliin näköisissä drinkkibaareissa ja juttelevat elämästä, kunnes heidätkin riita erottaa. Lucyn persoonaa ja aiempia kokemuksia kumppaneiden kanssa ei avata juurikaan, ja kaikki on kovin pintapuolista. Ystävysten välinen riitakin vaikuttaa typerältä lasten tappelulta. Am I OK tuntuu kuin se olisi yksi jakso taannoisessa Ally McBeal-sarjassa, kevyt ja helposti unohdettava. Ihmetystä tosin herätti se että miten Span respassa työskentelevällä Lucylla on varaa asua jättimäisessä asunnossaan ja riekkua illat coctailbaareissa.
Bullshit (Amazon Prime) on tositapahtumiin perustuva minisarja tanskalaisesta moottoripyöräkerhosta nimeltään Bullshit MC. Sarja sijoittuu 70-80 luvun taitteen Kööpenhaminaan. Tarinan pääosassa on nuori Henning, joka haluaa kovasti mukaan moottoripyöräjengielämään. Henning onnistuukin siinä, ja pian hänestä tulee myös jengin presidentti. Kerhoelämän rauhaa sotkee vastikään Tanskaan rantautunut Hells Angels, jonka kanssa Bullshit MC käy veriseksikin äityvää sotaa. Toisaalta Henningin elämään tuo erilaista haastetta tyttöystävä Pia, jonka kanssa päädytään naimisiin asti, ja ajoittain näyttää jopa siltä että Henning pystyisi vaihtamaan vaarallisen kerhoelämän turvalliseen perhe-elämään Pian kanssa. Mutta ikävä kyllä Henningin hurja luonto ajaa miehen aina vain takaisin moottoripyörien pariin.
6-osainen Bullshit on tiivis ja hyvin tehty minisarja, jossa 70-luku on toteutettu hienolla tavalla. Kameratyöskentely on paikoin kuin dokumentista, joka luo tunnelmaa ja tuo uskottavuutta. Yksi jaksoista on saatu näyttämään kuin yhdellä otolla kuvatulta, joka onkin sarjan kohokohtia. Moottoripyöräkerholaisten elämästä ei anneta mitenkään siloiteltua kuvaa, vaan päihteet sekä veriset yhteenotot ovat arkipäivää, ja vaikka pääosahahmo Henningillä on myös pehmeä puolensa, ei hänestäkään lopulta anneta kovinkaan mukavan miehen kuvaa. Bullshit on ankean rankka ja väkivaltainen kuvaus, jossa ajoittaiset ilon hetket rikotaan väkivaltaisella tavalla. Vaikka sarja on kauttaaltaan laadukas, on se silti tavallaan vähän pettymys. 6 noin 40-minuuttista jaksoa on tämmöiselle tarinalle liian vähän, ja vähän jäikin semmoinen fiilis kuin tämä olisi ollut vain aihio tai pilotti jollekin pidemmälle sarjalle. Näin ei kuitenkaan taida olla, ja Bullshit hukkaakin ison mahdollisuuden olla loistava sarja. Hahmojen kehitys on paikoin omituisen nopeaa ja heidän motiivinsa jäävät vähän pimentoon. Sarja ei myöskään avaa millään tavoin miten moottoripyöräkerhot toimintaansa rahoittavat, vaikka tietysti taustalla taitavat olla huumeet. Valituksestani huolimatta tämä on hyvä sarja ja suosittelen katselemaan.
Satunnaistoisto 