Hampuusi: Potkaistaan tämänkertainen setti käyntiin Netflixin 7-osaisella sarjalla, Baby reindeer. Tämä psykologinen draamatrilleri-sarja julkaistiin noin kuukausi sitten ja Neiti Hattara esitteli tätä jo aikaisemmin, mutta meikämattolaiturin lähestymiskulma on erilaisempi, niin ei tule toistoa kuitenkaan. Sarjan takana on näyttelijä-koomikko Richard Gaddin, jonka omiin kokemuksiin tarina pohjaa. Tarina lähtee käyntiin, kun päähahmo Donny Dunn tulee tekemään rikosilmoitusta häntä vainoavasta ja henkisesti epävakaasta naisesta, Marthasta. Sitten tarinaa lähdetään kehräämään auki takaumien avulla ja miten kaikki alkoi kun baarimikkona työskentelevä koomikko, Donny, tarjosi tee-kupposen naiselle, jota sääli. Siinä lähtöasetelmat tähän tosielämän stalkkaus-tarinaan, johon on sotkettu sekaan fiktiota, jotta todellisia ihmisiä tapauksen takaa ei voisi tunnistaa. Tarinan tunnepuoli on kuitenkin sarjan luojan mukaan täysin totta.
Sarjan luoja, kirjoittaja ja pääosanäyttelijä, Richard Gadd, repii itsensä auki, paljastaakseen syvimmätkin tuntonsa koko maailmalle, käydessään läpi traumojansa. Tällainen itsensä avoimesti uhraaminen viihteen alttarille on aina poikkeuksellista ja äärimmäisen rohkeaa. Sarja on alkuun tukalaa ja epämiellyttävää katsoa, sillä tunnelma on äärimmäisen painostava ja kerronta tulee iholle. Ensimmäisten jaksojen jälkeen, kun kerronnan paino siirtyy päähahmon itsereflektioon, niin sarjan sävy muuttuu ja piinaavuuden sijaan tunsin itseni surulliseksi. Lopputuloksena on varsin vaikuttava kokemus ja mainio sarja rikkinäisestä ihmisestä, joka joutuu henkisesti sairaan ihmisen vainoamaksi. Itse Stephen King on sanonut tämän olevan yksi parhaista sarjoista mitä on koskaan katsonut ja olen somestani saanut lukea miten tämä on jäänyt osalla kesken ensimmäisten jaksojen aikana, kun ovat kokeneet sarjan liian ahdistavana ja kuumottavana. Joten herkimmille en uskalla tätä suositella, mutta muille kyllä.
By the way sarja on saanut aikaan ikävän ilmiön kun oman elämänsä ”yksityisetsivät” ovat alkaneet selvittää, kuka stalkkeri-hahmo Marthan takana oikeasti on. Ja näin oikea ”Martha” on nyt joutunut vihapostin ja ahdistelun kohteeksi, mutta myös väärät henkilöt ovat joutuneet tapauksessa uhriksi. Richard Gadd onkin pyytänyt ihmisiä lopettamaan spekuloinnin oikeista henkilöistä nimien takana ja kertonut tehneensä Marthasta tarkoituksella erilaisen henkilön, ettei häntä tunnistettaisi sarjasta. Eikä oikeiden henkilöllisyyksien tunnistaminen ole sarjan pointti, sillä henkisesti epävakaan ihmisen ei tarvitse kärsiä määräänsä enempää ja hän on itse käsitellyt vainoamistapauksen loppuun.
Juhannusyö (Midtsommernatt) on Netflixin tuoreehko norjalainen draamasarja, huhtikuulta. Tässä 5-osainen sarjassa 30 vuotta naimisissa ollut vanhempi pariskunta päättää kutsua perheen ja läheiset viettämään yhdessä ruotsalaista juhannusta ja samalla tarkoitus kertoa, että aikovat erota. Juhliminen ei kuitenkaan mene aivan suunnitelmien mukaan, sillä muillakin on salaisuuksia eikä konflikteilta vältytä, joten juhannuksen vietto menee pieleen. Siinä sarjan konsepti lyhyesti ja kun kesä lähestyy jo kovaa vauhtia, eikä juhannukseenkaan ole enää pitkä matka, niin tartuin tähän uteliaisuudesta. Kiinnosti myös miltä pilalle mennyt juhannus norjassa näyttää?
Tosin kun tässä puhutaan juhannuksen pieleen menemisestä, niin silti porukalla on pääosin koko ajan hauskaa ja lopussa kaikki on hyvin. Se saakin miettimään, että onko suomi pohjoismaiden mustalammas? Sillä jos meillä tehtäisiin sarja pieleen menneestä juhannuksesta, niin siinä ei takuulla kaikilla olisi hauskaa, eikä lopussa kaikki hyvin. Jos tätä vertaa esim. viimevuoitiseen Mummola elokuvaan, jossa suomalainen joulunvietto menee pieleen, niin tämä norjalainen kuvaus lähinnä naurattaa. Se ei silti haittaa. Nimittäin kyseessä on mukavan kevyttä ja kesäistä draamaa, jonka parissa viihtyi hyvin. Hahmot oli kirjoitettu sillai hyvin, että vaikkei heihin ehditty kunnolla syventyä, niin silti sai kuvan millaisista henkilöistä on kysymys, eivätkä jääneet paperisiksi, eikä teennäisiksi. Näin lopputuloksena on kesän odotukseen, aurinkoista ja mukavaa draamaa iloisempien naapuriemme toimesta n.30min annoksina.
Hevoshuutaja: The Fall Guy on tuore toimintakomedia jota tähdittää Ryan Gosling ja Emily Blunt. Gosling on stuntmies Colt Seavers joka tekee paluun elokuvahommiin vakavan loukkaantumisen jälkeen. Kyseisen elokuvan ohjaajan tuolilla istuu Bluntin näyttelemä Jody Moreno. Kaksikolla on aiemmin ollut suhde joka ei päättynyt kovin iloisissa merkeissä, ja se aiheuttaa tietysti tilanteita kuvauspaikalla. Pian käy ilmi että elokuvan päätähti Tom Ryder on kadoksissa ja Colt lupautuu etsimään miehen jotta elokuva saataisiin purkkiin. Etsintöjen aikana Colt kohtaa odottamattomia käänteitä ja ajautuu vaarallisiin tilanteisiin tämän tästä. Työ stuntmiehenä on kuitenkin koulinut miehestä melkoisen moniosaajan joka auttaa Coltia tämän etsiessä kadonnutta näyttelijää. Siinä sivussa mies yrittää myös lämmitellä vanhaa heilaansa Jodya.
Fall Guy on superviihdyttävä toimintahassuttelu josta on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa. Toimintakohtauksia riittää ja ne ovat hienon näköisiä ja kekseliäitä. Rymistelykohtauksia säestää oikein mainio soundtrack. Hassutteluosastollakin on aivan hyvää tekemistä, joskin ihan ääneen naurattajaksi elokuvasta ei ole. Elokuva lepää hyvin pitkälti Ryan Goslingin harteilla ja mies tekeekin mainion suorituksen. Emily Bluntia ruudulla nähdään hieman vähemmän mutta kyllähän hänkin on nainen paikallaan, kuten aina. Kaksikon väliseen romanttiseen suhteeseen käytetään onneksi melko vähän aikaa joten elokuvan viihdyttävä meno ei pääse lässähtämään liiemmin. Tuottajaa näyttelevä Hannah Waddingham ei mielestäni istunut rooliinsa ihan täydellisesti, ja lopussa tuntui että naisen huuto ja kohkaaminen alkoi jo vähän ärsyttämäänkin. Ainoa miinus minulta tulee muutenkin elokuvan mitasta, jota oli ehkä se 15-20 minuuttia liikaa ja alkoi ihan kevyesti jo puuduttamaan loppua kohden. The Fall Guy ei ole mikään elokuvataiteen merkkiteos eikä sitä parin viikon jälkeen varmasti edes muista katsoneensa, mutta on täydellinen viihdepaketti nautittavaksi popcornin kanssa.
The Idea of You, Prime video. Anne Hathaway esittää nelikymppisiään viettävää yh-äiti Solenea, joka on suunnitellut juhlistavansa merkkipäiväänsä yksin metsäretkellä. Suunnitelmiin tulee kuitenkin muutos kun Solenen teini-ikäinen lapsi ei pääsekään isänsä kanssa Coachella-festareille, isällä kun on tärkeitä työasioita hoidettavana. Solene lupautuu lähtemään festareille mukaan, onhan heillä kuitenkin vip-liput ja kaikki. Vip-alueella Solene törmää August Moon-bändin 24-vuotiaaseen laulajasöpöläiseen Hayesiin, ja sitten se onkin menoa. Syistä joita en ymmärrä, Solene ja Hayes ihastuvat toisiinsa välittömästi ja aloittavat suhteen. Ja koska kyseessä on romanttinen komedia, niin asiaan ikäänkuin kuuluu että suhde kohtaa vastoinkäymisiä ja sitten molemmilla tulee itku ja sitten mietitään miten tässä käy. Niin, mitenkähän siinä lopulta käy, sitä en viitsi tässä spoilata.
Olihan se sanomattakin selvää että en kuulu tämän elokuvan kohdeyleisöön, tosin en tiedä kuka siihen sitten kuuluu. Romanttiseksi komediaksi The Idea of You on yllättävänkin vähän hauska, en muista että olisi edes hymyilyttänyt missään vaiheessa. Pääosakaksikon välillä ei tunnu olevan minkäänlaista kemiaa ja nuorta könsikästä näyttelevä Nicholas Galitzine ei omaa minkäänlaista karismaa. Anne Hathaway tietysti säteilee ruudulla kuten hänellä yleensä on tapana, mutta kieltämättä se menee hukkaan tässä yhdeydessä. Pariskunnan romanssi roihahtaa suht käsittämättömällä tavalla, eikä se oikein kehity mitenkään ennenkuin se on jo ensimmäisen kerran ohitse. Pahinta elokuvassa on kuitenkin poikabändi August Moonin lauluesitykset, joita on muutamia. Laulut on tehty jonkin alkukantaisen tekoälyn avulla, ja ne ovat kamalaa kuultavaa sekä nähtävää. Olen kuullut nuorten ihmisten puhuvan että joku asia cringettää, tämä oli juuri sellainen asia. En voi tähän loppuun olla taas jälleen kerran ihmettelemättä että miksi suoratoistopalvelut tekevät tämänkaltaisia elokuvia joita on maailma jo täys, ja osa jopa paremmin tehtynä. Rahaa ikäänkuin on vain pakko käyttää johonkin, tämänkin budjetti ilmeisesti komeat 70 miljoonaa, josta Anne Hathawayn osuus 7 miljoonaa.
Eileen, iptv. Toinen Anne Hathaway-leffa samalle viikolle kun sattui tulemaan vastaan. Mm. Jojo Rabbitissa loistanut Thomasin McKenzie esittää nuorta Eileen Dunlopia joka työskentelee vankilassa, ja joka epätoivoisesti kaipaisi tylsään elämäänsä jotain sutinaa. Niinku semmoista fyysistä sutinaa. Eileenin isä on entinen poliisipäällikkö ja nykyinen rapajuoppo, joka juo päivät viskiä ja uhkailee naapureita aseella, joten kotonakaan Eileen ei oikein viihdy. Eileenin elämä kuitenkin saa yllättävän piristysruiskeen kun vankilassa aloittaa työnsä Anne Hathawayn esittämä psykologi Rebecca. Naiset tulevatkin hyvin keskenään toimeen, ja käyvät jopa baarissa vähän tanssahtelemassa. Rebecca kutsuu Eileenin luokseen joulun viettoon, mutta ilta saa dramaattisen käänteen.
Eileen on hyvin pelkistetty ja vähäeleinen draama. Tunnelma on vähän semmonen salaperäinen, ehkä jopa vähän twinpeaksmäinen paikoin. Kiinnostavana alkanut kahden naisen suhteen kuvaus kuitenkin lässähtää lopulta pahoin. Elokuva käyttää 2/3 kestostaan luodakseen naisten välille tietynlaista jännitettä, kunnes matto vedetään jalkojen alta ja elokuva saa erikoisen käänteen. Elokuva tavallaan resetoi itsensä ja alkaa uudestaan. Mutta kun siinä vaiheessa elokuvaa on enää parikymmentä minuttia jäljellä, ei merkittävää käännettä ehditä sen kummemmin käymään läpi. Olo tuntuu vähän huijatulta kun on käyttänyt aikaa johonkin mikä sitten pyyhitään kokonaan pois. Elokuvan lopetus on myös todella tympeä eikä mikään oikeasti tule mihinkään päätökseen. Leffan ainoat ansiot tulevatkin hyvistä näyttelijäsuorituksista, niin Thomasin, Annen kuin sivuroolin tekevän Marin Irelandin osalta. Päällimäisenä tunteena elokuvan päätyttyä oli valtava pettymys.
Satunnaistoisto 