Hampuusi: Pitkään odottamani Killers of the Flower moon, eli Martin Scorsesen uusin elokuva lisättiin AppleTV+:n valikoimiin viikko sitten perjantaina, joten palattuani viikonlopun reissulta otin sen tarkasteluun. Elokuva kertoo tositapahtumiin pohjaten 1920-luvulla, öljyesiintymän myötä rikastuneiden Osage-intiaanien murhista, Oklahomassa. Hitaan ja systemaattisen massamurhien takana olivat ahneet valkoiset, eikä tapauksia edes tutkittu paikallispoliisin toimesta. FBI kiinnostui tapauksista Osage-intiaanien vetoomuksesta. Leonardo DiCaprio on pääosassa aivan hyvä enonsa manipuloitavissa olevana onnenonkijana, joka kuitenkin rakastaa Osage-intiaani vaimoaan, eikä vaikuta pahalta, vaan ennemminkin vähän tyhmältä. Myös Robert De Niro tekee ihan kelpo suorituksen miehenä, joka teeskentelee yhteisön ystävää, mutta todellisuudessa edustaa laskelmoivaa pahuutta. Kumpikaan ei kuitenkaan ole parhaassa vireessään. Elokuvan sydän onkin Lily Gladstone DiCaprion hahmon vaimona, antaen kasvot Osage-intiaanien kokemille hirvittävyyksille.
Elokuva pohjaa murhatutkimuksia perkaavaan tietokirjaan Killers of the Flower moon: The Osage murders and the birth of FBI, mutta ohjaaja-käsikirjoittaja Scorsese on kääntänyt tarinan näkökulman FBI:sta paikalliseen yhteisöön. Näin kun vyyhti avataan ja kerrotaan paikallisen väen kautta ja FBI jätetään sivuosaan, vaikka tarina on synkkä ja iloton, niin siihen tulee ihan erilaista tarttumapintaa ja syvyyttä. Elokuvan tunnelma on surumielinen ja pessimistinen. Western-tyyppinen kuvaus ja blues-henkinen musiikki vain tukee sitä. Lopputuloksena on karu ja vaikuttava tarina ahneudesta ja epäoikeudenmukaisuudesta, alkuperäisväeston kustannuksella sekä rakenteellisesta rasismista, kaiken tämän Scorsese kertoo taitavasti. Eikä tämä ole edes 3 ja puolituntisena eepoksena ylipitkä, mutta urakkaa helpotti, kun kotisohvalla elokuvan pystyi katsomaan kahdessa osassa. Sillä tästä kuitenkin puuttuu Scorseselle tyypillinen energia, joka saa kerrontaan puhtia, nyt tempo on varsin rauhallinen. Tätä on helppo suositella kaikille Scorsesen elokuvien ystäville.
Lumen yhdistämät (La Sociedad de la nieve) on Netflixin tuore elokuva alkuvuodelta. Elokuva kertoo tositapahtumiin pohjaten Uruguaylaisesta rugbyjoukkueesta, jonka lentokone tippuu lumisille Andeille syksyllä 1972. Jouduttuaan armottoman luonnon keskelle, eikä pelastuksesta näy merkkiäkään, niin joutuvat he tekemään äärimmäisiäkin ratkaisuja selvitäkseen. Kyseessä on kahdesti aiemmin filmattu tarina, kerran meksikolaisvoimin ja tunnetummin Hollywoodissa ysärillä. Tämä on espanjalaistuotanto ja yksi euroopan kalleimmista elokuvista, joten Netflix on satsannut, mutta miten se näkyy lopputuloksessa ja erottuuko tämä edukseen?
Teknisesti elokuva on hyvännäköinen ja lumiset maisemat ovat hienon näköisiä, mutta elokuva ei oikein tempaa mukaansa. Elokuva korostaa ysäri-filmatisointia enemmän katolista ajattelutapaa, muttei tuo sen nähneille mitään oleellisesti uutta. Osa kuvakulmistakin on samanlaisia. Näimpä J.A. Bayonan kehujakin kerännyt elokuva ei aiheuttanut minussa oikein minkäänlaisia tuntemuksia. Ihan hyvä elokuva, mutta ysäri-version muutaman kerran nähneenä tämä tuntuu lähinnä uusilla kasvoilla tehdyltä, espanjaksi puhutulta ja hieman hienommalta päivitykseltä. Näimpä suosittelenkin tätä niille, jotka eivät ysäri-versiota ole nähneet. Sillä pohjimmiltaan kyseessä on kuitenkin hyvä tosipohjainen selviytymistarina.
Hevoshuutaja: Jatketaan isojen leffojen äärellä, sillä katsoin juuri Napoleonin. Elokuvan nettisivujen kuvaksessa sanotaan että elokuva kertoo Napoleonin noususta ja tuhosta. Pääosaroolissa nähdään Joaquin Phoenix ja Napoleonin elämän suurta rakkautta Josephinea näyttelee Vanessa Kirby. Elokuva alkaa Napoleonin ensimmäisestä suuresta taisteluvoitosta, ja päättyy raskaasti hävittyyn taisteluun Waterloossa. Siinä välissä nähdään pari muutakin suurta taistelua, sekä käydään runsaasti läpi Napoleonin ja Josephinen ongelmallista suhdetta.
Kun elokuvan ohjaajana toimii Ridley Scott, on lupa odottaa suurta spektaakkelia, ja kyllähän sitä Napoleonista löytyy taistelukohtausten myötä. Toimintaa ei ihan hirveästi lopulta ole, mutta se on kyllä hienoa katseltavaa. Mutta entäs se muu elokuva taistelukohtausten ympärillä? Siinä ei herra Scott ole oikein tällä kertaa onnistunut. Kuten jo mainitsin, elokuva käsittelee runsaasti Napoleonin suhdetta vaimoonsa Josephineen. Ja eihän siinä, ihan kiinnostavaa seurattavaa sekin tietysti, mutta kun Napoleon ehti lyhyen uransa aikana touhuamaan vähän kaikenlaista, niin miehen tarina jää vähän ohkaiseksi. Sotiin johtavia syitä ei oikein pohjusteta kunnolla, ja muutenkin Napoleonin ajatuksenjuoksua ja motiiveja ei taustoiteta tarpeeksi. Elokuva painaa yli 20 vuotta merkittäviä tapahtumia reiluun kahteen ja puoleen tuntiin, mikä on aivan liian vähän. Kun yksi merkittävä tapahtuma tai taistelu saadaan esiteltyä, elokuvaa ikäänkuin sanoo että ”sitten tapahtui tämä”, ja tapahtumiin johtavat syyt jäävät katsojan historiantuntemuksen tai wikipedian varaan. Varsinkin loppupuolella koin sellaisen tunteen että aivankuin kohtausten välistä olisi puuttunut jotain. Ja niinhän todennäköisesti onkin, sillä Ridley Scott on lupaillut Napoleonista tulevan neljätuntisen ohjaajan version. Itse en ole varma onko neljä tuntiakaan riittävästi. Mutta tällaisenaan elokuva ei palvele oikein ketään, ja jättää vain pettyneen fiiliksen.
Ja heti perään toinen merkkihenkilön mukaan nimetty elokuva, elikkäs Spede. Spede kertoo legendaarisen Pertti Pasasen touhuista, alkaen jostain luultavasti 60-luvun lopulta, ja päättyen Uuno Turhapuron syntyyn ja suursuosioon. Elokuva keskittyy täysin Speden hahmoon, ja mies taitaakin olla mukana jokaisessa kohtauksessa. Mukana ovat tietysti myös Simo Salminen ja Vesa-Matti Loiri. Leffa kuvaa tapahtumia Speden sketsisarjojen ja elokuvien kulisseissa, joissa mies ottaa rajustikin yhteen luotto-ohjaajansa Ere Kokkosen kanssa. Välillä käydään ylellä kaupittelemassa elokuvia, mutta lopputuloksena on vain vittuilua ylen herroilta, joiden mielestä speden leffat ovat paskaa. Jonkin verran kerrotaan myös Speden siviilipuolen asioista.
Koska elokuva kestää vain sutjakat puolitoista tuntia, se ei yritäkään kertoa Speden koko tarinaa. Tässä asiassa Ridley Scott olisi voinut mallia Napoleoniin, jos aikaa ei ole tarpeeksi käytettävissä, kannattaa silloin keskittyä vain johonkin tiettyyn ajanjaksoon tai tapahtumaan sankarin elämässä. Paljon muuta kehuttavaa leffassa ei sitten olekaan. En oikein tiedä oliko tämä komedia vai draama, vaiko kumpikaan, mutta naurattanut ei kertaakaan, eikä elokuva herättänyt oikein mitään muitakaan tunteita. Leffa selittää päähenkilönsä ajatuksia vielä Napoleoniakin huonommin, ja esimerkiksi Speden välillä kusipäinenkin käytös on vain jotain mikä ei ilmeisesti selittelyjä kaipaa. Riku Nieminen menettelee Spedenä jotenkuten, mutta muu porukka on lähinnä vetänyt vain peruukit päähän, eikä oikein minkäänlaista näyttelyä nähdä. Lukuunottamatta Aku Sipolaa, joka on kuin ilmetty nuori Loiri, ihan ääntä myöten. Aku Sipola onkin elokuvan harvoja valopilkkuja. Mikko Töyssy Simo Salmisena jää pahasti taka-alalle, tosin en tiedä miten iso rooli herralla aikoinaan oli Speden touhuissa. Leffa ei kuitenkaan ole mitenkään umpisurkea, se ei vain oikein kerro mitään tai herätä mitään tunteita. Mutta kivuttomasti tämän katselee kertaalleen, ja on hienoa että suomessa ylipäätään tehdään tämänkaltaisia elokuvia. Kunnianhimoa vain saisi olla hieman enemmän.
Sit vielä lyhyesti parista sarjasta mitä on tullut katseltua. Monarch: Legacy of Monsters on jonkinlaiseen Godzilla-universumiin sijoittuva hirviötoimintadraama jota tähdittää Kurt Russell. Cate ja Kentaro ovat sisaruksia, jotka eivät ole tieneet verisiteestään koska heidän isällään on ollut kaksi perhettä. Kurja isä työskentelee hirviötutkimuksen parissa ja on mennyt kadoksiin. Vihaiset sisarukset jostain syystä haluavat löytää kadonneen isukin, ja jotain kautta mukaan kaivetaan myös hirviöistä paljon tietävä Kurt Russell. Yhdessä sitten painellaan ympäri maailmaa ja välillä kohdataan hirviöitä ja muita vaaroja. Sarjassa seurataan myös vuosikymmenten takaisia tapahtumia joissa nähdään Kurt Russell nuorena. Nuorta Kurtia esittää Kurt Russelin poika.
Ihan lupaavan alun jälkeen sarja osoittautuu melko huonoksi. Pääosan sisaruskaksikko kitisee ja valittaa jatkuvasti, enkä voi ymmärtää miksi he edes haluavat löytää isänsä jota halveksivat. Välillä nähdään jotain hirviöhommiakin mutta eivät nekään oikein lähde. Ainoat mielenkiintoiset tapahtumat sijoittuvat menneisyyteen, mutta eivät riitä pelastamaan nykyajassa tapahtuvien asioiden kehnoutta. Jos tämän jostain syystä haluaa katsoa niin löytyy Apple Tv plussasta.
The Act, Viaplay. The Act kertoo tositapahtumiin perustuvan tarinan Dee Dee ja Gypsy Blanchardista, äidistä ja tyttärestä, jotka saivat uskoteltua kaikille Gypsyn olevan monisairas ja pyörätuolin oma. Todellisuudessa kaikki vaivat ja taudit olivat äidin keksimiä, ja Gypsy pystyi jopa kävelemään. Tällä menettelyllä kaksikko, ja varsinkin äiti sai itselleen taloudellista hyötyä sekä sympatiaa. Gypsy oli tavallaan juonessa mukana, mutta jo lapsena äidin toimesta alkanut manipulointi teki hänestä vähän syyntakeettoman. Lopulta tarina saa hyvin ikävän lopun kun Dee Dee murhataan ja Gypsy joutuu vankilaan.
Tää on jo muutaman vuoden vanha, mutta ainakin itselleni aivan tuntematon sarja. Ihan mielenkiintoinen tarina, eikä sarjan toteutuskaan huono ole. Jonkin verran sarjalla on liikaa mittaa, ja välillä tyyli on hämmentävän koominen, muuten kovin vakavaan sarjaan. Ihan semmonen 3/5 jonka katselee nopeasti jos ei sillä hetkellä parempaakaan katseltavaa löydä.
Satunnaistoisto 