Hampuusi: Barbie lisättiin pari viikkoa sitten HBO:n kataloogiin ja meikämorricone katseli sen. Elokuvassa Barbie elää unelmaelämää Barbie-maailmassa, kunnes yhtäkkiä saa ajatuksia kuolemasta. Siitä alkaa identiteetti-kriisi, jonka selvittääkseen Barbien on matkattava oikeaan maailmaan ja löydettävä tyttö, joka leikkii hänellä. Siinä lähtöasetelmat elokuvaan. Margot Robbie on hyvä stereotyyppisenä klassisena Barbiena, mutta Ryan Gosling varastaa show:n. Olin aina ajatellut, että Gosling on parhaimmillaan vähäeleisissä rooleissa, kuten Drive ja Blade runner 2049 elokuvissa, mutta on riemastuttavaa nähdä miten hän heittäytyy täysillä Ken:in rooliin, tanssii kuin Uuno Turhapuro ja ratsastaa kuvitteellisella hevosella kuin Monty Python elokuvassa.
Kyseessä on vuoden isoin hitti, jonka pelkäsin olevan karkinväristä hömppää ja meninkin ennemmin katsomaan teatteriin samaan aikaan tulleen Oppenheimerin, mutta oli mukava olla väärässä tämän suhteen. Sillä tämähän olikin pinkillä värjättyä överiä, mutta terävää satiiria nyky-yhteiskunnasta ja ahtaista sukupuolirooleista. Joten ei ihme, että tämä on aiheuttanut peppukipua konservatiivien keskuudessa. Tämä on siis umpikaupallinen, muovinen ja hölmö, mutta ampuu ne absurdilla tavalla yli, niin että se kääntyy teemoilla leikittelyksi ja osoittaa miten hölmösti asiat nyky-yhteiskunnassa on. Lopputuloksena on viihdyttävä ja värikäs sekä itseironinen ja piikittelevä, että nokkela Barbie-leffa, jolla on myös sanoma. Ja vaikka elokuva liputtaa vahvasti tasa-arvon puolesta ja Ken on hölmö, jonka kautta irvaillaan patriarkaattille, niin ei tätä voi pitää mitenkään miesvihaisena. Ja kyllähän elokuva näpäyttää myös äärifeministejä. Joten hyvä tämä oli ja tarkkaavaisimmat katsojat voi bongata tästä nokkakärryt.
Leave the world behind on joulukuun alkupuoliskolla julkaistu tuore Netflix jännäri. Elokuvassa perheen äiti päättää semi-yllättäin, että perhe tarvitsee loman ja vuokraa ”mökin” kaupungin ulkopuolelta. Irtiotto alkaa onnistuneesti, mutta pian alkaa tapahtumaan outoja asioita, kun mm. kuuluvuudet ja sähkö menevät poikki. Sitten oven taakse ilmestyy ”mökin” omistaja tyttärensä kanssa, jotka tuntuvat pakenevan jotain, vaikka vähättelevät, että tuskin kysymys on mistään vakavammasta. Siinä lähtöasetelmat tähän jännitysnäytelmään, jossa katsoja saa pähkäillä ollaanko tässä hyökkäyksen kohteena vai eletäänkö jopa maailmanlopun alkusoittoa?
Tämä oli hyvää kertakäyttö viihdettä. Elokuvan mysteeri pitää otteessaan ja tunnelmaa pidetään hyvin yllä jännittävänä pahaenteisellä musiikilla. Epätietoisuuden verkko kietoi ainakin minut syleilyynsä ja tietoa ripoteltiin pikkuhiljaa, jättäen janoamaan koko ajan lisää. Aikuisnäyttelijät, Julia Roberts, Ethan Hawke ja Mahersala Ali hoitavat pestinsä hyvin ja ovat isossa osassa ettei jännite katastrofin syyn arvoituksesta murennu missään vaiheessa. Aikuishahmot ovat myös aivan hyvin kirjoitettuja, eivätkä jää pahvisiksi. Näin heidän kohtaloaan jännittää, lapset sen sijaan jättävät vähän toivomisen varaa.
Jokatapauksessa elokuva nojaa pitkälti epätietoisuuden voimaan, joten en tiedä onko tällä jälleen katseluarvoa, mutta onko suoratoistopalveluiden omilla elokuvilla sitä aina muutenkaan? Niin ja oman elokuvakokoelman omistajana katsoin lämmöllä, kun fyysisen kokoelman arvo elokuvassa osoitti arvaamattoman arvonsa netin kaaduttua. Toki eväitä olisi ollut parempaankin, eikä loppu varmasti miellytä kaikkia, mutta mielestäni tämä oli mukava yllätys ja ihan terävä jännäri tuntemattomasta katastrofin uhkasta, maustettuna satiirilla. Tämä oli noussut Netflixin tämän vuoden katsotuimmaksi ensi-ilta elokuvaksi, joten kyseessä on hitti. Se ei tosin vielä takaa laatua, mutta minä viihdyin tämän parissa kestonsa ajan.
Rebel Moon: A Child of fire – Part one on Zack Snyderin uunituore, joulun aikaan julkaistu, avaruusooppera Netflixille. Elokuvassa menneisyytensä salaava Kora yrittää elää rauhallista elämää imperiumin laidalla, rauhallisella maanviljelijäplaneetalla, mutta kun imperiumin fasisti-armeija karauttaa paikalle, niin hän tajuaa, ettei hän voi piilotella vaan on noustava vastarintaan. Se ei kuitenkaan onnistu yksin vaan on kerättävä apujoukkoja. Siinäpä idea lyhyesti. Toiveissa oli viihdyttävää scifi-toimintaa, mutta mitä sain?
Tämä on Snyder-leffa niin hyvässä kuin pahassakin, enemmän pahassa. Elokuva on kyllä kaikessa mahtipontisuudessaan Snyder-tyyliin näyttävä, kaikkine hidastuksineen, mutta kolisee tyhjyyttään, eikä oikein tempaa mukaansa missään vaiheessa. Tuntuu, ettei tässä ole ensimmäistäkään omaa ideaa, vaan kaikki on jostain muualta lainattua. Varsinkin Star warsia ryöstöviljellään surutta. Tarina itsessään ei ole kummoinen ja lähinnä tässä siirrytäänkin vain planeetalta toiselle ja toimintakohtauksesta toiseen. Kun hahmotkin jäävät paperisiksi, niin tällä on hyvin vähän annettavaa. Ja vaikea suositella oikein kellekään, noh Snyder-faneille.
Maestro on Bradley Cooperin unelmaprojekti Netflixille ja julkaistiin joulun aikaan. Hän on sekä ohjannut, että ollut kirjoittamassa ja vielä tähdittääkin elokuvaa, joka kertoo kapellimestari ja säveltäjä Leonard Bernsteinista ja hänen suhteestaan vaimoonsa Feliciaan. Elämäkertaelokuvasta paistaa Cooperin intohimo projektia kohtaan, mutta silti se jää hengettömäksi. Kyseessä onkin varsin perinteinen elämäkertaelokuva. Eikä Cooper saa pääosassa puhallettua hahmoaan eloon, vaan roolisuoritus jättää enemmän imitoimisen ja matkimisen maun. Mikä on vähän harmi, kun tietää kuinka hän on fanittanut Bernsteinia ikänsä. Elokuva on parhaimmillaan ensimmäisellä puoliskolla, jolloin kameratyöskentelykin on nokkelaa, meininki tuntuu vilpittömältä ja tarina vie mukanaan, mutta mitä pidemmälle edetään, niin touhu menee klassiseksi nerouden ylistämiseksi ja katsojien tunteisin vetoamiseen, siinä oikein onnistumatta. Näin lopputulos on pettymys, mutta aiheesta kiinnostuneille tämä varmasti menee.
Hevoshuutaja: Saltburn, Amazon Prime. Tämmönen uutuus oli putkahtanut Primen valikoimiin, ja kun imdb arvosana huiteli ainakin löytöhetkellä yli seiskassa, niin pistin leffan pyörimään. Barry Keoghanin esittämä tavallinen pulliainen Oliver Quick aloittaa opinnot Oxfordin yliopistossa, ja törmää pian umpirikkaaseen ja suvereeniin seuramieheen Felixiin. Oliver tekee kaikkensa päästäkseen ns. parempiin piireihin, ja pian onnistuukin siinä. Felixistä ja Oliverista tulee hyvät ystävät. Koska Oliverin kotioloissa ei ole kehumista, kutsuu Felix tämän kesäksi perheensä valtavaan kartanoon asustelemaan. Felixin perhe on aika omalaatuinen, ja tylsää hetkeä ei kartanossa pääse syntymään. Kaverukset tuntuvat viettävän unohtumatonta kaikkien aikojen kesää, mutta pian selviää että Oliverin mancrush ei olekaan ihan viaton, ja meininki käy erikoiseksi.
Olipahan mielenkiintoinen elokuva. Kyseessä on siis jonkinlainen mustan komedian, draaman ja trillerin omintakeinen sekoitus. Ja kun mitään tietämättä tätä pääsin katselemaan niin muutaman kerran elokuva pääsi toden teolla yllättämään. Saltburn oli pitkään semmoista vahvaa nelosen tasoa vähintään, mutta elokuva ei tajua loppua tarpeeksi aikaisin, ja lopussa asioita selitellään katsojalle aivan turhaan. Näyttelijät sen sijaan olivat vahvaa vitosen tasoa, Barry Keoghanilta sitä osasi odottaakin, mutta itselleni ennestään ainoastaan Euphoria-sarjasta tuttu komistus Jacob Elordi tekee mainion suorituksen Felixinä. Ja kun sivuosiinkin vielä riittää Rosamund Piken ja Carey Mulliganin tasoista tekijää, niin varsin kova cast tähän on saatu kasaan. Saltburn on leikattu vanhaan 4:3 kuvasuhteeseen, joka itseäni ei ainakaan haitannut, vaan ehkä jopa päinvastoin toi tapahtumat lähemmäs. Elokuva on myös hienosti kuvattu ja soundtrack on rautaa. Kaiken kaikkiaan hyvä elokuva, joka ikävä kyllä hieman lässähtää lopussa. Mutta voin suositella, ehkä ei kuitenkaan treffileffaksi tai vanhempien kanssa katsottavaksi.
Special Ops: Lioness, Skyshowtime. Vapaat kädet Paramountilla saanut Taylor Sheridan on viime vuosina ollut kovin touhukas. Yellowstone-sarjan suosion seurauksena mieheltä tuntuu tulevan joka toinen viikko uusi sarja, ja varsinkin Yellowstone-spinoffeja ja esisarjoja on tullut ja on tulossa runsain mitoin. Välissä on toki kirjoitettu Mayor of Kingstown ja Tulsa King, joista jälkimmäisen olen katsonut, ja ehkä siitä paistoi hieman väsynyt Sheridan. No entäs sitten uusi Special Ops: Lioness? Zoe Saldanan esittämä upseerisnainen Joe johtaa pientä iskuryhmää, jonka tarkoitus on suojella heidän tärkeintä jäsentään, nimittäin Lionessia, jonka tehtävänä on soluttautua terroristien lähipiiriin ja hommata tärkeää tietoa jolla terroristirosmot saadaan pois päiviltä. Kun edellinen Lioness kokee kovan kohtalon, remmiin saadaan kovaotteinen ja kylmäverinen nainen nimeltään Cruz. Cruz ystävystyy kauniin ja menevän Aaliyahin kanssa, jonka appiukko on ihan top-3 terroristeja maailmassa. Hommat meneekin pitkään kovin vahvasti kunnes ne sitten eivät enää mene. Jännä paikka miten soluttautumisoperaation käy.
Ensimmäinen jakso alkoi lupaavasti, jenkkisotilaat ovat jälleen jossain hiekkamaassa jakamassa demokratiaa, pyssyt paukkuu, hävittäjät lentävät ja vihollista kaatuu. Muutenkin ensimmäinen jakso herätti lupauksia vahvasta sarjasta. Mutta pikkuhiljaa, jakso jaksolta, kävi selväksi että kyseessä on melkoisen keskinkertainen tekele. Sarja on vain kahdeksan jakson mittainen, joka on mielestäni juuri sopivan mittainen aihio tämänkaltaiselle tarinalle. Mutta itse soluttautumisoperaation sijaan ruudulla nähdään jatkuvasti Joen kotiin sijoittuvaa draamaa joka ei kiinnosta sitten yhtään, ehkä eniten siksi että sarjan päähenkilö Joe ei ole millään tavalla mukava ihminen. Miksi minua jaksaisi kiinnostaa hänen lastensa tai miehensä murheet. Varsinkaan kun sarja on vain 8 jakson mittainen? Ehkä jossain tuotantokauden toisensa perään saavassa ikuisuussarjassa näillä kotiasioilla olisi jotain merkitystä, mutta käsittääkseni tämän sarjan tarina kerrottiin tässä. Ruudulla nähdään myös CIA:n johtotehtävissä Nicole Kidmanin näköinen vahanukke, ja jostain syystä sarjassa nähdään myöskin hänen kotiasioitaan, joissa ei ole mitään järkeä. Pyssyhommia on turha ensimmäisen jakson jälkeen odotella näkevänsä muualla kuin alkukuvissa, jotka muuten eivät vastaa yhtään sarjan sisältöä. Special Ops: Lioness toimii silloin kun se kertoo sitä tarinaa mitä sen pitikin kertoa, mutta kaikki siihen ympärille ympätty hölynpöly on aivan joutavaa ajanhukkaa. Sentään tähän saatiin ihan kunnollinen ja tyydyttävä lopetus, ja jonkinlaista oikeasti kiinnostavaa draamaakin saadaan Cruzin hahmon myötä, mutta melkoista työtä tämä katselu välillä oli.
Satunnaistoisto 