Hampuusi: Olin pitänyt Netflixiä jäähyllä pari kuukautta ja nyt oli aika valjastaa se käyttöön taas. En tiedä onko tuorein Adam Sandler elokuva loogisin vaihtoehto korkata koirankopissa pidetty Netflix, mutta niin minä tein ja katsoin ensitöikseni elokuvan You are so not invited to my bat mitzvah. Elokuvassa teini-ikäisillä bestiksillä on lähestymässä huipputärkeät Bat mitzvah -juhlat, joita he suunnittelevat yhdessä toisilleen innoissaan, mutta sitten heidän välinsä sotkee poika ja ystävyys sekä kaikki muu on peruttu. Aika perinteistä teini-draamaa siis, mutta kun tämän ilmestyessä elokuun lopulla näin otsikon miten kriitikot olivat ottaneet elokuvan vastaan myönteisesti, niin pistin korvan taakse muistiin ja tässä ollaan.
Tarinaa en tiennyt etukäteen, vaan ainoa mitä nimen lisäksi tiesin elokuvasta oli, että tässä on Adam Sandler ja kriitikot ovat olleet suopeita. Joten hieman yllätyin kun nopeasti sain huomata, Sandlerin olevan sivuosassa perheen isänä ja, että tämä on teinitytön kasvutarina sekä samalla kertomus ystävyyden tärkeydestä. Ensireaktioni tässä vaiheessa oli, että okei, onks tää nuorisoleffa? Tämä ei taida olla minun leffani, mutta jokin kumma juttu sai jatkamaan. Yllätyin itsekin. Seuraavaksi sainkin huomata, ettei kyseessä silti varsinaisesti ollut myöskään nuorisoelokuva, vaan lämmin kertomus teini-iän vaikeuksista, ystävyydestä, rakastumisesta, kateudesta, itsekkyydestä, yksinäisyydestä ja kaikesta mikä kuuluu kasvamiseen, mutta höystettynä oudolla ja huonolla huumorilla. Elokuvan tarina ei tarjoa mahdottomasti yllätyksiä, vaan loppu on ennalta-arvattava, eikä läheskään kaikki vitsit osu maaliinsa, mutta silti lopputuloksena on toimiva kasvutarina ja draamakomedia, josta jäi hyvä mieli. Mazel tov!
By the way tässä näyttelee koko Sandlerin perhe, sillä hänen itsensä lisäksi elokuvassa näyttelee hänen kaksi tytärtään sekä vaimo. Tyttäret ovat elokuvassakin Adamin tyttöjä, mutta vaimo näyttelee ystäväperheen vaimoa.
Puolitoista päivää (En dag och en halv / A Day and a half) on Netflixin tuotantoa ja lisättiin valikoimiin heti syyskuun alkuun. Elokuvassa rikollistaustainen mies haluaisi tavata etääntyneen vaimonsa, jotta voisi tavata tytärtään, mutta ajautuu epätoivoissaan kidnappaamaan vaimon työpaikaltaan, terveyskeskuksesta. Vaatimuksenaan pakoauto. Siinä lähtökohdat tälle draamatrillerille. Tämä herätti heti ilmestyessään mielenkiintoni, sillä naispääosassa, kidnapattuna naisena on Suomen oma Alma Pöysti. Uskonkin, että tämä on mukava kansainvälinen lisä CV:hen, sillä elokuva sai Netflixin kautta maailmanlaajuisen levityksen.
Kyseessä on siis ruotsalaista tuotantoa oleva kaappausdraama. Elokuvaan on onnistuttu lataamaan paikoin vahvaa tunnelmaa, joka huokuu epätoivoa. Vaikka tarina on pohjimmiltaan nähty moneen kertaan, niin pakomatkan varrelle sattuu yllättäviäkin tilanteita, kun kahden rikkinäisen ihmisen välejä selvitellään keskellä poikkeavaa stressitilannetta. Elokuvan yhteiskunnallinen sanoma ja elementit jäävät hieman puolitiehen. Paitsi perheväkivallan vastainen viesti tulee perille. Jokatapauksessa itselleni ennalta tuntematon Fares Fares pitää paketin kasassa, samalla kun vastaa ohjaamisen lisäksi, myös käsikirjoituksesta ja kolmannesta pääosasta, pakoautoon mukaan lähtevänä poliisina. Koko pääkolmikko hoitaa pestinsä kotiin ja näin lopputuloksena on aivan kelvollinen ja keskivertoa parempi kidnappaus-jännäri, joten jos sellainen kiinnostaa, niin tämän parissa viihtynee.
Hevoshuutaja: Viikko lähti käyntiin amerikkalaisella draamatrillerillä Sound of Freedom. Ennakkoon olin jonkin verran lukenut juttuja leffasta kun tämän tekijöissä on ilmeisesti jotain foliopääsalaliittoteoreetikkoja, ja kun Donald Trumpkin oli tätä kehunut niin elokuva on kai leimattu jotenkin epäilyttäväksi. Ainakin pääosaa näyttelevä Jim Caviezel on julkisesti puhunut ties minkä salaliittojen puolesta, ja olisiko sitten tuotantoportaassa ollut myös jotain hihhuleita, en enää muista. Mutta eihän se välttämättä elokuvasta vielä huonoa tee, joten otin selvää. Jim Caviezel näyttelee agenttismies Tim Ballardia, joka pidättää töikseen lapsipornon levittäjiä. Eräänä päivänä Timin työkaveri ei enää kestä työn raskautta, varsinkaan kun lapsia he eivät varsinaisesti pelasta yhtäkään. Tim saa kuitenkin hyvän liidin lapsikaupasta Kolumbiassa, ja saa pomoltaan luvan lähteä tutkimaan asiaa. Homma onkin aika vaikeaa ja pomokin käskee jo palaamaan kotiin, mutta Tim ottaa loparit ja jää paikallisten avuliaiden kontaktien kanssa pelastamaan kaapattuja lapsia.
Heti alkuun voin kertoa että mitään salaliittohommia elokuva ei sisällä, ei edes mitään viitteitä sellaisiin. Tarina perustuu tositapahtumiin, Tim Ballard niminen herrasmies on oikeastikin perustanut jonkin lapsikaappauksiin erikoistuneen ryhmän. Elokuvan aihe on sen verran vakava että veti kyllä paikoin melko hiljaiseksi. Noin muutoin kyseessä on aika rauhallinen ja hiljakseen etenevä draamaelokuva, jossa on ihan vähän jännityselementtejä ja sitäkin vähemmän toimintaa. Mutta kyllä melkein sanoisin että tämä oli hyvä elokuva. Tarina on hyvä, ja pienestä budjetista huolimatta leffa on ihan laadukkaasti tehty. Ehkä joissain näyttelijävalinnoissa olisin mennyt hieman eri reittejä, mutta aivan tyytyväinen olen näinkin. Katsomisen arvoinen elokuva, joskin kokemus voi ihmisestä riippuen olla melkoisen raskas.
Reptile, netflix. Kiinteistövälittäjä Justin Timberlaken tyttöystävä murhataan raa’asti rauhallisessa pikkupitäjässä, ja tapahtunutta alkaa selvittelemään Tom-nimistä konstaapelia esittävä Benicio Del Toro. Epäiltyjä tuntuu olevan useampiakin, ja jotenkin kuvaan astuu myös huumekauppa. Lopulta Tomin ympärillä tapahtuu jatkuvasti outoja asioita eikä mies voi enää luottaa oikein kehenkään, paitsi tietty vaimoonsa Alicia Silverstoneen.
Ihan hirveästi tästä ei voi kertoa ennakkotietoja spoilaamatta koko leffaa, mutta uskon että netflixin leffakuvauksessa asiasta ei ole välitetty. Itse en lukenut niin en tiedä. Kyseessä on hyvinkin perinteinen rikoksenselvittely leffa, jossa ei oikein missään vaiheessa voi tietää minkälaiset jauhot kenelläkin on pussissa, ja kaikki vaikuttavat syyllisiltä. Benicio on hyvässä iskussa mietteliäänä etsivänä, ja olipa mukava nähdä Alicia Silverstone pitkästä aikaa jossain. Leffan kanteen päässyt Justin Timberlake ei ehkä paikkaa kannessa olisi ansainnut elokuvan tapahtumienkaan perusteella, mutta on varmasti siihen päässyt markkinointimielessä. Reptile oli vähäisiin ennakko-odotuksiin nähden varsin hyvä elokuva. Mitään uutta tämä ei tuo mihinkään, mutta miksi keksiäkään mitään uutta kun vanhaa toimivaa tavaraa voi tehdä näin laadukkaasti. Elokuva pitää hyvin otteessaan ja mielenkiinto pysyi yllä reilun kahden tunnin keston ajan. Mutta olis mulla vähän nillitettävääkin. Nimittäin lopussa jäi avoimeksi sen verran paljon juttuja joihin olisi kaivannut vastauksen. Siis aivan niinkuin elokuvan tarinan kannalta olennaisia juttuja. Osa rikokseen liittyvistä asioista vaikutti jossain vaiheessa elokuvaa jotenkin oleellisilta, mutta lopulta niille ei annettu edes mitään selitystä. Tästä lopun avautumisesta huolimatta Reptile on kuitenkin hyvä elokuva ja voin suositella rikoselokuvan ystävälle.
Näin halloweenin lähestyessä on amazon primeen juuri lisätty kauhukomedia Totally Killer. Elokuvan tapahtumat pyörivät vahvasti halloweenin ympärillä. 35 vuotta sitten pienessä Vernonin kaupungissa tapettiin julmasti kolme nuorta naista. Nyt eletään vuotta 2023 ja 17-vuotiaan Jamien äiti tapetaan, ja vaikuttaisi että asialla on sama murhaaja. Jamien kaveri on rakentanut kouluprojektina aikakoneen (miksipäs ei), ja Jamie osittain vahingossa päätyy vuoteen 1987, hieman ennen kuin aiemmat murhat tapahtuivat. Jamie päättää estää murhat jolloin hänen äitinsäkin voisi säilyä hengissä sitten tulevaisuudessa. Nokkelimmat ehkä huomasivat että vaikka murhista sanotaan olevan 35 vuotta, on niistä oikeasti 36. En oikein ymmärrä tätä matematiikkaa, mutta ehkä 35 on vain mukavampi luku.
Totally Killer on omituinen sekoitus komediaa ja väkivaltaista ja veristä slasheriä. Mitään kauhun hetkiä ei kyllä tässä pääse syntymään sitten vahingossakaan, joten ei tätä mihinkään halloweenin leffamaratoniin voi suositella. Komediapuoli on sekoitus kikkelihuumoria ja naureskelua sille millainen toksinen paikka maailma oli 80-luvulla. Kikkelivitsit eivät naurattaneet, mutta noin muuten mukaan oli saatu mahtumaan muutama hauskakin kohta. Aikamatkailuun liittyvät ongelmat kuitataan elokuvassa toteamalla että aikamatkustusleffat ovat aina huonoja. Joten muutaman vitsin ja Kieran Shipkan ihan ok-tason näyttelijätyön lisäksi tästä ei ihan hirveästi jäänyt käteen. Toki elokuva etenee ihan hyvää vauhtia eikä katselu tylsistyttänyt. Ehkä kaveriporukan etkoiluleffaksi aivan toimiva kampe.
Satunnaistoisto 