Hampuusi: Lähdetään liikkeelle rymistelyn merkeissä. Sillä The Continental: From the world of John Wick on Primen uunituore kolmiosainen toimintasarja. Sarja sijoittuu 70-luvulle, aikaa ennen John Wick elokuvia, kertoen miten nuori Winston nousee palkkamurhaajien hotellinjohtajaksi. Kyseessä on siis esiosa sarja. Näyttelijäpuolella edetään aika tuntemattomalla rintamalla, mutta ihan hyvin siellä vedetään. Paletin tunnetuin nimi on ehdottomasti Mel Gibson hotellin tuon aikaisena johtajana ja sarjan pahiksena. Eikä vanha Gibson ole yhtään hassumpi pahiksen roolissaan.
Sarja muodostuu ainoastaan kolmesta jaksosta, mutta jokainen jakso on vanhan ajan toimintaelokuvan mittainen, eli 80-100 minuuttia. Joten kyseessä on isompi paketti, kuin alkuun voi ajatella. Sarjan tunnelmassa on paljon samaa, kuin elokuvienkin tunnelmassa. Meno on samaan tapaan rosoista ja toiminta tyylikkäästi kallellaan vanhan ajan räiskeeseen. Värimaailma on mukavan synkkää ja mikä sarjassa on parasta verrattuna elokuviin, niin tarina on parempi. Näin tämä ei ole pelkkää ryskettä, johon puutuu nopeasti, vaan sarjan parissa viihtyy hyvin, vaikka osa hahmoista jääkin seitin ohuiksi ja se vesittääkin jonkin verran draamapuolta. Joten uskallan suositella tätä lajityypin ystäville.
The Fabelmans on Steven Spielbergin ohjaama ja osittain kirjoittama draamaelokuva viime vuodelta tai meillä suomessahan tämä taisi olla ensi-illassa vasta tämän vuoden puolella helmikuussa. Jokatapauksessa elokuva lisättiin maanantaina Primen valikoimiin. Elokuva kertoo Fabelmanin perheestä 1950- ja 60-luvulla ja varsinkin perheen pojasta Sam Fabelmanista, joka haluaa elokuvaohjaaksi lapsesta saakka, heti nähtyään ensimmäisen elokuvan.
Kyseessä on ehkä Steven Spielbergin henkilökohtaisin elokuva, sillä vaikka tarina on fiktiivinen, niin se pohjaa hänen omaan lapsuuteensa ja nuoruuteen. Tämä ei ole pelkästään tarina pojasta ja perheestä, vaan myös intohimosta, joka hehkuu elokuvan taikaa. Elokuva on roolitettu onnistuneesti ja mukana on muutamiakin mieleenpainuvia roolisuorituksia, kuten Michelle Williams perheen äitinä ja pienissä sivuosissa show:n varastavat hetkeksi Judd Hirsch sekä David Lynch.
Ohjaaja-käsikirjoittaja Spielberg on lähellä sortua tekemään liian laskelmoitua ja turvallista draamaa, kuvatessaan kasvutarinaansa, niin iloineen, kuin suruineen, mutta vauhtiin päästyään onnistuu lisäämään sen verran säröä ja rosoisuutta mukaan, ettei touhu livahda pateettiseksi. Kun tähän vielä mainitsee miten elokuva on teknisesti virheetön, niin se osoittaa, että Spielbergissä on vielä potkua. Näin lopputuloksena on lämmintä ja sympaattista, sekä hyvää draamaa.
Hevoshuutaja: Plane, Prime video. Gerard Butlerilta puskee toimintaleffaa nykyisin siihen tahtiin että heikompaa hirvittää. Tällä kertaa Gerard on halpalentoyhtiön lentäjä, joka joutuu pakkolaskeutumaan lentonsa Jolon saarelle filippiineille. Siis sille samalle jossa suomalaisia Fräntiä ja Vahasta pidettiin joskus pitkään panttivankeina. Jololla ei asiat niistä ajoista ole juuri parantuneet, sillä Gerardia ja lentokoneen matkustajia uhkaa joukko terroristeja. Tilanne vaikuttaa kohtalaisen huolestuttavalta kun koneen sähköt eivät toimi joten pelastajatkaan eivät ihan heti ole tulossa. Yksi koneen matkustajista on kuitenkin kovaotteinen vanki jota oltiin siirtämässä paikasta toiseen, ja tästä miehestä Gerard saakin itselleen vähän tukea taistelussa terroristeja vastaan.
Odotin tältä sitä ihan samaa b-luokan menoa kuin parissa aiemmassa Butlerin elokuvassa, mutta pääsin yllättymään positiivisesti. Tilanne näytti alussa hieman pahalta kun oltiin vielä lentokoneen puikoissa, eikä uskottavuus tai tehosteet olleet ihan huippuluokkaa. Maan kamaralle siirryttäessä homma kuitenkin alkoi toimimaan ihan kiitettävästi. Lentäjä-Butler ei ole mikään mieletön Rambo, kuten ei vankikaverinsakaan, vaan kaksikko selviytyy enimmäkseen maalaisjärjen avulla typeriä terroristeja vastaan. Lopussa avuksi saapuvat pelastajasotilaat tuovat vielä mukavan piristyksen toimintaan. Eihän Plane mikään klassikkopätkä ole, ja tuskin yrittääkään, mutta aivan kelpo toimintaleffa kuitenkin joka onnistui viihdyttämään kestonsa ajan.
Talk to Me, IPTV. Tässä kauhuelokuvassa joukko nuoria kuluttaa iltojaan mystisen käsiveistoksen parissa, jota kättelemällä voi nähdä kuolleita. Tämän lisäksi kuolleen voi pyytää sisäänsä juttelemaan muille paikallaolijoille. Homma on ihan kuulemma turvallista, kunhan kädestä vain tajuaa päästää irti tarpeeksi ajoissa. No arvatkaa miten siinä sitten käy. Kohta on piru merrassa ja kuolleet tuntuvat riivaavan nuorisoa peliaikojen ulkopuolellakin.
Ilmeisesti australiainen elokuva oli itselleni entuudestaan tuntematon, mutta mukavahan näitä on katsella pimeissä syysilloissa. Ensimmäinen asia minkä pistin merkille oli huomattavan nuoret näyttelijät. Jenkkileffoissa näissä nähdään usein jotain semmossia 30+vuotiaita näyttelijöitä esittämässä teinejä, tässä taas tuntui että osa oli jotain 12 vuotiaita, mutta niin vain vietettiin kotibileitä. No oli mukana yksi selvästi vanhempikin näyttelijä. Mutta niin, kauhuelokuvana tää oli aika perusmeininkiä, mitään hirvittävän piinaavaa kauhua en kokenut. Jonkin verran veri lensi ja oli ikävän näköisiä kummituksia, että ei tämä nyt ihan sentään kaikista herkimmille sovi. Ehkä seurassa katsottuna olisi toiminut paremmin, nyt meinasi välillä vähän keskittyminen herpaantua. Jonkin verran ihmettelin että miksi ihmeessä nuoret tekisivät jotain noin typerää vapaa-ajallaan, mutta taitavat nuo tehdä paljon typerämpiäkin asioita oikeassa elämässä. Ehkä olen itsekin joskus nuorena tehnyt. Mutta ihan katsottava peruskauhu tämä oli, ei jää historian kirjoihin, enkä itsekään muista varmasti kuukauden päästä. Jatko-osa tähän on tulossa.
Pet Sematary: Bloodlines, IPTV. Kaikille tuttu Uinu uinu lemmikkini on saanut esiosan. Tai siis se 2019 vuoden versio jonka kaikki haluaisivat unohtaa, on saanut esiosan. Leffa sijoittuu vuoteen 1969, ja samaiseen pitäjään jossa myöhemmissäkin elokuvissa kuolleet heräävät henkiin. Tällä kertaa pahan päästää irti Fox Mulder, joka hautaa poikansa eläinten hautausmaalle. No siitähän ei hyvä seuraa ja kohta onkin taas kuumottavat paikat kylässä. Tarinan sankariparina toimii Jud ja Norma Crandall, jotka nähdään niissä myöhemmisäkin leffoissa, joten ei tarvitse siis jännittää miten heidän käy.
Pet Sematary: Bloodlines on todella turha elokuva, kaukana ovat ne kuumotukset kun penskana katseli sitä ensimmäistä Uinu uinu lemmikkini elokuvaa. Tosin en tiedä miten hyvin se on kestänyt aikaa, ei ole tullut katseltua aikuisella iällä. Joten kun tietää mistä on kyse niin tässä ei silleen tule asiat yllätyksenä. No ei sekään tietty vielä elokuvasta huonoa tee, mutta ei tässä mitään hyvääkään ole. Kauhu on erilaisissa kiinteistöissä juoksentelua ja sitten verisiä kuolemia, ei pelota siis lainkaan. Elokuva myös heittää kehiin semmoisia asioita jotka eivät sitten sovi mitenkään noihin tavallaan jäljempänä aikajanalla sijoittuviin elokuviin, joten niitä tuli ihmeteltyä. Muutenkin leffa herättää paljon kysymyksiä joihin ei lopulta saa vastausta. Kuten se että kylän vanhimmat tietävät hautausmaan olemassaolosta, niin miksi sitä ei sitten ole vaikka tuhottu tai aidattu jotenkin. Yksi hauska kohta oli kun talon syttyessä palamaan, ehdottaa joku että mennään kellariin odottelemaan että se menee ohi. Ja sinnehän mentiin. Tästä tosin ei jäänyt mitään kysymyksiä ilmaan, kaikki elokuvan hahmot ovat täysiä idiootteja.
Satunnaistoisto 