Viikko Viihteellä – Yleltä uutta älyvapaata komediaa

Hampuusi: Tällä viikolla tuli päätökseensä Disney+:n tuorein Star wars -sarja, Ahsoka. Kahdeksan osainen sarja sijoittuu Jedin paluun jälkeiseen aikaan, eli imperiumi on kaatunut, mutta kaukaista galaxia on kohtaamassa uusi uhka ja tämän uhkan mahdollisuutta Ahsoka alkaa tutkimaan. Siinä sarjan lähtöasetelmat. Ahsokahan on tuttu alunperin Clone wars animaatioista, Anakinin padawanina, sekä ainakin Rebels animaatioista jedit jättäneenä kapinallisena. Itseasiassa juuri Rebels-sarjalle tämä periaatteessa onkin jatkoa. Ensimmäisen kerran Ahsoka nähtiin näyteltynä versiona Mandalorian sarjassa ja sen jälkeen Book of Boba-Fett:ssä myös, mutta nyt oli aika omalle sarjalle. Rosario Dawson istuu hyvin pääosaan menneisyyden taakkaa kantavana ja salaperäisenä jedinä. Sarja on muutenkin roolitettu onnistuneesti.

Ahsoka sarja on mainiota viihdettä Star wars -faneille ja laajentaa onnistuneesti maailmaa Jedin paluun ja Force awakensin välissä sekä linkittyy hyvin osaksi Star warsin kaanonia. Samalla sen oma tarina on mielenkiintoinen ja tempaa mukaansa hyvin nopeasti. Sarjan tunnelmassa on aitoa Star wars henkeä ja hahmot ovat kiinnostavia. Itse päähahmo Ahsoka, sai minut jopa aloittamaan, ne animaatiosarjat myös, jotta tämän Anakin Skywalkerin padawanin historia ja tarina tulee tutuksi alusta asti, muttei mennä siihen ollenkaan nyt. Sarja luottaa vahvoihin naishahmoihin, mutta mukana on myös huippukiinnostavia mieshahmoja, kuten Ray Stevensonin mainiosti näyttelemä omille, eikä niin puhtoisille teille lähtenyt jedi Baylan Skoll sekä Lars Mikkelsenin hienosti näyttelemä pääpahis suuramiraali Thrawn. Lopputuloksena on onnistunut Star wars -sarja jolle jatkoa tulee varmasti, joko elokuvan, sarjan tai molempien muodossa, sillä Ahsokan seikkailu ei selvästikään ole vielä ohi, sarjan lopusta, eikä sen saamasta menestyksestä päätellen. Joten Star wars fanit herätys viimeistään nyt.

Etsijät on Ylen uunituore, viime torstaina julkaistu, 7-osainen komedia sarja, jonka jaksot ovat napakoita n.20min pläjäyksiä. Sarja kertoo vapaaehtois-yhdistyksestä YOLO:sta, joka etsii kadonneita ja saa tehtäväkseen etsiä kauan sitten kadonneen apteekkarin. Suurin ongelma touhussa on, että yhdistyksen jäsenillä on enemmän tahtoa kuin taitoa hommaan. Sarjan hahmogalleria on melko värikästä sakkia, joiden kommelluksille naurahteli ihan ääneenkin. Varsinkin Hissu Hietalahden sarjaepäonnistuja ja -luovuttaja, sekä peliaddikti ja kuolemaa tekevä hahmo Venni sai aikaan useammatkin tirskumiset.  Heikki Ranta on myös hauska, kokoajan vähän asioista pihalla olevana Ilkkana.

Sarja markkinoitiin Kimmon luojien uutena sarjana ja tässä on kyllä jonkin verran samaa henkeä, mutta siinä missä Kimmossa päähenkilö oli samaistuttava ja sympaattinen Kimmo, jonka mukana myötäelää tapahtumat. Niin tästä puuttuu kokonaan sellainen hahmo tai päähahmo yleensäkin. Tässä tuntuu olevan pelkästään niitä absurdeja sivuhahmoja. Se samaistuttavan päähenkilön puute, estää mehuuntumasta sarjaan täysillä, mutta siitä huolimatta kyseessä on hauska sarja. Huumori on mukavan mustaa ja meininki absurdia. Näin ohjaaja-käsikirjoittaja Teppo Airaksinen on onnistunut luomaan jälleen hauskan, mukavan oudon ja älyvapaan komediasarjan.  

Hevoshuutaja: Equalizer 3, IPTV. Denzel Washington on kolmatta kertaa Robert McCall, elikkäs Equalizer, kovaotteinen ammattitappaja. Eläkepäivät jo häämöttävät, mutta mies saa luodin selkäänsä ja jää pitkälle sairaslomalle. Denzel viettelee ansaittua saikkua italialaisessa pikkukylässä ja ajattelee että tännehän sitä voisi jäädä asumaan ja elää ihmisiksi. Mutta eihän se onnistu kun kyläläisiä peloittelee jonkinlaiset mafiaveijarit, ja erehtyvätpä he soittamaan suutaan myös Denzelille. Paha virhe. Kaikki jotka ovat nähneet kaksi edellistä Equalizer-elokuvaa, tietävät että Denzelille ei kannata soittaa suuta.

Alun pienen teurastuksen jälkeen elokuva rauhoittuu toiminnan osalta pitkäksi aikaa. Denzel lähinnä nautiskelee teetä ja tarkkailee tilanteen kehittymistä kodikkaassa italialaiskylässä. Paikalle saapuu myös agenttia esittävä Dakota Fanning, joka on nähty Denzelin kanssa aiemmin mainiossa Koston Liekki-elokuvassa. Dakotan rooli vain jää kovin pieneksi, ja voikin miettiä oliko nainen otettu mukaan vain juurikin koston liekki-yhteyden vuoksi. Jokatapauksessa lopulta Denzelin kuppi menee nurin ja mafiaukkeleita pistetään ns. vattalleen. En ihan hirveän tarkkaan muista edellisten Equalizerien tapahtumia, mutta jotenkin tuntui että tässä meno oli aika paljon pienimuotoisempaa, mutta ehkä sitäkin intiimimpää. Väkivaltaa myös oli sen verran että varmasti heikompia hirvittää. Ehkä tähän olisi voinut mahtua mukaan siihen alkupuoliskoon jotkin pienimuotoiset peijaiset, nyt jätettiin liikaa lopun varaan. Mutta aivan tyylikäs toimintajännäri tämä oli silti, suosittelen lajityypin ystäville.

Järjettömän paska idea, vuokrattu. Ripe (Alina Tomnikov) ja Noora (Iina Kuustonen) ovat parhaat ystävät jotka molemmat työskentelevät samassa firmassa pelisuunnittelijoina. Noora ilmoittaa menevänsä pian naimisiin, joka on Ripen mielestä iso virhe. Noora sanoo että ei ole ja tätä hän haluaa oikeasti, kasvaa ja mennä elämässä eteenpäin. Ripe sensijaan elää ikuista nuoruutta ja on kauhuissaan Nooran päätöksestä, menetäisiköhän hän parhaan ystävänsä? Ripe tekee kaikkensa jotta Noora pyörtäisi päätöksensä, ja naisten ystävyys on koetuksella.

Noniin. Tää tuli ihan yllättäen vastaan ja kun ei siinä muutakaan ollut niin katselin pois. En ehkä ollut aiemmin kuullutkaan tästä vaikka on teattereissakin pyörinyt joskus. Ihan ensin on sanottava että Tomnikov sekä Kuustonen tekevät mainiot roolisuoritukset. Mutta mitä sanoisin sitten seuraavaksi. En oikein tiedä. Järjettömän paska idea on vaikea elokuva suhtautua. Se on kai jonkinlaista draamakomediaa, mutta itselläni ainakaan ei juuri naurattanut, ja draamankin osalta jäätiin vähän vaisuksi. Ymmärrän jonkinverran Ripeä hahmona, mutta kun hän aiheuttaa kaikille ympärillään vain surua ja hankaluuksia, on todella vaikea olla hänen puolellaan. Noora on helpommin samaistuttava, mutta hahmonsa jää Ripen varjoon. Mukana on myös joitakin sivuhahmoja, jotka myös jäävät hieman etäisiksi. Tässä oli aineksia paljoon mutta jotenkin lopputulos jäi vähän mitäänsanomattomaksi.

Jätä kommentti