Hampuusi: Painkiller on Netflixin 6-osainen draamasarja elokuun puolelta ja viimeinen katselemani tapaus, ennen kuin pistin Netflixin vähäksi aikaa jäähylle. Sarja kertoo tositapahtumiin pohjaten USA:n historian pahimmasta opioidiepidemiasta ja kuinka lääkeyhtiö sai sen aikaan ahneuksissaan ja välinpitämättömästi valehtelemalla. Hetkinen hetkinen kuulostaa tutulta. Kyllä, toissa vuonna Disney+:ssa ilmestyi 8-osainen Dopesick sarja samasta aiheesta eli tarina Oxycontin nimisen kipulääkkeen aiheuttamasta opioidikriisistä ja kirjoitin siitä silloin tänne.
Netflix-versio tarinasta kerrotaan pääosin syyttäjän näkökulmasta, mutta vyyhtiä avataan myös kolmesta muusta suunnasta. Sen lisäksi kerrontatyyli poikkeaa vahvasti Disney+:n tulkinnasta. Tämä tulkinta aiheesta saarnaa enemmän ja esittää Sacklerin perheen selkeämmin puhtaana pahana. Mukana on myös enemmän huumoria, tosin varsin mustaa sellaista. Näin tämä osoittautuikin varsin erilaiseksi katselukokemukseksi jo tutusta tarinasta. Kuuteen jaksoon puristetussa sarjassa on hyvää imua ja sen katsoo vaivatta. On ihan makuasia kummasta tyylistä tykkää enemmän, Netflixin vai Disney+:n, mutta tarinassa uhrien näkökulman toi esiin ravistelevammin Disney+:n versio. Tämä ottaa kantaa enemmänkin ahneuteen. Näin voin suositella tätäkin tulkintaa tarinasta.
Verdens verste menneske, tai kulkee myös nimellä The Worst person in the world, lisättiin vastikään Disney+:n valikoimiin ja muistelin, että tämä norjalaisen Joachim Trierin ohjaama romanttinen musta draamakomedia keräsi paljon kehuja vuosi pari sitten, joten päädyin ottamaan katseluun. Elokuvahan kertoo naisesta, joka yrittää navigoida niin rakkauselämän, kuin muunkin elämän pyörteissä, tietämättä oikein mitä haluaa elämältään. Joten tämä kertookin tavallaan elämän valinnoista ja valitsematta jättämisestä tai siis itsensä etsimisestä. Ja Renata Reinsve on mainio pääosassa aikuisuuden ongelmien kanssa painivana naisena.
Elokuva on jaettu 12 lukuun. Näimpä tämä etenee välillä vauhdilla ja välillä meininki on hyvinkin rauhallista. Elokuva oli mielenkiintoista katsottavaa, sen ruotiessa asioita, joita itsekin joutunut pohtimaan ollessani eksyksissä omassa elämässäni. Ohjaaja-käsikirjoittaja Trier saa arkisetkin asiat tuntumaan merkityksellisiltä ja aidolta. Visuaalisessa tyylissä on myös mukavaa tyylikkyyttä joka saa tämän välillä olemaan hienoa katsottavaa. Eikä lopputulos ole yhtään teennäisen oloinen, vaan jotenkin vilpitön kuvaus tästä ajasta, onnistuen myös koskettamaan. Onhan mukana niin iloa kuin surua. Joten suosittelen pohjoismaisten elokuvien sekä lajityypin ystäville.
The Little Mermaid tai Pieni merenneito, kuten meillä on totuttu puhuttelemaan ja siitä Disneyn tuore näytelty-painos, joka oli viime toukokuussa ensi-illassa ja nyt keskiviikosta lähtien Disney+:n kataloogissa. Tarina on varmaan kaikille tuttu jo klassikkoanimaatiosta, mutta ängetään se nyt vielä kuitenkin pähkinänkuoreen, eli maan pinnalla olevasta elämästä kiinnostunut nuori merenneito, Ariel, rakastuu prinssiin ja rakkauden sokaisemana tekee kohtalokkaan sopimuksen merinoita, Ursulan kanssa. Sopimus mahdollistaa maistaa maan päällistä elämää, mutta asettaa itsensä ja isänsä valtakunnan vaaraan. Eikä se sopimus ole reiluimmasta päästä.
Musikaaleilla nimeä tehnyt ohjaaja Rob Marshall on saanut aikaan varsin epätasaisen CV:n, eikä tämä mene huonoimpien joukkoon. Ei kyllä kärkisijoillekaan. Sillä tämä uusi versio pyrkii kopioimaan liikaa alkuperäisteosta, jopa orjallisesti, eikä uskalla olla tarpeeksi moderni painos. Se tekee tästä myös hieman tarpeettoman tuntuisen. Jos tähän vielä jotain vikoja listaa, niin eläinhahmojen animointi on välillä tönkköä ja kuvaruutu tapahtumien aikaan pimeänä kuin Batman elokuvissa, niin ja prinssi jättää itsestään jotenkin lattean ja tylsän mielikuvan.
Elokuva on myös venytetty yli kaksituntiseksi ja on näin auttamatta ylipitkä, mutta silti sydämellinen elokuva, joka jättää hyvän mielen. Niin ja Halle Bailey on pääosassa mainio Arielina, ja saanut aivan turhaan lokaa niskaansa konservatiiveilta. Hän on elokuvan dynamo ja kantaa elokuvan maaliin kuivin jaloin. Eikä Javier Bardem:kaan ole hassumpi Tritonina tai Melissa McCarthy Ursulana. Näin, tämä ei vioistaan huolimatta jää pelkäksi nostalgiaksi, vaan viihdyttää kestonsa ajan.
Hevoshuutaja: Meikäläisen viikko on mennyt Bethesdan uutta Starfield-roolipeliä pelatessa. Vuosikausia odotettu valtava avaruusseikkailu on vielä sen verran aluillaan että jätän kommentit ja arvion myöhempään, ehkäpä ensi viikolla on jo riittävästi tunteja alla jonkinlaista katsausta varten.
Mutta katselin pari leffaakin. Ensimmäisenä HBO:lta löytyvä Galveston. Elokuva on julkaistu jo vuonna 2018, mutta eipä ole tullut aiemmin vastaan. Mikä sinänsä ei ole kovin yllättävää koska kyseessä on aika pienen budjetin tuotanto, jota tuskin on teattereissa esitetty. Ben Foster on Roy, pikkurikollinen jolle järjestetään työnantajan toimesta jonkinlainen ansa, ja tilanne perkelöityy. Roy selviää tilanteesta kuitenkin ehjin nahoin, ja saa seurakseen Elle Fanningin esittämän nuoren naisen Rockyn. Kaksikko lähtee pakosalle, mutta elämä ei ole hirveän helppoa lainsuojattomana, varsinkin kun mukaan haetaan vielä Rockyn pikkusisko Tiffany.
Ihan heti ei tule mieleen huonoa elokuvaa Ben Fosterilta, joka olikin päällimmäinen syy tämän elokuvan katseluun. Eikä tälläkään kertaa tarvinnut pettyä. Ben Foster ja Elle Fanning vetävät molemmat todella hienot roolit elämän kaltoin kohtelemina, rikkinäisinä ihmisinä. Vaikka alkuun kaksikko onkin yhteisellä matkalla vain pakon sanelemana, niin lopulta he kuitenkin oppivat välittämään toisistaan, ja kaksikko pelaakin hienosti yhteen. Elokuvan tarina ei sinänsä ole mitenkään hirveän omaperäinen, ja tuntuu että siitä on jätetty jotain pois, sillä joitain asioita varsinkin alusta jäi hyvin epäselväksi. Tämä olisikin ansainnut hieman lisää mittaa jolloin asioita olisi voitu avata enemmän, ja pääosakaksikon hahmoille olisi myös voitu antaa enemmän aikaa kasvaa. Luulen että leikkauspöydälle on jäänyt jonkin verran materiaalia. Galveston on kuitenkin hyvä elokuva, suurimmaksi osaksi vakuuttavan näyttelijätyön vuoksi, mutta myös siksi että tässä ei ole lähty miellyttämään suurta yleisöä. Leffa on nimittäin melkoisen synkkä, eikä tarinan loppu ole onnellinen, ja se jäikin mieleen pyörimään nukkumaan mennessä. Suosittelen hieman synkemmän elokuvan ystäville.
One Day as a Lion. Tämä oli muistaakseni Viaplaylla ainakin joskus, itse katoin IPTV-palvelusta. Jackie on hieman onneton rikollinen, joka heti leffan alkuun vetää tehtävänsä ihan vihkoon, ja tappaa siinä sivussa sivullisen ihmisen. Tässäkin leffassa lähdetään siis pakomatkalle, ja tälläkin kertaa mukaan saadaan kaveri, tässä tapauksessa nuori näyttelijäntyöstä haaveileva Lola. Tai no ei tätä oikein pakomatkaksi voi sanoa sillä käytännössä kai hengaillaan ihan samassa kylässä josta aloitettiinkin, ja pahiksiin törmäillään välissä ilman suurempia murheita. Sivussa Jackielle aiheuttaa murhetta ja huolta hänen poikansa Billy, joka on hölmöillyt ja joutunut nuorisovankilaan.
Leffan kansikuvassa irvistelee Jackieta näyttelevä Scott Caan, sekä tutummat nimet J.K. Simmons ja Frank Grillo. Koska elokuva on määritelty toimintakomediaksi, odottelin pyssyjen pauketta ja siinä sivussa hassuttelua. Noh, en tiedä onko tämä tehty nakkibudjetilla vai mikä, mutta toimintaa tässä ei ollut oikeastaan yhtään. Hassuttelua kyllä, semmoista ysärin ja 2000-luvun alun toimintaleffoista tuttua. Semmoista vähän veijarointia sanoisin. Tarina oli aika pöhkö, ja kanteen aseteltu J.K. Simmons oli ruudulla vain minuutteja, kuten myös toinen tuttu nimi Frank Grillo. Pääasiassa elokuvassa seurataan Jackien ja Lolan suhteen syventymistä, sekä heidän henkilökohtaisten ongelmiensa käsittelyä. Tää olisi voinut olla ihan ok elokuva jos sitä toimintaa olisi ollut mukana. One Day as a Lion kasvattaa kokoajan odotuksia tilanteen lopulliselle perkelöitymiselle, jota kuitenkaan ei koskaan tapahdu, mikä on melkoinen pettymys. Loppuratkaisu on hölmö ja vaatimaton. Paljon tässä on hukattua potentiaalia, en oikein ymmärrä mitä tekijät ovat oikein ajatelleet. Tai no varmaan tästä ihan kivan trailerin saa kasattua huijaamaan ihmisiä.
Satunnaistoisto 