Hampuusi: Heart of stone on kolmisen viikkoa sitten perjantaina julkaistu Netflixin tuore toimintaelokuva. Elokuvassa salaperäisen järjestön agentti yrittää estää, samaisen järjestön kvanttitietokoneen varastamista. Nimittäin väärissä käsissä, sillä voi hallita maailmaa. Siinä maailmanpelastus tarina pähkinänkuoressa. Gal Gadotissa riittää helposti valovoimaa ja karismaa hoitamaan pääosa tällaisessa agenttijännärissä, sillä onhan tämä kevyempää kauraa kuin Wonder womanin pesti.
Elokuva kierrättää ties monenteen kertaan varsin tuttua ideaa. Agenttijännäreiden tuttua kaavaa noudatetaan myös sen suhteen, että sankaritar viedään useisiin eksoottisiin kohteisiin ympäri maailmaa, sitä pelastaessaan. Tästä on hyvin vaikea löytää mitään omaperäistä muutenkaan, eikä realismilla juhlita, mutta jos tykkää lajityypistä, niin tämä kyllä viihdyttää kestonsa ajan. Ollen ihan hyvää agenttiviihdettä, jos ei etsi mitään syvällisempää, vaan haluaa heittää aivot narikkaan ja antaa mennä.
The Lincoln lawyer on Netflixin rikossarja, jonka toinen kausi tuli päätökseen vajaa kuukausi sitten. Sarjassa puolustusasianajaja saa uuden sauman, oltuaan poissa pelistä ensin onnettomuuden takia ja sittemmin kipulääkitysriippuvuuden takia, kun hän perii murhatun asianajajan asiakkaat ja toimiston. Yksi asiakkaista on jo median silmissä syylliseksi tuomittu rikas mies, jota epäillään vaimonsa ja tämän rakastajan taposta. Siinä lähtöasetelmat ensimmäiseen kauteen. Myös toisella kaudella hän ottaa puolustettavakseen henkilön, jonka syyllisyyttä syyttäjä pitää salettina.
Samaan kirjasarjaan pohjaten tästä on tehty joskus Matthew McConaugheyn tähdittämä samanniminen leffakin. En muista siitä nyt tähän hätään hirveästi, mutta tämä sarja toi kivalla tavalla mieleen lapsuudesta vanhat sarjat, tyyliin Matlock ja Perry Mason, joissa asianajaja etsivänsä kanssa yrittää voittaa epätoivoiselta vaikuttavia juttuja ja lopulta onnistuvat siinä. Sarjamuotoisessa formaatissa hahmot saavat mukavasti syvyyttä, eivätkä jää yhdentekeviksi. Tämä on Netflixille poikkeuksellisesti ilmestynyt jakso per viikko tahtiin ja sellaiseen maltilliseen tahtiin, tämä 10 jaksoa per kausi sisältävä sarja, toimi minulle hyvin ja molemmat kaudet ovat olleet valtavia hittejä Netflix-tasolla. Joten tällaisen rikos-selvittelyn ystäville tätä on helppo suositella.
Nine days on Netflixin kataloogiin elokuun alkupuoliskolla lisätty fantasiadraama, joka on ohjaaja-käsikirjoittaja Edson Odan debyytti elokuva parin vuoden takaa. Elokuvassa erakoitunut byrokraatti haastattelee viittä sielua, valitakseen heistä sen kuka ansaitsee maanpäällisen elämän, mutta tällä kertaa hän joutuukin myös itse pohtimaan oman olemassa olonsa merkitystä ja mielekkyyttä. Varsinaisesti tähtiloistetta elokuva ei tarjoa, mutta näyttelijäsuoritukset ovat kauttaaltaan toimivia.
Kyseessä on siis melko filosofinen draama, joka saa pohtimaan myös omaa olemassa oloa ja siihen liittyviä kysymyksiä monelta kantilta. Ainakin minut tämä kietoi pauloihinsa hyvin nopeasti. Tässä oli jännästi surullinen taustavire, mutta mukana on myös paljon lämpöä, näiden yhdistelmä teki katselukokemuksesta hyvällä tavalla erikoisen. Näin tämä olikin mukavan pienimuotoinen ja outo draama olemassaolosta, joka nostaa esiin tärkeitä kysymyksiä pohdittavaksi. En ollut kuullutkaan tästä, ennenkuin Netflix suositteli tätä minulle. Eli kiehtova ja positiivinen yllätys, jota suositella hieman erilaisista elokuvista pitäville.
Hevoshuutaja: Tuossa taannoin Viaplay nosti palvelunsa hintaa, ja samalla rajoitti jalkapallolähetysten katselun vain yhteen laitteeseen kerrallaan. Aiemmin samaa ottelua pystyi katsomaan samoilla tunnuksilla kahdesta paikkaa, joten tunnukset on maksettu puoliksi. Nyt tämä ei enää onnistu, ja 44,90€ / kk on ainakin itselleni aika kova hinta siitä että katson satunnaisesti valioliigaa viikonloppuisin, ja formulat silloin harvoin kun ne tulee. Tokihan samassa paketissa saa vaikka kuinka paljon urheilua, mutta on mielestäni vain typerää että Viaplay pakottaa maksamaan aivan kaikesta sisällöstä vaikka kiinnostusta ei olisikaan. Esim. sarjat ja leffat on myös pakko ottaa tilaukseen vaikka haluaisit katsoa vain urheilua. Noh, en ole ainoa joka asian kanssa on tuskaillut, joten internetin keskustelupalstoilla on viime viikkoina noussut puheeksi IPTV-palvelut. Ja nimenomaan semmoiset vähän hämärät palvelut. Ja koska me täällä Satunnaistoistossa tehdään kovasti tutkivaa journalismia, niin otin kokeiluun erään IPTV-paketin. Näiden katsominenhan ei ole laitonta, mutta myyminen tietysti on. Palataan aiheeseen myöhemmin kun olen kunnolla ehtinyt palvelua käyttää. Ja se miksi tämän asian nyt otin esiin, johtuu siitä että oma IPTV-pakettini sisältää myös elokuvia, ja seuraavat onkin kaikki katsottu sitä kautta.
Gerard Butler on nykyisin melko varma takuu keskinkertaisesta leffasta, ja tällä kertaa mies tähdittää toimintatrilleriä nimeltään Kandahar. Gerard on CIA-agentti Tom Harris, joka on juuri suorittanut Iranissa tihutöitä. Tom on jo kotiin matkalla ja odottelee lentoa Dubain kentällä, kun vanha kaveri soittaa että olisi vähän sivubisneksiä Afganistanissa. Rahaakin siitä saisi tosi hyvin, ylityöt maksetaan rahana ja täydet päivärahat. Tomppa suostuu koska mihinpä sitä valmiissa maailmassa kiire. Toisaalla kuitenkin eräs toimittaja vuotaa Tomin oikean henkilöllisyyden koko maailmalle, ja yhtäkkiä miehen perässä on sekä Iranilaiset että Talebanit. Alkaa armoton pakomatka kohti Kandaharia, josta hänet ehkä saataisiin koneeseen ja turvaan pahoilta miehiltä. Tompan mukana kulkee myös hänen tulkkinsa Mohammad.
Kuten arvata saattaa, kyseessä on melko keskinkertainen elokuva. Toimintaa ei ihan tarpeeksi riitä koko elokuvan kestolle, joka käy välillä puuduttamaan. Toisaalta taas Kandahar poikkeaa jonkin verran tämäntyyppisistä jenkkileffoista, sillä tässä myös vastapuolelle annetaan inhimilliset kasvot. Voisi jopa sanoa että elokuvassa kritisoidaan jenkkien tapaa tunkea nokkansa joka paikkaan. Pisteet tästä kunnianhimoisesta lähestymisestä, joka valitettavasti jää hieman piippuun. Noin muuten Kandaharissa on paljon yhtäläisyyksiä vastikään ilmestyneeseen Guy Ritchie’s The Covenantiin. Aika paljon kuitenkin jäädään The Covenantin jännityksestä, ja varsinkin hahmot jäävät paljon ohuemmiksi. Mutta kyllähän tämän helposti katsoi, ja sain juuri sitä mitä odotinkin.
Hypnotic. Ben Affleck on surun murtama nimismies sillä hänen tyttärensä on aiemmin kaapattu ja edelleen hävöksissä. Työpaikkapsykologi antaa kuitenkin miehelle luvan palata hommiin, ja pian ollaankin keskellä pankkiryöstöä. Mutta mitä ihmettä, aivankuin tavalliset ihmiset ja poliisit olisivat mukana ryöstössä, aivankuin heidät olisi hypnotisoitu. Ja niinhän heidät onkin! Elokuvan pääpahis vaikuttaisi olevan mystinen herrasmies joka saa ihmiset tottelemaan tahtoaan ihan vain muutamalla sanalla. Nyt on kiperä paikka. Myöhemmin mukaan saadaan toinenkin hypnotisoija, joka ei kuitenkaan pääpahiksen tavoin omista mustaa vyötä hypnotisoinnissa, mutta osaa kuitenkin selvittää asian Affleckille ja välillä hänenkin kyvyistään on apua roistojahdissa.
Hypnotic alkoi ihan mielenkiintoisesti, varsinkin kun en ennakkoon tiennyt yhtään mistä elokuvassa on kyse. Mutta eipä aikaakaan kun leffa lässähtää kovin pahasti. Yksi hypnoottinen hahmo olisi voinut vielä toimia, mutta kun toisen jälkeen tulee vielä kolmaskin, niin jännitys on tiessään. Lopulta elokuvassa on se tilanne että katsoja ei enää voi edes tietää mikä on totta ja mikä jonkinlaista illuusiota. Sen seuraaminen käy kovin tylsäksi. Jotenkin tästä tuli mieleen parinkymmenen vuoden takaiset toimintaleffat joita käytiin Makuunista vuokraamassa. Ehkä tämä olisi silloin toiminut paremmin. Tästä ei kyllä jäänyt oikein mitään käteen, en voi suositella.
Asteroid City. Täytyy heti alkuun sanoa että en ole ihan varma ymmärsinkö tämän aivan täysin. Ja koska olin kuumeessa, niin jouduin katsomaan elokuvan kolmessa osassa koska välillä oli vähän nukuttava. Asteroid City alkaa kun kertojaääni kertoo näytelmäkirjailijasta jolta on tulossa uusi näytelmä. Ja sitten sitä näytelmää siirrytään katsomaan. Ja välillä näytelmästä poistutaan takaisin oikeaan maailmaan vaihtamaan mielipiteitä. Tai jotain. Mutta siis kyllä tässä tavallaan jonkinlainen tarinakin on, mutta joko se on kovin kevyt, tai sitten niin kompleksi että meni minulta ohi. Tapahtumat sijoittuvat 50-luvulle Asteroid City nimiseen pikkukaupunkiin, jossa on vuotuiset asteroidi-päivät menossa tai jotain. Wes Andersonille tuttuun tapaan elokuvassa on valtava määrä hahmoja ja tunnettuja näyttelijöitä.
Niin, muistaakseni ainakin edellinen Wes Anderson-leffa jäi itseltäni kesken, kun jotenkin siinä oli liikaa kaikkea. No tässäkin on aika paljon kaikkea, mutta reaalimaailmassa tapahtuvia näytelmäkirjailijan jutteluja lukuunottamatta elokuvaa on suhteellisen helppo seurata. Ja ihan mukavakin seurata. Meininki ja hahmot ovat sopivan vinksahtaneita, ja elokuva etenee sopivan vauhdikkaasti. Ja mainittakoon vielä että kyseessä on siis komedia. Asteroid City on myös siinä mielessä mukavaa katseltavaa että siinä on kovasti värejä. Itselleni tuli mieleen että elokuva on kuvattu mustavalkoisena ja väritetty jälkikäteen, siltä se ainakin näyttää. Komediaksi tämä ei varsinaisesti naurata ääneen, mutta pitää semmoista pientä hymyä yllä lähes kestonsa ajan. Itse olisin jättänyt tästä sen näytelmäaspektin kokonaan pois ja tehnyt vain elokuvan Asteroid Citystä. Mutta en olekaan palkittu elokuvaohjaaja. Aivan kelpo elokuva tämä oli, varovainen suosittelu.
Satunnaistoisto 