Hampuusi: Kontio & Parmas – elokuva on jatkoa saman nimiselle televisiosarjalle ja ainakin viime viikolla löytyi normi Ruudusta, mutta Ruutu+:lta ainakin ja varmaan maailman tappiin. Elokuvassa terroristijärjestö uhkaa räjäyttää ydinpommin Valkeakoskella, ellei maailmanlaajuista metsien tehohakkuuta lopeteta. Kyseessä on sen verran vakava uhkaus, että rikoskomisario Kontio palaa eläkepäiviltään ratkomaan tapausta. Notta semmosta on Kummeleiden kuudennessa elokuvassa alkuasetelmina. Mitä olen Kontio & Parmas sarjaa satunnaisia jaksoja katsonut, niin ne ovat olleet helppoa viihdettä ja pikku hauskaa poliisi-sarjameininkiä, puristettuna 40 minuutin paketteihin, muttei ole innostanut kahlaamaan koko sarjaa läpi.
Elokuva on Aleksi Mäkelän ohjaama, kuten edellinenkin Kummeli elokuva ja tämä on oikeastaan vielä huonompi kuin se edellinen. Tässä on kyllä muutama hyvä letkautus, jotka pistävät hymyilyttämään, mutta ne hetket ovat joko käsikirjoituksen tai improvisoinnin ansiota. Ei Mäkelän. Muuten tämä lähinnä jatkaa Kummeleiden Jackpotista alkanutta luisua. Elokuvassa kerronta ontuu joka välissä, eikä etene rullaten missään vaiheessa ja tunnelma on mitäänsanomaton. Näin koko elokuva tuntuu vitsikasalta, josta nakellaan aina seuraava ruutuun, ja näistä suurin osa tuntuu valmiiksi kuolleilta heitoilta. Tästä jää siis käteen muutama hyvä letkautus ja aina ihana Pirjo Heikkilä pienessä sivuosassa, mutta onneksi elokuva oli lyhyt. Siitä plussaa.
Arnold on Netflixin tuore 3-osainen dokumenttisarja Arnold Schwarzeneggeristä. Sarjan eka jakso keskittyy Arskan kehonrakennusuraan, toinen jakso näyttelijäuraan ja kolmas politiikkaan. Eli aihe per tunnin jakso ja sen jako on looginen. Näyttelijäjaksossa minunlaiselle lapsuuden ja nuoruuden Arska-fanille ei tullut juurikaan uutta tietoa. Lähinnä nostalgiaa, mutta Arskan kehonrakennus ja poliittinen ura eivät olleet samalla lailla hanskassa, niin sieltä tulikin uutta tietoa ihan kivasti ja ihan mielenkiintoistakin tietoa. Joten tässä oli ainakin tällai vanhalle fanille paljon hyvää, muttei niin paljon hyvää, ettei jotain huonoakin.
Nimittäin sarja ei haasta Arskaa missään vaiheessa, vaan hän saa itse selittää kaiken parhain päin. Pahimmat töppäyksensäkin, aina naisten ahdistelusyytöksistä lähtien Arska saa siloitella rauhassa omilla puheillaan ja steroidien käyttö annetaan mennä olan kohautuksella, kun muutkin käytti ja siinä vain pari esimerkkiä. Puhuvat päätkin on tuotu kuvaruutuun vain kehumaan Arskaa. Näin tästä jää maku, että tämä on Arskan julkisivun kiillotus ohjelma yhtä paljon kuin dokumentti. Jokatapauksessa viihdyin tämän parissa, mutta samalla tämä jätti hieman huonon jälkimaun, kun tiedostaa dokumentin ongelmat.
Daisy Jones & The Six on tältä keväältä Primen 10-osainen musiikkidraama sarja. Sarja kertoo fiktiivisen tarinan, kuvitteellisen rock-bändin, Daisy Jones & The Six, synnystä, noususta ja tuhosta, 70-luvun loppupuolella Kaliforniasssa. Vaikka tarina on sepitettyä, niin siihen on kuulemma ammennettu vaikutteita Fleetwood Macin tarinasta. Sarjan hahmoissa on syvyyttä tarpeeksi, jotta heistä välittää ja heidät on roolitettu hyvin. Eikä heidän väliltään puutu kemiaa. Sarjan ajankuva ja tunnelma on luotu onnistuneesti. Ja vaikka on totta, ettei rock-kliseiltä vältytä eikä niitä päästä karkuun, niin sarjassa on sen verran sähköä ilmassa ettei se haittaa.
Sitä paitsi, eivät ne olisi kliseitä, jos ne ei toimisi. Koko touhun kruunaa, että näyttelijät soittavat ja laulavat sarjassa oikeasti ja itseasiassa he levyttivät ”bändin” Aurora levyn ja se on kuunneltavissa Spotifysta. Tuttava tiesi kertoa, että se on ensimmäinen fiktiivisen bändin levy, joka on noussut listakärkeen itunesissa. Jos musiikkidraamat kiinnostaa, niin tätä on helppo suositella ja vaikka bändin musa ei ihan osunut kohilleen oman musamakuni kanssa, niin tässä oli jotain sellaista maanläheistä taikaa, että olin silti ihan messissä koko bändin tarinan ajan.
Hevoshuutaja: Minähän kattelin tossa pari viikkoa sitten uuden Magic Mike-leffan, Magic Mike’s Last Dance. Löytyy Hbo maxilta 4K-laadulla. Ikipäivänä en olisi tätä alkanut katsomaan ellei vierailulla ollut ihastuttava naisihminen olisi halunnut tätä katsella. Channing Tatum esittää Mikeä, entistä tanssijaa/stripparia, joka nykyisellään keskittyy lähinnä baarimikon hommiin. Mike kuitenkin törmää rikkaaseen Maxandraan (Salma Hayek), joka on erossa saanut haltuunsa miehensä aiemmin omistaman teatterin Lontoossa. Kunhan kaksikko on ensin kröyhinyt, ehdottaa Maxandra että Mike voisi lähtä hänen kanssaan Lontooseen, ja yhdessä he loisivat uuden ikimuistoisen esityksen teatteriin. Mike tuskin saa kalsareitaan jalkaan kun he ovat jo yksityiskoneessa matkalla kohti Lontoota.
Tota noin. En muista oonko tästä elokuvasarjasta aiemmin katsonut yhtäkään osaa, jos olen, niin olen varmasti ihan hyvästä syystä ne unohtanut. Toki tiesin ennakkoon että naisillehan tämä on suunnattu, mutta tavallaan pääsi yllättämään miten vähän tätä on edes yritetty tehdä mieskatsojille. Nojoo, nähtiinhän tässä Salma Hayek ja ehkä joku toinenkin kaunotar saattoi ruudulla vilahtaa pikkareissaan, mutta olihan tämä rakennettu täysin Channing Tatumin paljaan ylävartalon varaan. Ja sitä nähdään ainoastaan elokuvan alussa ja lopussa. Kaikki mitä tällä välillä elokuvassa tapahtuu, on varmasti naistenkin mielestä hirvittävää ihmisten aliarviointia. Elokuvan katselu aiheutti todella vaivaannuttavan tunteen, ja ihmettelin että eikö kukaan tässä osallisena ollut katsonut leffaa ennakkoon, ja vaatinut itsensä leikkaamista pois lopullisesta versiosta. Ja se elokuvan alun ”eroottinen” tanssikohtaus oli itselleni ihan hirveää tuskaa katsella. En kyllä oikeasti voi suositella tätä kellekään, mutta jos on pakko katsoa, niin toivottavasti teillä on edes yhtä kivaa seuraa kuin minulla oli.
Watcher, Skyshowtime. Jenkkipariskunta muuttaa miehen töiden perässä Bukarestiin. Vaimo-Julialla ei vielä töitä ole, joten päivät ja illatkin kuluvat pääasiassa kotosalla kun mies raivottaa businesta kellon ympäri. Julia huomaa että vastapäisen talon ikkunassa tuijottaa joku jatkuvasti. Ikävä homma kun ei ole edes verhoja mitä laittaa eteen. Julia hommaa verhot. Mutta sitten alkaa tuntumaan että kaupassakin häntä seurataan. Ja kaupungissa on tapahtunut juuri murhia joiden kohteena ovat olleet nuoret naiset. Juliaa ahistaa. Mutta siitä huolimatta Julia ei voi olla avaamatta verhojaan ja tuijottamasta tuijottelijaa. Juliasta tuntuu tosi epämukavalta mutta silloin tällöin kotona käyvä miehensä vain naureskelee ja käskee naista rauhoittumaan.
Kansikuvan ja nimen perusteella ajattelin että tämä on vain uusi sovitus samasta tarinasta kuin mitä nähtiin taannoin netflixin The Watcher-sarjassa. Onnekseni olin väärässä. Watcher on ihan kelvollinen ja jopa ihan laadukaasti tehty pieni elokuva, joka ei kuitenkaan tuo lajityyppiinsä mitään uutta. Ja eihän sitä aina tarvitsekaan, 99% elokuvista ei esitä katsojalleen mitään uutta. Pääosan Juliaa esittävää Maika Monroeta nähdään ruudussa oikeastaan koko elokuvan mitan, ja hyvä niin, sillä nainen tekee hyvän roolityön. Jonkinlaiseksi kauhutrilleriksi luokiteltu elokuva ei tarjoa juurikaan säikyttelyjä, mutta semmoista kevyesti ahdistavaa jännistystä paikoin. Watcher ei ole mikään mieleenpainuva kokemus, mutta kyllä tämän parissa viihtyi, ja on varmasti hyvä valinta vaikka deittileffaksi.
Flamin’ Hot, Disney+. Uunituore tositapahtumiin pohjautuva elokuva kertoo Richard Montañezin tarinan, mies kun ainakin väittää aikoinaan keksineen tuliset sipsit, ollessaan sipsitehtaan talonmiehenä. Meksikolaisperheestä maailmalle lähtenyt Richard on koko elämänsä kohdannut vähättelyä ja rasismia. Töitä ei oikein tunnu löytyvän, ja jotain pikku kolttosiakin tulee sitten rahan tarpeessa tehtyä. Mutta sinnikäs mies pääsee viimein sipsitehtaalle huoltohommiin. 80-lopun lama kuitenkin tietää tehtaalle vaikeita aikoja kun sipsit ei liiku ihan entiseen malliin. Richard alkaa kehittelemään omaa mausteseosta naksuihin, sellaista joka olisi varma hitti latinoyhteisössä.
Flamin’ Hot ei taida olla mikään iso satsaus, sillä eipä tähän oikein voi törmätä missään kuin vahingossa. Niinkuin itsekin törmäsin. Mutta tämähän oli aivan hyvä elokuva. Ok, tarina voi pitää tai olla pitämättä paikkansa, sillä leffan jälkeen luin asiasta ja ainoa jonka mielestä asiat menivät näin, on Richard itse. Toisaalta mies teki lopulta pitkän uran yhtiön kravattihommissa, että kai siellä jotain on tehty oikeinkin. Mut joo, semmoinen ihan hassu elokuva jossa mukana myös kevyesti draamaa. Leffa on sopivan mittainen eikä siinä ole juuri tyhjäkäyntiä joten mielenkiinto pysyi mukavasti yllä. Elokuva loppuu varsin kivoissa tunnelmissa ja tästä jäikin oikein hyvä mieli katsomisen jälkeen. Lopputeksteissä pamahti ensimmäisenä vastaan ohjaajan nimi: Eva Longoria. Kyseessä taisi olla naisen ensimmäinen ohjaustyö kokoillan elokuvien parissa, ja hienostihan se meni.
Satunnaistoisto 