Hampuusi: Citadel on Primen tuore 6-osainen toimintatrilleri sarja. Sarja alkaa kun mystisen agenttijärjestön agentit ovat junassa uraanisalkun perässä, eksoottisen italian alpeilla. Ja kuten olettaa saattaa, niin heitä osataan odottaa ja jännittävän toimintajakson päätteeksi hommat menee reisille, koko agenttijärjestö romahtaa, mutta pari vakoojaa jää henkiin. He eivät muista mitään, mutta lähtevät etsimään totuutta ja siinä samalla pelastamaan maailman. Semmosta. Tästä on tullut jättihitti ja jatkoakin luvattiin jo ennenkuin kaikki jaksot oli ilmestynytkään. Toki jo etukäteen oli puhuttu spin-off sarjoista.
Sarjan takaa löytyy Russon veljekset, jotka muistetaan mm. Avengers: Infinity war ja Endgame elokuvien ohjaajina. Sarjaan on selkeästi panostettu, kaikki on upean näköistä. On räjähdyksiä, takaa-ajoja ja toimintaa. Vaikutteet on haettu James Bondilta ja Jason Bournelta. Tällaiseen satsaukseen toivoisi omaperäistä ja raikasta otetta, mutta aikalailla perinteistä tietä pitkin edetään. Toki agenttijännärien ystävänä tykkään näinkin, vaikka tutunoloisia latuja mentiin vauhdikkaasti juonitteluineen, komeine maisemineen ja käänteineen.
Richard Madden, joka oli jossain vaiheessa vahvoilla seuraavaksi Bondiksi, hoitaa pääosassa hommansa hyvin, muistinsa menettäneenä agenttina, joka tuntee myös rakkautta ja kaipuuta, vauhdikkaan kerronnan lomassa. Eikä Priyanka Chopra Jonas ole huono naispääosassa, vaan on myös hyvä mystisenä naisagenttina. Näimpä lopputulos on toimivaa agenttiviihdettä, vaikkei loistakkaan omaperäisyydellään.
Shotgun wedding eli Haulikkohäät on Primen oma leffa viime vuodelta. Kyseessä on romanttinen toimintakomedia, jossa mies ja nainen ovat menossa naimisiin eksoottisella trooppisella saarella, kunnes aseistettu rosvoporukka hyökkää paikalle ja ottaa kaikki panttivangiksi. Siinä idea lyhyesti. Kyseessä on siis hömppää, eikä siinä. Hömpällekin on oma aikansa ja paikkansa. Nyt ei ollut kuitenkaan varsinaisesti hyvää hömppää. NImittäin tässä on välillä hetkiä, joita ei voi katsoa ilman myötähäpeää, vaan oli pakko kaivaa kännykkä esiin ja alkaa selaamaan sitä. Ei vaan pystynyt katsomaan kun teki mieli työntää pää rasvakeittimeen ettei näkisi. Siis jos tämä olisi ollut ala-asteen näytelmä, niin sitten olisin voinut katsoa sormien läpi, mutta jollekin ”oikealle” käsikirjoittajalle on maksettu, että se kirjoittaa sellaista ja joku ”oikea” ohjaaja on vielä päättänyt kuvata sen pohjalta, niin ei pystynyt. Toisaalta tuollaisten hetkien lisäksi, kaikessa ennalta-arvattavuudessaankin ja suoraviivaisuudessaan, tämä on välillä aivan viihdyttävääkin hömppää, jota seuraa ongelmitta. Toiminta on välillä yllättävänkin väkivaltaista ja mukana on muutama pikku hauskaa kohtausta. Jennifer Coolidge varastaa show:n pari kertaa sivuosasta ja vaikka pääparin välillä ei hirveästi ole kemiaa, niin Jennifer Lopez yrittää pääosassa kantaa elokuvaa parhaansa mukaan karismallaan. Joten ei tämä toivoton elokuva ole, mutta lähempänä tyhjänpäiväistä hömppää, kuin hyvän mielen hömppää.
Die Hart on Primen oma toimintakomedia alkuvuodelta. Elokuvassa Kevin Hart esittää itsestään versiota, joka on lopensa kyllästynyt näyttelemään koomista sidekick:iä ja haluaa toimintatähdeksi. Kun muu Hollywood ajattelee miehen seonneen, niin yksi toimintaohjaaja tarjoaa hänelle roolia, kunhan käy ensin toimintatähtikoulutuksen, joka osoittautuu vaarallisemmaksi kuin alkuun ajateltiinkaan. Kevin Hart on pääosassa hauska. Hänen komediallinen ajoituksensa osuu monesti nappiin ja tuo vähintään hymyn huulille. Nathalie Emmanuel on hyvä aisapari Kevinille ja piristää elokuvaa. Sen sijaan John Travoltan parasta ennen päiväys alkaa olemaan jo vahvasti takana, mutta kun kyseessä on komedia, niin hänen roolisuorituksensa voi ottaa huumorilla.
Tämä elokuva ei anna monessakaan mielessä aihetta riemuun. Tarina on epäuskottava, eikä kliseiltäkään vältytä. Pieni budjetti näkyy myös tiettynä kotikutoisuutena, eikä kaikki vitsit osu maaliinsa. Tässä on kuitenkin hyvää energiaa, toiminta yllättävän rosoista ja kun mukana on metatasoja sekä satiiria toimintaelokuvista, niin touhu pysyy mielenkiintoisena kestonsa ajan. Tosin sitten kun käänteet ja tapahtumat ovat tuttuja, niin ei tällä kyllä uudelleenkatselu arvoa ole, mutta toimii kertakäyttöviihteenä. Tämä oli vissiin alunperin sarja, joka on nyt tehty elokuvaksi. En tiedä miten tämä toimii sarjana, mutta vajaa puolitoistatuntisena leffana vitsi ei vielä kerkeä vanheta liikaa ja Kevin Hart kantaa harteillaan elokuvan kuiville.
Hevoshuutaja: Oli perjantai-ilta ja ystävä yökylässä, joten päätettiin vuokrata elokuva. Valinta osui pitkään miettimääni Triangle of Sadnessin. Nuori mallipariskunta Carl ja Yaya pääsevät sponsoreiden turvin todelliselle luksusristeilylle, semmoiselle jossa henkilökunta toteuttaa matkustajien villeimmätkin toiveet, kuten tilaavat laivaan helikopterikuljetuksella nutellaa, tai erään matkustajan pyynnöstä koko henkilökunta laskee liukumäkeä mereen. Laivalla on hyvinkin värikästä sakkia, ja sitä kipparoi alkoholiin menevä kommunisti. Luksusristeily saa erään illallisen jälkeen värikkään käänteen, jonka jälkeen luksusta on revittävä pienistäkin asioista.
Ennakkoon ei ollut muuta tietoa kuin että laivalla ollaan ja sitten tapahtuu yllättäviä asioita. Jonkinlaisena komediana olin tämän oppinut ajattelemaan, ja sitä myös sain. Mikään ääneennauramiskomedia ei kuitenkaan ole kyseessä, vaan sellainen mustahko ja tavallaan järjettömiin tapahtumiin ja keskusteluihin perustuva komedia. Ja täytyy sanoa että pidin kyllä näkemästäni. Pitkästä kestostaan huolimatta Triangle of Sadness ei käynyt kyllästyttämään, johtuen pitkälti siitä että missään vaiheessa ei voinut tietää mitä tuleman pitää, ja muutenkin elokuva eteni tasaisen varmasti ilman suvantokohtia. Näyttelijät tekivät vakuuttavaa työtä, jotka kaikki Woody Harrelsonia lukuunottamatta taisivat olla itselleni uusia naamoja. Ei tämä varmasti kaikkien makuun ole, mutta laadukas ja valtavirrasta poikkeava elokuva on kuitenkin kyseessä, kannattaa antaa mahdollisuus ainakin. Ja olihan tämä ehdolla parhaan elokuvan oscarin saajaksi.
Sit huomasin ilokseni että Jope Ite-dokumentti oli saapunut paikallisen videovuokraamon hyllylle. Jopehan oli mun ja Hampuusin kanssa lähes saman kylän poikia, sen lisäksi tietysti että oli suuri viihdyttäjä. Muistan kun ihan junnuna kuunneltiin autossa radiosta Jopen vetämää Washington Bar-viihdehupailua, se oli kyllä ainakin silloin ihan paras ohjelma. Jope Ite on koostettu Jopen haastattelupätkistä, ystävien ja perheen tarinoista, ja välillä nähdään jonkinlainen asiaankuuluva pätkä Jopen laajasta huumorikatalogista.
Tää oli kyllä ihan ok, mutta tavallaan kuitenkin melkoinen pintaraapaisu Jopen elämään. Ihan hirveästi mitään uutta tietoa tässä ei ainakaan itselleni ollut. Mukaan leivotut sketsiklipit olivat mielestäni vähän turhia, kun ne olivat yleensä vain muutaman sekunnin mittaisia. Parasta antia oli tietysti Jopen haastattelut, näitä olisin mielestäni kaivannut lisääkin. Kuten myös läheisten ihmisten tarinoita. Dokumentti eteni kronologisesti, mutta minkäänlaista draaman kaarta ei rakennettu, Jopen liian aikaisin päättynyt elämä olisi tarjonnut mahdollisuuden koskettavampaankin lopetukseen. Aivan hyvää katsottavaa tämä oli, mutta toteutus jäi lopulta vähän vaisuksi.
Skyshowtimeltä sattui silmiini uudehko dokumentti Villeneuve Pironi. Formuladokkarit ovat aina olleet lähellä sydäntäni, joten ei muutakin katselemaan. Villeneuve Pironi sijoittuu pääosin 80-luvun alkuun, jolloin Gilles Villeneuve ja Didier Pironi ajoivat molemmat Ferrarilla formula ykkösiä. Alkuun tallikaverit olivat hyviä ystävyksiä, mutta kiihkeä taistelu voitoista sai miesten välit rakoilemaan. Dokumentti käsittelee kulissien takaisia tapahtumia, kuten myös tapahtumia kilparadalla. Aitoa kuvamateriaalia 40 vuoden takaa on ilahduttavan paljon mukana.
Todella hyvä alku dokumentille! Molempien kuskien taustat ja elämä käytiin ensin nopeasti läpi, ennenkuin sitten siirryttiin kilparadoille ja kabinetteihin seuraamaan tapahtumia. Itselleni tarina ei ollut kovinkaan tuttu, joten mielenkiinnolla seurasin mitä tuleman pitää. Mutta. Se suurin näiden kahden ihmisen elämän kohdannut tragedia sijoittuu dokumentissa jo puolenvälin tienoille. Hirveä lässähdys. Tämän jälkeen sitten seuraillaankin pääosin jotain perhe-elämää ja veneilyä ja muuta turhaa. Kaikki jännitys on tiessään. Aivan käsittämätön ratkaisu. Tottakai tämän olisi pitänyt päättyä siihen suureen tapahtumaan, tai ainakin se olisi pitänyt olla siellä aivan loppupuolella. Hirveä farssi. Tällaisenaan on kyllä vähän vaikea lähtä tätä suosittelemaan. Katsokaa ennemmin vaikka uudestaan mainio Senna-dokumentti.
Satunnaistoisto 