Hampuusi: Mrs. Davis on tuore 8-osainen scifi-sarja, joka sai päätösjaksonsa HBO Maxilla tämän viikon tiistaina. Sarjassa älylaitteiden ulottumattomissa elävä nunna saa tehtäväkseen etsiä graalin maljan, jonka avulla voisi tuhota tekoälyn, joka on orjuuttanut suurimman osan ihmiskunnasta. Ei kylläkään niinkuin normaalisti elokuvissa on esitetty, vaan ennemminkin älylaitteiden kautta, mutta tarinasta ei kannata paljastaa yhtään enempää. Sillä luvassa on huikea seikkailu, johonkin erilaiseen ja outoon. Betty Gilpin tekee mainion roolin pääosassa menneisyyden traumatisoima nunnana, joka joutuu elämänsä pyöritykseen.
Aloin katsomaan sarjaa vähän jälkijunassa, sillä sitä oli tullut jo neljä jaksoa, mutta eka jakson jälkeen oli positiivisella tavalla – Mitä ihmettä minä juuri katsoin?-fiilis. Sarjan takaa löytyy mm. Lostin ja Leftoversin luonut Damon Lindelöf, mutta Lostin virheistä on selvästi opittu, eikä tarinaa ole venytetty, eikä vesitetty, vaan puristettu tiiviiseen pakettiin. Sarjan ote on mukavan kepeä ja tunnelmaa kevennetään hyvin huumorilla. Näin nunnan taistelu tekoälyä vastaan ja sekä taivaallinen interventio hämmentämässä palettia, on herkullista katsottavaa, joka vie täysin mukanaan. Sarja onnistuu yllättämään monessa mutkassa ja hämmentämään aina uudestaan ja se on harvinaista nautintoa se.
Vaikka kerroin tämän olevan scifi-sarja niin ei tätä oikein voi änkeä mihinkään lokeroon vaan kyseessä on lajityyppien cocktail, josta löytyy kritiikkiä ihmisten älypuhelin riippuvuuteen, tekoälyn tulemiseen ja kun keitokseen lisätään vielä uskonnollista mytologiaa, sekä vauhtia ja huumoria. Ja vaikka sarja ei osu maaliinsa joka käänteessä, niin vauhti korjaa virheet ja lopputulos viehätti ja humallutti absurdilla ja itseironisella omaperäisyydellään. Ainakin minut. Tämä oli ehdottomasti positiivisin yllätys miesmuistiin, sillä sarjan promokuva ja ainoastaan tieto, että kyseessä on erilainen sarja, ei varsinaisesti antanut aihetta odottaa mitään näin älytöntä.
White men can’t jump on Disney+:n kataloogiin tupsahtanut yllättävä re-make ysärileffasta Mustat donkkaa tykimmin, joka oli hyvä koris-bromance-komedia. Siinä kaksi toisilleen ennestään tuntematonta koris”huijaria” alkaa tienaamaan rahaa kimpassa. Mutta ei siis yllättävä uusintaversio siinä mielessä, että tässä olisi keksitty pyörä uudestaan ja pistetty kaikki uusiksi. Päinvastoin tämä ei tuo alkuperäiseen ideaan oikeastaan mitään uutta, ei tuoreita ideoita, eikä raikasta näkökulmaa, mutta on ihan kiva päivitys ysäriltä tähän päivään.
Vaan yllättävä siksi, etten osannut odottaa tätä ja ihmettelen minkä ihmeen takia tämä on tehty? Syynä tuskin on vanhalla idealla rahastuskaan, kun tämä ei saanut teatterikierrosta, vaan tuli jenkeissäkin suoraan suoratoistopalveluun. Elokuvasta myös paistaa, että se tietää oman paikkansa, eikä edes yritä olla parempi kuin alkuperäinen. Jolle tämä häviääkin kaikilla osa-aluiella. Esimerkiksi siinä missä tätä uutta versiota tähdittää nimet, joista en ole kuullutkaan, niin originaalissa pääosassa paistatteli isot nimet, Wesley Snipes ja Woody Harrelson. Silti tästä näkee, että on lähdetty kunnioittamaan alkuperäistä teosta. Jokatapauksessa tämä oli helppoa katsottavaa ja kevyttä viihdettä, jossa on sopivasti lämpöä. Ok leffa, joka ei edes yritä olla enempää. By the way elokuva oli omistettu vähän aikaa sitten kuolleelle Oz ja Wire näyttelijä Lance Reddickille, joka löytyy sivuosasta toisen päähahmon isänä.
Hevoshuutaja: HBO maxilta osui silmiini Those Who Wish Me Dead. En ollut aiemmin kuullutkaan, mutta kun mukana on näyttelijöitä kuten Angelina Jolie, Aidan Gillen, Jon Bernthal ja Nicholas Hoult, niin kiinnostukseni heräsi. Angelina Jolie esittää Hannahia, entistä metsäpalohenkilöä, joka on aiemmin työtehtävissä kokenut kovia ja nyttemmin viettää aikaansa vahtimassa metsää jossain palotornissa keskellä metsää. Hannah kuitenkin törmää nuoreen poikaan joka kertoo että hänen isänsä tapettiin ja nyt tappajat ovat hänen perässään. Mukaan vyyhtiin sotkeentuu myös sheriffi Ethan (Jon Bernthal). Sitten juoksennellaan ympäri metsiä jonkinlaisen kissa ja hiiri-leikin merkeissä.
Tää alkoi ihan lupaavasti. Aidan Gillenin ja Nicholas Houltin esittämät palkkatappajat tekevät ensin tuhojaan kaupungissa ja saapuvat sen jälkeen Montanan erämaahan jatkamaan hommia. Tässä vaiheessa hommat sitten alkavatkin lähteä alamäkeen. Ensinnäkin Angelinan Jolien koko hahmo tuntuu olevan mukana vain siksi että hänet on tähän leffaan haluttu. Seikkailusta toiseen täydessä meikissä ja hiukset kammattuna, huulitäytteineen päivineen, Angelina ei vain sovi tähän yhtään. Alussa ihastuttaneet palkkatappajat muuttuvat landelle saapuessaan täysiksi tunareiksi, ja muistuttavatkin enemmän yksin kotona-leffoista tuttua roistokaksikkoa kuin ammattimaisia tappajia. Elokuva sisältää myös joitan aivan idioottimaisia kohtauksia, kuten salamien väistelyä pellossa. Positiivisella puolella tää on paikoin ihan hienon näköinen, ja varsinkin Jon Bernthalin näyttelyä on ihan mukava katsella. Mutta loppuhuipennus on taas toisaalta niin typerryttävää katseltavaa että ei tästä kovin hyvä muisto jäänyt.
Emily the Criminal, Viaplay. Emily on nuori nainen jolla on vaikeuksia työllistyä nuorena tehtyjen hölmöilyjen takia. Emily saa kaverilta vinkin että helppoa rahaa olisi tarjolla kun vain tekstaat tähän numeroon. No Emilyhän laittaa tekstaria menemään, ja pääseekin tekemään vähän hämärähommia, eli ostamaan tavaraa varastetuilla luottokorttitiedoilla. No eihän tämä vielä paha rikos, mutta pian tarjoutuu mahdollisuuksia isompiinkin kupruihin, ja Emilyhän tarttuu mahdollisuuteen. Tuotapikaa Emily myös ihastuu ”pomoonsa”, ja nainen on korviaan myöten mukana rikollisessa elämässä.
Ihan mielenkiintoisesti alkava pienimuotoinen ja vähäeleinen on täysin päänäyttelijä Aubrey Plazan varassa. Nainen ei ole minulle aiemmin erityisen tuttu, mutta tässä vetää kyllä ihan hyvän roolin. Ja syytä onkin, sillä hän taitaa olla mukana jokaisessa elokuvan kohtauksessa. Elokuva kuitenkin hieman lässähtää mukaan tulevan romanssin mukana, eikä enää pysty nostamaan tasoaan loppua kohden. Ja varsinkin loppuratkaisu ja viimeiset kuvat ovat hieman tuskallista katsottavaa. Harmi, sillä tässä oli aineksia paljon parempaan. Ei kuitenkaan toivottoman kehno, joten ehkä tätä voi varovaisesti suositella jos ei parempaakaan katsottavaa löydy.
McGregor Forever. Netflixin uudessa neliosaisessa dokumenttisarjassa seurataan vapaaottelija Conor McGregorin elämää viimeisen neljän ottelun ajalta. Jos olet autuaan tietämätön näiden otteluiden tuloksista ja haluat katsoa dokkarin puhtain mielin, älä lue pidemmälle. Jokaisessa jaksossa seurataan Conorin elämää ja valmistautumista jakson lopussa käytävään otteluun. Oletan että McGregor on itse tämän dokumentin itsestään kuvauttanut, eikä niinkään netflix, ja siksi onkin hieman huvittavaa kun mies häviää näistä neljästä ottelustaan kolme. Ehkä toiveissa oli hieman erilainen lopputulema.
4 jakson mitassaan sarja on ehkä jakson tai puolitoista liian pitkä. Sanoisin että Conorin urasta olisi saanut 4-osaisen todella mielenkiintoisen sarjan jos sitä olisi käsitelty alusta lähtien. Toki nyt on aikaa näyttää miehen siviilipuolta ja perhe-elämääkin, mutta se ei nyt pidemmän päälle jaksa hirveästi kiinnostaa. Toisaalta, kun miehen ura on itselleni aika tuttu, niin ehkä tämä toimii paremmin jos ei ole niin hirveän tarkkaan seurannut, ja tapahtumat ja miehen elämäntyyli tulevat uutena asiana. Ihan hyvää viihdettä tämä oli, mutta tiivistämisen varaa on.
Katsoin tähän perään elokuvamittaan tehdyn dokumentin samasta miehestä, vuodelta 2017. Dokkari on nimeltään Conor McGregor: Notorius. Löytyy ainakin Viaplaysta. Tämä dokumentti seuraa Conorin uraa aivan alkumetreiltä asti, päättyen siihen mistä tuo edellinen dokumenttisarja alkaa. Olin jostain syystä vältellyt tätä, ajatellen että ei varmasti ole kummoinen tekele, mutta tämähän oli oikein hyvä. Pääsi kyllä yllättämään kuinka varhaisessa vaiheessa miehen uraa ovat kamerat olleet mukana kuvaamassa päivittäistä elämää. Käsittääkseni nämäkin ovat miehensä itsensä järjestämiä kuvaajia, joten kai sitä on sitten ollut kova usko että joskus se ura vielä huipulla irtoaa. Ja kyllähän se irtoaa. Elokuvassa nähdään melkoinen ryysyistä rikkauksiin-tarina, ja McGregor ei varsinaisesti häpeile rahojaan. Tässä on kunnollista menoa ja sankaritarinaa, kaiken uhon ja suunsoiton keskellä. Ja kyllähän tässä yksi häviökin nähdään. Oikein menevä, tosin hyvin yksipuolisesti kerrottu tarina kaikkien aikojen sykähdyttävimmästä vapaaottelijasta. Voi kun vielä nähtäisiin joskus sitä Conoria kehässä joka mies oli nuorempana.
Hampuusi: Olen katsellut myös The Great sarjan kolmatta kautta tässä pikku hiljaa parin viikon aikana, vähän kuin säästellen, ja sain sen päätökseen nyt aamulla. Kyseessä on draamakomedia sarja HBO Maxin valikoimista ja se muodostuu kolmesta 10-jakson kaudesta. Sarja kertoo Katariinan suuresta Pietari III:n hovissa. Katariina on edistyksellinen ja haluaisi kovasti viedä Venäjää kohti uusia tasa-arvoihanteita ja muita raikkaita tuulahduksia euroopasta, mutta pölvästiä Pietaria ei moiset kiinnosta, vaan ennemminkin päinvastoin.
Sarja eroaa positiivisesti perinteisistä pukudraamoista olemalla virkistävän outo ja yliampuva sekä vähän roisikin satiiri 1700-luvun venäjän meiningistä. Sarja leikittelee onnistuneesti todellisen tarinan kanssa, mutta minään historian oppituntina tätä ei kannata ottaa, sillä viihteen nimissä vapauksia on otettu runsaasti. Ennemminkin historian kanssa juonitteluineen pistetään ranttaliksi ja siitä tehdään hauskaa ja vauhdikasta viihdettä. Tähän kun lisää, että Elle Fanning ja Nicholas Hoult ovat mainioita pääosassa Katariinana ja Pietarina, niin kasassa on jotain erilaista, herkullista ja mukaansatempaavaa puettuna epookin asuun ja kuorrutettuna mustalla huumorilla. Veikkaan myös, että kolmannen kauden myötä sarja tuli päätökseensä. Ainakin lopetus olisi hyvä näin.
Satunnaistoisto 